joululahjakonvehdit...

Tänään olen syönyt jo viisi suklaakonvehtia (ja koska olen menossa illalliselle ystäväni luo, pelkään, että tänään tulee herkuteltua vielä lisää). Vaikka jätin aamiais-croissantin väliin (ystäväni söi kolme) ja vaikka söin terveellisen lounaan (itse tehtyä pinaattikeittoa ja salaattia), viiden suklaapalan syöminen tuntuu silti paljon enemmän repsahdukselta kuin viime kirjoituksessa mainitut ranskalaiset kanankoipineen. Ehkä siksi, että voisin hyvin elää vaikka koko elämäni ilman kanankoipia ja vetisiä ranskalaisia, mutta suklaasta en tahtoisi millään luopua.

Söin suklaata, koska väsytti. Koska pitäisi väsymyksestä huolimatta jaksaa opiskella. Koska ihmissuhteet vaivaavat päätä ja siksi olen vähän alakuloisella tuulella. En pidä itseäni tunnesyöjänä, mutta tunnistan nämä tunteet sellaisiksi, joilla olen aina oikeuttanut herkuttelua ja itseni hemmottelua.

Söin suklaata, koska en ehtinyt lähteä lenkille. Haaveilin siitä eilisestä saakka, mutta tulin siihen tulokseen, että aika loppuisi kesken. Illalla on sovittu meno (joka tosin lopulta siirtyi myöhemmäksi) ja söin lounaan myöhään, enkä muka olisi ehtinyt sulatella lounastani, juosta ja käydä suihkussa ennen lähtöä. Sen sijaan olen nukkunut katkonaisia päiväunia, istunut tietokoneella – ja syönyt suklaata. Huoh.