Ja pah, arvatkaa kuinka paljon sitten kirjoitin sitä gradua päivällä. En oikeastaan sanaakaan. Sen sijaan pyörin ympäri asuntoa ja hyppäsin turhautuneena ylös aina minuutin päästä siitä, kun olin istunut koneen ääreen. Mieluummin olisi kannattanut mennä purkamaan levottomuus siihen tanssimiseen ja kirjoittaa sitten rauhallisemmalla mielellä. Sain onneksi vaadittavan kappaleen valmiiksi nyt illalla, mutta edelleen olo on vähän levoton. Ensi kerralla taidan sittenkin valita sen urheilun. No, aamulla ehdin onneksi taas zumbaan ennen töiden alkua.
Tänään tein uuden aluevaltauksen keittiössä ja tein ensimmäisen kerran elämässäni ruokaa linsseistä tämän ohjeen mukaan (kuva samasta osoitteesta). Jätin ruoasta pois kesäkurpitsan (en tykkää) ja basilikan (ei ollut), mutta herkullista tuli silti. Jos kaipaa karpimpaa versiota, perunan voi varmasti oikein hyvin jättää myös pois, tavaraa on silti paljon. Rupesin myös täyttämään vaihteeksi Kiloklubin ruokaosiotakin, kun paino ei tahdo liikkua mihinkään vaikka muka taas omasta mielestäni syön ihan oikein. Katsotaan mitä käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti