Olin tosiaan vähän kipeä ennen juoksua, ensin penikat vihoittelivat muutaman viikon ja sitten iski kevyt flunssa päälle. Juoksupäivänä ei enää muita vaivoja ollut kuin vähän nuhaa eli uskalsin lähteä taipaleelle. Lievä puolikuntoisuus ja etenkin edeltävien viikkojen harjoittelun puute kyllä näkyivät vauhdissa ja voimassa, mutta pääsin silti kunnialla maaliin.
Juoksin ensimmäisen puolimaratonini toukokuussa 2009 Helsingissä (HCR) ja silloin nettoajaksi tuli 2:44:31, tällä kertaa nettoaika oli 2:43:26. Tällä kertaa tavoitteena oli alittaa tuo ensimmäinen aika ja kyllähän se alittuikin, reilulla minuutilla ;). Olin kuitenkin tuohon ihan tyytyväinen, koska luulen että täyskuntoisena tuo olisi helposti voinut mennä siihen kahden ja puolen tunnin pintaan. Eihän sekään mikään huippuaika ole, mutta minulle oikein sopiva. Puoleenväliin matka kulki jopa 2h20-ajassa, mutta sitten alkoi vauhti hidastua ja tosiaan lihakset mennä sen verran jumiin, että juoksuaika kuitenkin piteni. En tälläkään kertaa pystynyt juoksemaan koko matkaa vaan kävelin isohkon osan, mutta onneksi kävelen aika kovaa vauhtia :). Puolenvälin paikkeilla alkoi näkyä muitakin kävelijöitä ja suurin osa niistä vaan löntysti eteenpäin. Itse yritin pitää mahdollisimman kovaa vauhtia kävellessä ja sitten juosta vähän rauhallisemmin. Juostessa meinasin monesti lähteä vähän liian kovaan vauhtiin, mutta minua helpotti kun sovitin oman juoksun jonkun toisen rauhalliseen juoksurytmiin - toivottavasti en häirinnyt ketään peesauksellani...
Kuudentoista kilometrin kohdalla alkoi väsyttää ihan armottomasti ja tuntui, etten jaksa enää yhtään. Näin vielä siinä paikkeilla jonkun miehen joka oli joutunut keskeyttämään matkansa ja aika houkuttelevan näköisen huoltoauton... Kun siinä vaiheessa matkaa oli kuitenkin vain se viisi kilometriä jäljellä, päätin että minähän vaikka konttaan maaliin! Jotenkin se taivaltaminen muuttui siitä päätöksestä taas vähän helpommaksi vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin ihan kamalan pitkiltä... Yritin vähän huijata itseäni ja hoin koko ajan "enää viisi kilometria, enää viisi" ja sitten kun 17km merkki tuli vastaan, matkaa olikin jäljellä enää 4km! Siinä vaiheessa pää oli niin pyörällä, että tuo toimi ja samalla metodilla jatkoin maaliin asti.
Vaikka olin hieman huonommin valmistautunut tähän matkaan kuin viime kevään HCR:iin (pohjakunto on kyllä varmaan nyt kovempi), taival tuntui jotenkin helpommalta. Tuo Espoon reitti on ehkä vähän helpompi, siinä ei ole niin isoja nousuja kuin HCR:lla ja oikeastaan kaikki mäet ovatkin aika alkutaipaleesta. Urakka oli myös tehty juoksijoille hieman helpommaksi kuin Helsingissä: huoltopisteitä (joilla tarjottiin vettä, urheilujuomaa ja kolmella viimeisellä myös banaania tai suolakurkkua) oli viisi kun HCR:lla niitä on vain neljä. Tuo noin kolmen kilometrin väli sopi minulle paremmin, aina kun alkoi janottaa tai väsyttää, huoltopiste olikin jo ihan kulman takana. Espoossa myös juoksuaika on pidempi kuin Helsingissä; Espoossa puolimaratonin suorittamiseen on 3,5h aikaa kun HCR:lla tuloksen saa jos taittaa matkan maksimissaan kolmessa tunnissa. Luulen, että itselle tuon matkan teki vielä vähän helpommaksi se, että tiesi jo kerran selvinneensä samanlaisesta koitoksesta. Tiesi vähän mitä odottaa ja osasi suhtautua koko touhuun vähän enemmän huumorillakin.
Maalissa odottivat sitten tietysti kuvaaja ja mitali ja kaikenlaiset herkut, jotka menivät alas pikavauhtia. Maalissa odotti myös melkein tunnin nopeammin juossut isoveli. Jossain reitin varrella ajattelin epätoivoisena, että nyt se veli on varmaan jo maalissa ja mä hikoilen vielä täällä... Toisaalta oli huojentava tunne, kun tiesi että joku odottaa ja pitää huolen jos on tarve. Matkan aikana ehdin myös ajatella muutamaa bloginkirjoittajaa, kaikkia juoksutovereita, kaurapuuroa ja kotona odottavaa viinipulloa :). Juoksun jälkeen mentiin veljen kanssa munkkikahville, mutta minulta jäi lopulta munkki syömättä (tai säästin sen seuraavalle aamulle...) kun ilmeisesti urheilujuoma ja kaikki palautus- ja energiatökötit alkoivat kiertää mahassa. Onneksi tuo kuvotuksentunne tuli vasta juoksun jälkeen, en varmaan olisi selvinnyt maaliin jos paha olo olisi tullut matkalla. Söin juoksua ennen yhden proteiinipatukan ja matkalla muutamia Siripiri-karkkeja mutten muuta kummallista. Jouduin kyllä ottamaan tavallista enemmän astmalääkettä ja tietysti huoltopisteissä ja maalissa tarjotuilla juomillakin oli oma osuutensa pahaan oloon. Heikotus meni onneksi nopeasti ohi ja kotona söin hyvällä omallatunnolla sienikeittoa ja punaviiniä ja vähän suklaatakin. Isoveli painui kotiin Hesen kautta, mutta minä en voinut ajatellakaan mitään roskaruokaa. Maanantaina teki sitten mieli herkutella vähän enemmän ja tuon urakan jälkeen sallin sen kyllä helposti itselleni :).
Nyt on siis toinen puolimaraton taskussa eli melkein kuin olisin juossut maratonin ;). No, haluaisin kyllä mennä sen keväällä juoksemaan mutta en taida oikeasti olla vielä siihen valmis. Aion kyllä ilmoittautua ensi kevään HCR:iin pikimmiten, juoksukipinä ei siis kadonnut mihinkään. Keväälle voisin vaikka ottaa tavoitteeksi, että juoksen oikeasti koko matkan. Nyt vähän aikaa aion kuitenkin keskittyä muihinkin lajeihin, kun viimeiset viikot on tullut ajateltua pelkkää juoksemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti