ihana päivä

Tänään pääsin taas Yliopistoliikunnalla vaa'alle ja sepä näyttikin iloisia tuloksia! Ennen tuntia painoa oli 65,2kg ja tunnin jälkeen peräti puoli kiloa alhaisempi, siis 64,7kg! Niin alhaista lukemaa en ole tänä vuonna nähnyt kertaakaan. Aivan mahtavalta tuntui, muutenkin melkein täydellisenä päivänä. Olin tuntia ennen juonut aamukahvit ja syönyt vispipuuroa ja vaa'alla kävin nyt ilman kenkiä mutta muuten jumppavaatteissa. Punnituksen jälkeen kävelin työpaikalle, missä join sitten kakkukahvit eläköityvän kollegan kanssa... En kuitenkaan ottanut kotiinviemisiksi bébé-leivoksia, vaikka minulle yritettiinkin tyrkyttää niitä koko pussillinen.

Tämän päivän funk-tunti oli vähän erikoinen mutta ainakin tehokas. Olen tottunut käymään ammattitanssijoiden tunneilla (sekä Helsingissä että Pariisissa) ja opettajat ovat aina olleet miehiä. Tänään halusin käydä testaamassa uuden opettajan tuntia, ja ohjaaja olikin arviolta neljäkymppinen nainen, jonka yo-asenne tuntui kovin päälleliimatulta. Tunti oli lopulta ihan hauska, mutta aion kyllä jatkossa käydä tutun ohjaajan tunneilla.

Eilen olin toista kertaa zumbaamassa ja tämän eri ohjaajan tunti oli aika erilainen kuin perjantaitunti. Perjantaina tempo oli aika hurja, mutta liikkeet tuntuivat helpommilta. Silloinen opettaja oli aika hiphop-henkinen ja hänen tyylinsä istui minulle hyvin. Eilinen opettaja taas oli selvästi enemmän innoissaan salsasta ja reggaetonista ja merenguesta, tunti oli aika rauhallinen mutta mukava kyllä. Eilen tehtiin jotain superhauskaa humppatyylistä tanssia yksi biisi, perjantaina taas countrya josta en ollut kovin innoissani. Ihanan monipuolisia tunteja kuitenkin, huomenna taas toivottavasti lisää. On ihanaa huomata, miten omasta hiphop-osaamisesta on apua noilla muillakin tanssitunneilla ja miten oma tekeminen ja tyyli rakentuvat pikkuhiljaa. Joka tunnilla oppii jotain uutta.

Tänään sain juuri ennen tanssitunnille lähtöä kuulla aika mullistavan uutisen ja olin hetken aikaa puolipaniikissa, kun yritin miettiä, mitä hittoa nyt oikein teen. Sitten päätin, että menen ensin tanssimaan pääni selväksi ja mietin sitten lisää. Ja se auttoi! Ihanaa.

alentunut verenpaine

Ihanaa, lääkäri kertoi sen mitä olin toivonutkin: verenpaineeni oli vuosien jälkeen ensimmäistä kertaa normaali. Ihanneverenpaineen rajat ovat 120/80, jos verenpaine on alle 130/85 sen katsotaan olevan normaali. Ennen minulla on ollut erityisesti tuo alipaine koholla, pahimmillaan se on huidellut jossain satasen yllä (olisiko ollut jopa lähempänä 120:tä) kun yläpaine on muistaakseni ollut korkeimmillaan jotain 150:n luokkaa. Viime syksynä mittasin nuo paineet itse reseptinuusintaa varten ja silloinen tulos oli 120/91, josta lääkäri oli edelleen huolissaan. Usein arvot ovat matalammat, kun mittaus tehdään itse. Jos lääkäri mittaa paineet, arvot ovat usein hiukan todellisuutta korkeammat, koska ihmisten ajatellaan jännittävän lääkäriä. Tänään lääkärin mitatessa yläpaine oli vähän yli 120 ja alapaine 78, eli systolinen arvo oli normaali ja diastolinen ihanteellinen. Oli todella helpottavaa kuulla tuo, varsinkin kun ennen lääkäriin menoa jännitin eniten tuota verenpaineen mittausta.

Terveyskeskuksen vaaka näytti n. 65,5kg (en muista enää, oliko se 65,4 vai 65,6...). Kävin vaa'alla vaatteet ja ulkokengät päällä mutten ollut ehtinyt syödä mitään (join kupin kahvia ennen lähtöä) eli todellinen aamupaino oli ehkä jossain 65kg:n paikkeilla. Ei valittamista. Lääkäri ei painoa mitannut, mainitsi vain että paino on ihan normaali, vaikka se vuosi sitten tehdyssä mittauksessa oli korkeampi kuin nyt. Näkeehän sen toki, ettei ole huomattavan ylipainoinen vaikka muutama liikakilo olisikin. Hyvä aloitus päivälle ja lopetus viikolle. Ja eilen muuten herkuttelin ihanalla juustokakulla ja suklaamuffinilla, enkä edes pelännyt että ne näkyisivät tänään painossa. Kohta zumbaamaan ja viikonloppunakin olisi tarkoitus syödä hyvin.

pitkästä aikaa kuvia ja muuta kivaa

Eilen pääsin pitkästä aikaa taas vaa'alle ja tällä kertaa lukema oli mukava yllätys. Korostan edelleen sitä, että näitä mun punnistustuloksia ei voi pitää mitenkään kovin luotettavina, koska pääsen vaa'alle milloin sattuu ja mihin aikaan päivästä/viikosta sattuu. Eilen kuitenkin bongasin vaa'an Yliopistoliikunnan aulassa ja pakkohan sitä oli uskaltautua kokeilemaan. Katsoin painon viiden jälkeen iltapäivällä, urheiluvaatteet (kengät mukaanlukien) päällä ja sekä ennen että jälkeen tunnin. Tunnin jälkeen vaaka näytti 65,8kg (ennen tuntia 400g enemmän) ja ainakin se oli vähemmän kuin viimeksi vaa'alle hypätessä. Huomenna olen menossa heti aamulla lääkäriin ja pääsen siellä mittaamaan painoa uudelleen, katsotaan millainen tulos sitten tulee. Odotan myös innolla, mitä verenpainemittari näyttää. Korkea verenpaine on minulla riesana ja siitä lääkärit viime syksynäkin valittivat, vaikka verenpaine oli tavallista alhaisempi. Jospa tämä pieni keventyminen ja aktivoituminen olisivat auttaneet asiaa - terveyden parantaminen kun on tärkein tavoitteeni tässä projektissa.

Tuon mukavan painotuloksen innoittamana sain tänä aamuna vihdoin mittailtua uudet "viralliset" mitatkin ja otettua vielä pitkästä aikaa uudet kroppakuvatkin. Jälleen kerran, mitat ja kuvat on otettu heti aamulla ennen aamiaista (no, puoli kuppia kahvia ehdin juoda ennen kuin muistin mittaamisen...). Jos mittaa vyötärön ja navan illalla, luvut ovat varmasti erilaiset, mutta koska olen tehnyt kaikki mittaukset suurin piirtein samoissa olosuhteissa, voi niitä ainakin pitää vertailukelpoisina edellisiin. Ja mukavahan näitä on verrata :).

Vyötärönympärys kaikkein kapeimmalta kohdalta oli tänä aamuna 63cm, johon olen erittäin tyytyväinen. Maaliskuussa vastaava tulos oli 69cm, joten ero on huomattava. Olen tällainen päärynämalli ja tottunut kapeaan vyötäröön ja leveään lantioon, siksi vyötärön leveneminen herättikin minut tehokkaimmin tähän projektiin. Kun muistelen vuosien takaisia mittauksia, vyötäröni on kapeimmillaan ollut juuri tuon 63cm eli nyt ollaan aika hyvässä tilanteessa. Navan kohdalta sain tänään 74cm, joka on 9cm vähemmän kuin maaliskuussa! Kyllä sen huomaakin, kun maha ei enää pömpötä ja turpoa koko aikaa.

Kuten sanottu, lantiorasva on minulla paljon tiukemmassa, mutta pientä vähenemistä siinäkin eli lantionympärys oli tänään 104cm. (Näköjään olen lantioluidenkin - ja jenkkakahvojen - kohtaa joskus mitannut, se oli nyt 87cm.) Reidet olivat samoissa, molemmat noin 63cm leveimmältä kohdaltaan ja pohkeet noin 38cm. Rinnanympärys oli noin 82cm ja rinnan alta 68cm. Pienenemistä melkein joka saralla, hieno juttu. Tuokin naurattaa, että ollaan taas siinä tilanteessa, että reisi ja vyötärö ovat yhtä kapeita/leveitä... Se näkyy kyllä noista kuvistakin ja oikeastaan olen sellaiseen kroppaan ihan tyytyväinenkin. Reisistä ja lantiolta saisi toki sulaa vähän rasvaa vielä, mutta kapeasta vyötäröstä pidän kyllä eniten.

Muuten viime päivinä olen päässyt takaisin Yliopistoliikunnan saloihin, eilen olin intervallibody-tunnilla, joka oli aika rankka. Tiistaina taas kävin jooga&pilates-tunnilla, joten mukavaa vaihtelevuutta ainakin noissa harjoituksissa nyt on. Viime torstaina pääsin pitkästä aikaa funk-tanssitunnille, tänään se menee valitettavasti sivu suun mutta huomenna pääsen sitten ensimmäistä kertaa zumbaamaan. YO-liikunnan zumba-tunnit ovat aivan varattuja ja suurin piirtein täytyy keskiyöllä kärkkyä, että pääsisi varaamaan paikkaansa seuraavan viikon tunnille... No, toivottavasti on sitten sen arvoista. Syömiset menee kivasti, vaikka äsken tajusinkin etten tänään ehdi ollenkaan lounaalle ja illalla olen vielä menossa syömään kakkua ystävän luokse... Työpäivät rytmittävät hyvin ruokailuja, kaapista löytyy paljon ihanaa luomua eikä herkkujakaan tee kovasti mieli. Esimerkiksi kolme päivää mietin, että olisi kiva syödä jotain suklaakarkkeja, mutten viitsinyt vaivautua niiden takia kauppaan (enkä syönyt kotona olevaa suklaapatukkaa, koska ei tehnyt mieli juuri sitä). Eilen ostin pikkupussin suklaakarkkeja, mutta illalla ne eivät sitten houkutelleetkaan vaan odottavat edelleen kaapissa.

Nyt vielä muitta jorinoitta ne kuvat:









Kuvien laatu ei ole kovin kehuttava ja asunnossa on ihan liian vähän valoa, mutta ehkä noista varjoista huolimatta jotain selvää saa. Tässä vielä linkit vanhoihin kuviin:

kesäkuu
toukokuu
huhtikuu edestä/sivulta ja takaa

kannustamisesta

Se unohtui vielä edellisestä, että oli aivan mahtava tunne, kun jotkut maratonreitin varrella seisoneet katsojat jaksoivat kannustaa kaikkia juoksijoita! Muistan tämän jo viime vuodelta, mutta nyt taas olin ihan superkiitollinen kaikille, jotka taputtivat ja huusivat mukavia sanoja vaikka ei tuttuja oltukaan. Espoossakin katsojia oli aika paljon ja suurin osa heistä oli tietysti tullut kannustamaan jotain tuttua tai tuttuja, eivätkä kiinnittäneet mitään huomiota muihin juoksijoihin. Kukin tavallaan, mutta minä en ainakaan edes jaksaisi istua tuntikausia siellä radanvarrella ihan tyhjänpanttina. Katsojilta on aika pieni vaiva vaikka taputtaa ohijuoksijoille mutta itsestä se tuntui ihan mielettömältä. Oikein tuntui sellainen endorfiinipiikki ja taas jaksoi vähän paremmin. Jos itse menen joskus katsojaksi johonkin vastaavaan tapahtumaan, aion kyllä muistaa tuon tunteen ja huutaa jokaiselle. Luulisi että siitä tulee parempi fiilis kaikille.

Pitkä puolimaratontilitys...

No niin, toisesta puolimaratonista on selvitty ja kaksi päivää jälkeenpäin mieli on yllättävän keveä :). Selkä- ja jalkalihakset ovat toki aika kipeät vielä, mutta muuta valittamista ei ole. Ensimmäisellä puolikkaalla toissakeväänä minulla revähti selkä aika herkullisesti, mutta nyt ei tullut mitään pahempia vammoja. Selkä tosin nytkin matkalla jumittui aika lailla, välillä piti pysähtyä ihan venyttelemään että askel taas kulki mutta siitäkin selvittiin.

Olin tosiaan vähän kipeä ennen juoksua, ensin penikat vihoittelivat muutaman viikon ja sitten iski kevyt flunssa päälle. Juoksupäivänä ei enää muita vaivoja ollut kuin vähän nuhaa eli uskalsin lähteä taipaleelle. Lievä puolikuntoisuus ja etenkin edeltävien viikkojen harjoittelun puute kyllä näkyivät vauhdissa ja voimassa, mutta pääsin silti kunnialla maaliin.

Juoksin ensimmäisen puolimaratonini toukokuussa 2009 Helsingissä (HCR) ja silloin nettoajaksi tuli 2:44:31, tällä kertaa nettoaika oli 2:43:26. Tällä kertaa tavoitteena oli alittaa tuo ensimmäinen aika ja kyllähän se alittuikin, reilulla minuutilla ;). Olin kuitenkin tuohon ihan tyytyväinen, koska luulen että täyskuntoisena tuo olisi helposti voinut mennä siihen kahden ja puolen tunnin pintaan. Eihän sekään mikään huippuaika ole, mutta minulle oikein sopiva. Puoleenväliin matka kulki jopa 2h20-ajassa, mutta sitten alkoi vauhti hidastua ja tosiaan lihakset mennä sen verran jumiin, että juoksuaika kuitenkin piteni. En tälläkään kertaa pystynyt juoksemaan koko matkaa vaan kävelin isohkon osan, mutta onneksi kävelen aika kovaa vauhtia :). Puolenvälin paikkeilla alkoi näkyä muitakin kävelijöitä ja suurin osa niistä vaan löntysti eteenpäin. Itse yritin pitää mahdollisimman kovaa vauhtia kävellessä ja sitten juosta vähän rauhallisemmin. Juostessa meinasin monesti lähteä vähän liian kovaan vauhtiin, mutta minua helpotti kun sovitin oman juoksun jonkun toisen rauhalliseen juoksurytmiin - toivottavasti en häirinnyt ketään peesauksellani...

Kuudentoista kilometrin kohdalla alkoi väsyttää ihan armottomasti ja tuntui, etten jaksa enää yhtään. Näin vielä siinä paikkeilla jonkun miehen joka oli joutunut keskeyttämään matkansa ja aika houkuttelevan näköisen huoltoauton... Kun siinä vaiheessa matkaa oli kuitenkin vain se viisi kilometriä jäljellä, päätin että minähän vaikka konttaan maaliin! Jotenkin se taivaltaminen muuttui siitä päätöksestä taas vähän helpommaksi vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin ihan kamalan pitkiltä... Yritin vähän huijata itseäni ja hoin koko ajan "enää viisi kilometria, enää viisi" ja sitten kun 17km merkki tuli vastaan, matkaa olikin jäljellä enää 4km! Siinä vaiheessa pää oli niin pyörällä, että tuo toimi ja samalla metodilla jatkoin maaliin asti.

Vaikka olin hieman huonommin valmistautunut tähän matkaan kuin viime kevään HCR:iin (pohjakunto on kyllä varmaan nyt kovempi), taival tuntui jotenkin helpommalta. Tuo Espoon reitti on ehkä vähän helpompi, siinä ei ole niin isoja nousuja kuin HCR:lla ja oikeastaan kaikki mäet ovatkin aika alkutaipaleesta. Urakka oli myös tehty juoksijoille hieman helpommaksi kuin Helsingissä: huoltopisteitä (joilla tarjottiin vettä, urheilujuomaa ja kolmella viimeisellä myös banaania tai suolakurkkua) oli viisi kun HCR:lla niitä on vain neljä. Tuo noin kolmen kilometrin väli sopi minulle paremmin, aina kun alkoi janottaa tai väsyttää, huoltopiste olikin jo ihan kulman takana. Espoossa myös juoksuaika on pidempi kuin Helsingissä; Espoossa puolimaratonin suorittamiseen on 3,5h aikaa kun HCR:lla tuloksen saa jos taittaa matkan maksimissaan kolmessa tunnissa. Luulen, että itselle tuon matkan teki vielä vähän helpommaksi se, että tiesi jo kerran selvinneensä samanlaisesta koitoksesta. Tiesi vähän mitä odottaa ja osasi suhtautua koko touhuun vähän enemmän huumorillakin.

Maalissa odottivat sitten tietysti kuvaaja ja mitali ja kaikenlaiset herkut, jotka menivät alas pikavauhtia. Maalissa odotti myös melkein tunnin nopeammin juossut isoveli. Jossain reitin varrella ajattelin epätoivoisena, että nyt se veli on varmaan jo maalissa ja mä hikoilen vielä täällä... Toisaalta oli huojentava tunne, kun tiesi että joku odottaa ja pitää huolen jos on tarve. Matkan aikana ehdin myös ajatella muutamaa bloginkirjoittajaa, kaikkia juoksutovereita, kaurapuuroa ja kotona odottavaa viinipulloa :). Juoksun jälkeen mentiin veljen kanssa munkkikahville, mutta minulta jäi lopulta munkki syömättä (tai säästin sen seuraavalle aamulle...) kun ilmeisesti urheilujuoma ja kaikki palautus- ja energiatökötit alkoivat kiertää mahassa. Onneksi tuo kuvotuksentunne tuli vasta juoksun jälkeen, en varmaan olisi selvinnyt maaliin jos paha olo olisi tullut matkalla. Söin juoksua ennen yhden proteiinipatukan ja matkalla muutamia Siripiri-karkkeja mutten muuta kummallista. Jouduin kyllä ottamaan tavallista enemmän astmalääkettä ja tietysti huoltopisteissä ja maalissa tarjotuilla juomillakin oli oma osuutensa pahaan oloon. Heikotus meni onneksi nopeasti ohi ja kotona söin hyvällä omallatunnolla sienikeittoa ja punaviiniä ja vähän suklaatakin. Isoveli painui kotiin Hesen kautta, mutta minä en voinut ajatellakaan mitään roskaruokaa. Maanantaina teki sitten mieli herkutella vähän enemmän ja tuon urakan jälkeen sallin sen kyllä helposti itselleni :).

Nyt on siis toinen puolimaraton taskussa eli melkein kuin olisin juossut maratonin ;). No, haluaisin kyllä mennä sen keväällä juoksemaan mutta en taida oikeasti olla vielä siihen valmis. Aion kyllä ilmoittautua ensi kevään HCR:iin pikimmiten, juoksukipinä ei siis kadonnut mihinkään. Keväälle voisin vaikka ottaa tavoitteeksi, että juoksen oikeasti koko matkan. Nyt vähän aikaa aion kuitenkin keskittyä muihinkin lajeihin, kun viimeiset viikot on tullut ajateltua pelkkää juoksemista.

Seuraava arvonta ja seuraavat kuulumiset...

Ainakin huomaa, että käyn lukemassa muiden blogeja, vaikken itse paljon kirjoittelekaan. Tällä kertaa olisi Outilla arvonta menossa.

Oma elämä kulkee tässä, puolimaratoniin on kolme päivää aikaa ja vähän jännittää jo. Harjoittelu on jäänyt vähäisemmäksi kuin toivoin, ensin oli penikat niin tulehduksissa ettei juoksemisesta tullut mitään ja sitten iski lievä flunssa. Olen nyt yrittänyt himmailla, että flunssa ei iskisi täysillä päälle vaan pääsisin kuitenkin juoksemaan. Penikat on jo hyvässä kunnossa ja toivotaan, että muutenkin on sunnuntaina kokonainen olo. Mitään huippuaikaahan sieltä ei tule, kun "harjoittelu" on ollut tällaista. Jos nyt taas pääsisi ehjänä maaliin - iloinen olen, jos saan paremman ajan kuin viimeksi (2h45, ihan kamalan kova tavoite ei siis ole).

Olen maalla lomailemassa, joten en ole päässyt kuvaamaan olemattomia muutoksia enkä tiedä, mistä täältä mittanauhaakaan löytyisi. Pikemminkin olen vaan istunut ruokapöydässä mussuttamassa mustikkapiirakkaa ja muita herkkuja... Viime viikolla mittasin sen verran, että vyötärönympärys oli aamusta 64cm, viisi senttimetriä vähemmän kuin keväällä, joten ei tässä nyt ihan hunningolla olla. Kroppa näyttää omaan silmään lihaksikkaammalta ja muutaman kerran olen seissyt peilin edessä alusvaatteisillani ja tuuminut, että en minä nyt hullummalta näytä. Jos ei muuta niin itseluottamus on kohentunut ja sehän onkin jo iso muutos, niin kuin on tullut aiemminkin todettua. Puolen vuoden takaiseen verrattuna syön paremmin ja liikun enemmin, suunta on siis kaikkiaan oikea. Jospa sitä pyytäisi vaakaa vaikka sitten joululahjaksi niin pääsisi joskus sitä painoakin oikein seuraamaan... Ensi viikolla olen menossa naistentautilääkärille, joka viime syksynä (ja aiemminkin) motkotti aika pahasti korkeasta verenpaineesta. Katsotaan, josko sekin olisi jo alempana.

Nyt gradutekstien pariin... Hauskaa loppuviikkoa muille kuitenkin!