kevyet kengät

elokuun kuvat

2011-08-05T10:11:00.006+02:00

Yritin taas räpsiä kuvia, lähinnä omaksi "iloksi". En tiedä, onko näissä muutosta (ja mihin suuntaan) edellisiin, mutta laitan nyt kuitenkin, kun noista viime kuvista on jo puoli vuotta (hups...). Laatu ei huimaa päätä, koska valotusolosuhteet kotonani ovat surkeat, jopa näin kesällä. Nappailin vahingossa muutaman kuvan myös liikkeessä, ja jostain syystä kroppa näyttää niissä paljon paremmalta kuin tuossa paikallaan tönöttäessä. Eipä tuo kovin luonnollinen asento tai hetki olekaan...

Vertailut:
helmikuu 2011
syyskuu 2010
kesäkuu 2010
toukokuu 2010
maaliskuu 2010 edestä/sivulta ja takaa

Omaan silmään ainakin reisilihakset näyttää aika massiivisilta, mutten valita niistä niin kauan kuin siellä todella on lihasta.

pitkästä, pitkästä aikaa

2011-07-31T19:30:00.003+02:00

Ihan kuin olisin sanonut tämän joskus ennenkin... Aika kuluu, enkä minä oikein taida pysyä perässä. Seuraan edelleen aktiivisesti muiden blogeja ja olen monta kertaa ollut aikeissa kirjoittaa tänne, mutten aikoihin ole saanut aikaiseksi. Jospa tästä innostuisin taas.

Painoasiat ovat hiljaisuudesta huolimatta oikein hyvällä tolalla. Paino kieputteli pitkään 63 kilon tienoissa, mutta tällä viikolla vaaka on kolmena aamuna näyttänyt lukemia 62 - 62,5 kg. Paino siis tippuu, vaikken kovin aktiivisesti sitä tiputakaan. Tämä kai juuri onkin sen pysyvän elämänmuutoksen tarkoitus. Huippupainosta on siis tultu alaspäin seitsemisen kiloa enkä voi olla muuta kuin tyytyväinen. Olen varmasti joskus sanonut, että todellinen ihannepainoni olisi 57 kiloa, mutta sen verran olen viimeksi painanut varmaan yläasteella. Olen varsin lyhyt ja painoindeksin mukaan voisin painaa 46,2 kiloa ja olla silti normaalipainoinen (indeksi vähän yli 18,5). Kun katson peiliin, en kyllä näe, mistä ihmeestä tuon yli 15 kiloa voisi vielä ottaa pois enkä sitä todellakaan tavoittelekaan. Haluaisin olla hoikka, mutta terveen, naisellisen ja urheilullisen näköinen. Tällä hetkellä näyttää jo ihan hyvältä. Kun ehdin, nappailen taas kuviakin joku päivä.

Syömiset menevät omalla painollaan, olen vähitellen siirtynyt syömään melkein kokonaan kasvisruokaa. Juotavan maidon olen vaihtanut soija-, riisi- ja kauravalmisteisiin, koska vatsani voi näin huomattavan paljon paremmin. Juustoa syön edelleen, samoin jugurttia ja jäätelöäkin olen syönyt tänä kesänä enemmän kuin moneen vuoteen. Syön myös paljon luomukananmunia ja silloin tällöin kalaa, mutta muuten oikeastaan pelkkää kasvisruokaa. Herkkujen syöntiä en ole pahemmin rajoittanut, mutta eipä niitä enää samalla tavalla tee mielikään kuin aiemmin. Huomasin juuri, että suklaata en oikeastaan enää osta koskaan. Eniten olen nyt kesällä herkutellut jäätelöllä ja lakritsilla, joka ei kyllä tee hyvää helposti nousevalle verenpaineelle (jota en ole päässyt pitkään aikaan mittaamaan, on toivottavasti pysynyt ihan aloillaan)

Liikkuminenkin on ollut fiilispohjaista. Olen pelannut jalkapalloa pari kerran-pari viikossa koko kesän ajan. Toukokuussa juoksin HCR-puolimaratonin ja syyskuussa olen menossa Espoon rantamaratonin puolikkaalle. Teetin vasta uuden saliohjelman, mutta joogaan en ole päässyt koko kesänä. Pyöräilisin mielelläni, mutta pyörääni pitäisi vähän huoltaa ja olen ollut hieman laiska sen kanssa...

Painon putoaminen näkyy vaa'alla ja peilissä, mutta myös vaatteissa. Vanhat motivaatiofarkut solahtivat viime viikolla jalkaan kuin itsestään ja huomaan, että valitsen kaupassa helposti liian isoja vaatteita sovitettavaksi. Myös olo on hyvä ja tyytyväinen ja erilaisia hankaluuksia on ollut ainakin nyt kesällä paljon helpompi kestää, kun mieli on ollut reipas ja kevyt. Tällä linjalla on siis hyvä jatkaa!

aika juoksee...

2011-03-20T21:33:00.002+01:00

Uskomatonta, että tuosta edellisestä kirjoituksesta on jo reilusti yli kuukausi aikaa! Ajattelin, että maksimissaan pari viikkoa... Käyn kyllä päivittäin lukemassa muiden kuulumisia, mutten ole saanut taas pitkään aikaan mitään kirjoitettua.

Omat kuulumiset ovat kuitenkin melkein pelkästään hyviä. Kuluneen kuukauden aikana olen joogannut mahdollisimman paljon, aloittanut juoksukauden lauhtuneiden pakkasten innoittamana ja menettänyt kuntosalineitsyyteni - ja samalla osan sydäntäni salilla treenaamiselle. Olen myös huomannut, että minä saatan sittenkin olla aamutreenaaja, ainakin tietyissä lajeissa. Rakastan aamujoogaa, jonka jälkeen olo on aina niin tyyni ja rauhallinen, että koko päivä menee tavallista paremmin. Aamujumpissa olen myös käynyt muutaman kerran, mutta vaikka niistä tuleekin ihanan energinen olo, aerobinen treenaaminen on minulle aamulla selvästi vähän liikaa. Kuntosalilla sen sijaan tykkään käydä erityisesti aamuisin - osittain siksi, että siellä on niin rauhallista. Toinen suosikkiaikani on perjantai-iltaisin töiden jälkeen (noin puoli seitsemän maissa), silloin treenaamisen jälkeen pääsee vielä saunaankin.

Syömisissä ei ole mitään erikoista sanottavaa, syön mahdollisimman kasvispitoisesti, laitan itse paljon ruokaa ja herkkuja tulee välteltyä ihan luonnostaan, oikeastaan niitä ei useinkaan edes tee mieli. Tällä viikolla olen tosin herkutellut melkein joka päivä, mutta silti niin paljon vähemmän kuin ennen. Muutamat suupalat ovat menneet pelkästä tottumuksesta ja sosiaalisista syistä, jotain olen syönyt kovaan himoonkin.

Ja paino, sehän humahti taas kerralla alaspäin! Alkuviikosta vaaka näytti kerran tuota 64,6 kiloa, mutta siitä olin vasta varovasti iloinen vaikka se olikin alhaisin blogin aikana nähty lukema. Tänä aamuna vaa'alle kivutessani jouduin sen sijaan hieraisemaan silmiäni useammankin kerran. 63,8kg! Mahtavaa! Täytyy katsoa, pysyykö paino tuossa 64 kilon tuntumassa vai oliko tämä vain jokin hetkellinen notkahdus. Olen vähän huolimaton vaa'allakäyjä ja siksi painon seuraaminen ei ole ihan tieteellisen tarkkaa... Haluan käydä vaa'alla heti aamulla ennen kuin olen pistänyt suuhuni mitään, mutta usein muistan asian vasta kun raakapuurolautanen ja kahvikuppi ovat jo puolillaan. Siksi punnituspäivät ovat jatkossakin varmaan satunnaisia.

Paino painuu selvästi alaspäin koko ajan, mutta ikään kuin sykäyksissä. Ensin se jumitti 66 kilon tienoissa, sitten vajaan 65 kilon paikkeilla ja nyt se taas humpsahti kunnolla alaspäin. Kelpaa minulle tämäkin, kunhan ei nousemaan ala. Katsoin noista merkinnöistä, että melkein tasan vuosi sitten olen mitannut blogin korkeimman kilolukeman eli 69kg, jonka sain 17.3.2010. Paino on siis yli viisi kiloa alhaisempi kuin vuosi sitten eikä siitä havainnosta voi kyllä valittaa. Vauhti on ihan etanan, jos vertaa moniin muihin blogeihin, mutta suunta on ainakin oikea. Nuo noin 10 ylimääräistä kiloani ovat kertyneet suunnilleen seitsemän vuoden aikana, eli ovat ne ainakin tippuneet nopeammin kuin tulivat. 63 kiloa on muuten korkein painolukema, jonka muistan lukioajoilta (ajalta ennen virallista lihomista), joten tavallaan tässäkin on yksi virstanpylväs. Ihannepainoni on jossain kuudenkymmenen kilon alla (all-time ihannepainoni on siis 57kg, mutta olisin tyytyväinen korkeampaankin painoon, kunhan se olisi normaalipainon rajoissa ja siinä kuudenkympin hujakoilla). Viimeksi olen tainnut painaa alle 60kg vajaa neljä vuotta sitten, kun en nielurisaleikkauksen jälkeen pystynyt 1,5 viikkoon syömään oikeastaan mitään. Koska en kuitenkaan kannata noin radikaaleja laihdutusmetodeja, annan ajan kulua ja painon laskea sitä tahtia kuin se nyt tuppaa laskemaan. Kun se kerran kuitenkin koko ajan tippuu, niin jotain kai tässä tulee tehtyä oikein.

tämän vuoden ensimmäiset kuvat

2011-02-13T12:17:00.007+01:00

Muistin pitkästä aikaa, että voisi näppäillä taas uusia kroppakuvia. Eipä näissä kovin suurta eroa viimesyksyisiin kuviin ole, mutta laitetaan nyt sitten. Kuvausolosuhteet kodissani eivät ole kovin hyvin, varsinkaan näin talvivalolla. Ehkä siitä jotain kuitenkin erottaa.

Itseäni häiritsee eniten tuo takakuva, ehkä siksi, että itseään ei yleensä näe siitä perspektiivistä. No, toivotaan, että sekin osio vielä paranee ja kiinteytyy.

Vertailukuvat löytyvät täältä:
syyskuu 2010
kesäkuu 2010
toukokuu 2010
huhtikuu 2010 edestä/sivulta ja takaa.

Paino oli tänä aamuna 64,9kg, joten on se kivasti pysynyt alle kuudenkymmenenviiden :). Vyötärönympärys oli 63cm, navan kohdalta 73cm ja lantiolta 104cm. Reisissä ei ollut muutoksia viime mittaukseen. Hiljaa mennään, mutta parempaan suuntaan.

liikuntahaaste

2011-02-12T12:59:00.002+01:00

Lähden kohta reippailemaan tuonne ihanaan auringonpaisteeseen, mutta on pakko tehdä tämä ensin!

Minä
1. jaksan vetää leukoja (pitäisi päästä heti kokeilemaan! tuskin kuitenkaan jaksaisin...)
2. harrastan liikuntaa ainakin kaksi kertaa viikossa
3. osaan tehdä kuperkeikan taaksepäin
4. osaan seistä päälläni (en varmaan enää...)
5. jaksan tehdä ainakin 10 miesten punnerrusta
6. käyn lenkillä, jotta voin juoruta kaverini kanssa
7. en pystyisi nauttimaan elämästä ilman liikuntaa
8. pystyn juoksemaan yhtäjaksoisesti tunnin lenkin
9. olen alkanut hiihtää tai harrastaa jotain muuta lapsuuteni lajia taas aikuisena
10. olen osallistunut aikuisena urheilukilpailuun. (en kuitenkaan varsinaisesti kilpaillakseni)

Olen joskus
11. jumpannut ryhmäliikuntatunnilla verenmaku suussa ja pyörtymispisteessä
12. ajanut keskellä yötä pyörälenkin urheilumielessä (olen yöihminen :)
13. törmännyt vieruskaveriin koreografisten tuntien askelsarjoissa (Minä EN viettänyt lapsuuttani tanssisalilla vaan jalkapallokentillä...)
14. kaatunut ladulle hiihtolenkillä
15. särkenyt tavaroita jumpatessani kotona olohuoneessa (Lapsena. Sana "kärrynpyörä" kertoo kaiken.)
16. päättänyt, että olen liian flunssainen ja jättänyt liikkumatta, vaikka oikeasti olen tiennyt, että olen ihan terve
17. tehnyt töissä keppijumppaa
18. joutunut läheltä piti -tilanteeseen, kun olen kuunnellut lenkillä musiikkia liian kovaa
19. hävennyt sauvakävelysauvojani ja mennyt siksi mahdollisimman pusikkoon kävelemään
20. nauhoittanut jumppaa digiboksille tai videolle
21. joogannut parvekkeella/takapihalla
22. ostanut uuden liikuntavaatteen ihan vain motivoidakseni itseäsi
23. jättänyt jumppatunnin venyttelyt väliin
24. osallistunut joogaretriittiin
25. juossut maratonin (kaksi puolimaratonia kyllä, eikös siitä tule jo yksi kokonainen...)
26. löysäillyt kuntosalilla uppouduttuani naistenlehteen
27. osallistunut yli viiden yön vaellukselle (lyhyemmälle kyllä)
28. nukahtanut jumppatunnin rentoutusosuudessa
29. rakastunut lajiin, jota vannoin vihaavani
30. käynyt uimassa avannossa. (Pikemminkin "käynyt avannossa".)

Kotoani löytyy
31. leuanvetotanko
32. joogamatto
33. lumilauta
34. kävelysauvat
35. rullaluistimet
36. vesijuoksuräpylät
37. käsipainot
38. vesijuoksuvyö
39. kahvakuula
40. abtronic
41. zumba-video
42. nilkkapainot
43. jumppakuminauha
44. ministepperi
45. kuntopyörä
46. tasapainolevy
47. golfmailat
48. ratsastuskypärä
49. pyöräilykypärä
50. nastalenkkarit (nappikset kyllä).

(Osa näistä löytyy kyllä nykyään lapsuudenkotoani.)

paino?

2011-02-09T08:48:00.004+01:00

En ymmärrä, mitä tapahtuu, mutta yhtä kaikki paino oli tänä aamuna alhaisimmissa lukemissa koko blogin aikana. Sama 64,7kg on nähty jo viime syyskuussa, mutta siitä on aikaa.

Viime viikolla tuskailin, kun paino ei ala pudota. Muutaman päivän merkkasin ruoat Kiloklubiin ja huomasin, että syön hyvin, mutta vähän liikaa. Tällä viikolla olen sen sijaan syönyt ihan mitä sattuu (kakkua, siideriä etc.) enkä ole ehtinyt liikkumaan. Olen sen sijaan viettänyt mukavia päiviä kaukaisten ystävien kanssa.

Ja eilen vaaka näytti 65,5kg ja tänään ensin 64,8kg ja (kahdella) tarkistuspunnituksella 64,7kg. En ymmärrä. Mutten valitakaan!

tää viikko

2011-02-05T19:45:00.002+01:00

Pikkuinen yhteenveto, kun en ole taas tenttiinlukemiseltani ehtinyt kirjoittaa.

Liikunnan kannalta meni ihan hyvin, vaikka tuo tiistain tunti jäikin välistä. Keskiviikkoaamuna menin myös ennen töitä zumbaamaan ja tällä kertaa jalka nousi maanantaitakin lennokkaammin. Tunnin ohjelma oli ehkä pikkuisen rauhallisempi vaikka ohjaaja olikin aikamoinen hosu, eikä liikkesarjoissa aina tuntunut olevan minkäänlaista logiikkaa. Hiki silti lensi ja työpäiväänkin riitti kivasti energiaa.

Torstaina kävin dance aerobicissa, mikä taas ei mennyt ollenkaan hyvin. Ehkä en itse ollut ihan parhallaa treenituulella tai sitten ohjaus ei vain ollut kovin hyvää - todennäköisesti molemmat yhdessä. Olen käynyt saman ohjaajan zumbassa, joka on tosi kiva, mutta tämä tunti ei nyt napannut. Sarja oli aika haastava, eikä ohjaaja neuvonut sitä juuri lainkaan - ei vaikka tunnin piti alunperin olla aerofit-tunti ja oli siis oletettavaa, että mukana oli dance aerobicin ensikertalaisia (kuten minä). Varmasti tuollaiset tunnit sujuisivat lonkalta, jos olisi tottunut tanssija tai edes aerobiccaaja, mutta minä en ole. Minä vietin nuoruuteni jalkapallokentällä enkä tanssisalilla ja sen kyllä huomaa. En osaa tanssijan liikkeitä luonnostani vaan pään pitää aina ehtiä mukaan. Kaipaan kamalasti ranskalaista tanssiopettajaani, joka aina tajusi sen! Kaiken lisäksi muut jumppaajat olivat kamalan aggressiivisia, ja hyppivät surutta kömpelömmän päälle, löivät ja potkivat sulavasti liikkuvilla käsillään eikä kukaan sanallakaan pyytänyt anteeksi. Vähän liian suomalaista minun makuuni.

Eilen aloitin aamun 1,5 tunnin joogalla. Työpäivä sen jälkeen ei sujunut ihan yhtä energisesti kuin aamuzumban jälkeen, mutta ainakin jaksoin olla zen hankalienkin asiakkaiden kanssa :). Tänään olisin halunnut lenkille, mutta tenttiväsymys ja ankea ulkoilma vähän hillitsivät juoksuhaluja ja lopulta vain käperryin peiton alle lukemaan jotain ihan muuta kuin tenttikirjoja...

Syömisiä olen nyt tarkkaillut sen Kiloklubin kanssa ja taas on tullut jänniä huomioita. Syön nimittäin sen laskurin mukaan taas paljon enemmän kaloreita kuin olen kuvitellut. Kun tarkemmin ajattelen, huomaan kyllä syöväni vähän "varastoon" (esim. ylimääräisen puuron aamulla), siitä yritän nyt opetella taas eroon niin ehkä se painokin siitä liikahtaa. Toisaalta syön nykyään paremmin kuin vuosi sitten, kun aloin käyttää Kiloklubia ensimmäisen kerran. Saan ihan automaattisesti kaikki pallot vihreälle - niin tapahtui harvoin rasvattoman maidon aikakaudella...

Tänään tosin herkkupallo jää punaiselle, koska herkuttelin päivällä jättimäisellä laskiaispullalla! Olen himoinnut niitä monta päivää, meinasin jo alkaa itse leipoa. Siitä olisi kuitenkin seurannut hillitön määrä pullia ja yksi iso on kuitenkin parempi kuin kymmenen pientä, eikös niin... En halunnut ostaa kaupan valmispullia, koska niissä on varmasti aika paljon kaikkea moskaa. Ajattelin, että kunnon kahvilassa pulla olisi varmasti hyvää ja sisältäisi ehkä vähän vähemmän lisäaineitakin. Sain myös yhdistettyä näin kaksi herkkuhetkeä, joten tavallaan iso pulla olikin ihan aiheellinen :). Meillä kirjatentit pidetään aina lauantaiaamuisin ja minulla on vuosia ollut tapana mennä tentin jälkeen kaupungille (aamu)kahville. Tänään menin siis yhteen lempikahvilaani, jossa en ole käynyt yli vuoteen - ja joka on tunnettu kaupungin suurimmista pullista... Ensi viikolla taidan ottaa vaan jonkun keksin tai ehkä sämpylän :). Tänään kuitenkin herkuttelin hyvällä omallatunnolla eikä kyllä ihan heti tarvitse syödä toista laskiaispullaa.

Iltapalaksi tein muuten äsken ihanaa näkkäriä, joka läpäisee varmasti karpimmankin seulan. Löysin reseptin täältä, mutta muokkasin sitä käytännön syistä (unohdin mm. ostaa seesaminsiemenet...) vähän. Tein suunnilleen puolikkaan annoksen, koska halusin varmistua, että leipä on hyvää - yhden hengen taloudessa muutenkin saa välillä tasapainoilla, ettei ruokaa mene hukkaan. Mutta herkkua oli! Tällaisella ohjeella omani tein:

2 luomukananmunaa
3 rkl auringonkukansiemeniä
3 rkl kurpitsansiemeniä
3 rkl pellavansiemeniä
1,5 rkl hampunsiemeniä
3 rkl kaurahiutaleita
2,5 rkl kuorittuja manteleita jauhettuna
1 tl merisuolaa (oikeasti laitoin vahingossa 2 lusikallista, kun en tajunnut puolittaa määrää, mutten suosittele... varsinkaan suolattoman ruoan ystäville, kuten minä)

Kuvaa en tähän hätään saa, mutta käykää kurkkaamassa Jannan blogista.

blaah

2011-02-01T22:31:00.002+01:00

Tänään olin menossa cubanueva-tanssitunnille. En ole aiemmin käynyt kyseisellä tunnilla ja olisi ollut kivaa nähdä, millainen meininki siellä on. Koulutehtävät painavat kuitenkin päälle ja ajattelin, että on parempi jäädä päiväksi kotiin kirjoittamaan gradua ja jättää tämänpäiväinen tanssitunti välistä - tuo tunti kun olisi ollut keskellä päivää ja katkaissut vähän hankalasti työskentelyn ja keskittymisen.

Ja pah, arvatkaa kuinka paljon sitten kirjoitin sitä gradua päivällä. En oikeastaan sanaakaan. Sen sijaan pyörin ympäri asuntoa ja hyppäsin turhautuneena ylös aina minuutin päästä siitä, kun olin istunut koneen ääreen. Mieluummin olisi kannattanut mennä purkamaan levottomuus siihen tanssimiseen ja kirjoittaa sitten rauhallisemmalla mielellä. Sain onneksi vaadittavan kappaleen valmiiksi nyt illalla, mutta edelleen olo on vähän levoton. Ensi kerralla taidan sittenkin valita sen urheilun. No, aamulla ehdin onneksi taas zumbaan ennen töiden alkua.

Tänään tein uuden aluevaltauksen keittiössä ja tein ensimmäisen kerran elämässäni ruokaa linsseistä tämän ohjeen mukaan (kuva samasta osoitteesta). Jätin ruoasta pois kesäkurpitsan (en tykkää) ja basilikan (ei ollut), mutta herkullista tuli silti. Jos kaipaa karpimpaa versiota, perunan voi varmasti oikein hyvin jättää myös pois, tavaraa on silti paljon. Rupesin myös täyttämään vaihteeksi Kiloklubin ruokaosiotakin, kun paino ei tahdo liikkua mihinkään vaikka muka taas omasta mielestäni syön ihan oikein. Katsotaan mitä käy.

aamuzumba

2011-01-31T19:54:00.003+01:00

Oho, minä tosiaan tein sen! Heräsin 6.45 vaikka työt alkoivat vasta kymmeneltä ja tuntia myöhemmin odottelin jo yliopiston ovien takana pääsyä zumbaan. Aamuzumba oli aika miellyttävä kokemus, vaikken tosiaan aamuisin ihan parhaimmillani olekaan - liikkujana tai muutenkaan. Väsymys ja syömättömyys (vaikka söinkin aamupalaksi raakapuuroa) painoivat jaloissa, mutta tunnin jälkeen energiaa oli vaikka muille jakaa. Tunnin vetäjä oli vielä aivan vallaton luonnonoikku ja aivan liekeissä maanantaiaamun rehkimisestä. Ei siinä voinut muuta kuin tehdä saman perässä :).

kuulumiset taas

2011-01-30T18:45:00.003+01:00

En ole vieläkään ehtinyt päivittää kovin useasti. Kokopäivätyöt loppuivat, mutta osa-aikatyö/osa-aikaopiskelu jatkuu, eli vapaa-aikaa ei sinänsä ole enempää, se vain joustaa vähän entistä paremmin. Jospa tästedes ehtisin kirjoittaakin vähän useammin.

Viimeisinä viikkoina olen päässyt urheilun syrjään taas tiukasti kiinni, ja näin yritän jatkaakin. Keväästä tulee kaikkine hommineen kuitenkin raskas ja se on helpompi jaksaa, jos on hyvässä kunnossa ja hyvällä mielellä ja muutenkin kuosissa. Jo parissa viikossa huomaa taas, miten paljon parempi mieli on, kun jaksaa pitää taukoja ja vähän hikoilla edes kerran päivässä. Tai viikonloput olen nyt pitänyt vähän rauhallisempina, lenkille olisin tänään mennyt mutta eilen tuli juotua sen verran viiniä, että päätin sittenkin pitää vapaapäivän - eli maata sängyssä ja lukea tenttiin...

Paino on koko viikon ollut tuossa 65,8 kg:n tienoissa, paitsi yhtenä aamuna olikin yhtäkkiä 66,3 kg ja tänään jo 65,7 kg. Alemmas ollaan siis menossa, vaikka verkkaista tahtia. Parempi sekin.

Työpäivät antoivat hyvät raamit syömisille, mutta yritän syödä kunnolla ja säännöllisesti nyt myös niinä päivinä, kun ohjelmassa on vain opiskelua ilman tarkkoja aikatauluja. Luulen, että se toimii, koska nytkin viikonloput on menneet oikein hyvin. En syö juurikaan eineksiä enää, vaan laitan muutaman päivän välein ruokaa, jota sitten otan evääksi töihinkin. Tämä on ehdoton parannus entisiin elintapoihini ja siitä aion pitää kiinni vastakin.

Huomenaamulla olen menossa heti kahdeksalta zumbaamaan ja siitä sitten innokkaana töihin. Ainoa huono puoli tuossa aamuliikunnassa on se, että hikiset treenivaatteet saavat muhia kassissa koko työpäivän ajan... Muuten luulen, että siitä tulee aika hauskaa. Luulin aika pitkään, etten ole aamuliikkuja, mutta halutessani voin kyllä olla sitäkin.

arvontoja

2011-01-22T18:08:00.002+01:00

Sekä Manna että Outi ovat pistäneet arvonnat pystyyn. Itselläni kävi viimeksi Outin arvonnassa tuuri, joten uskon, ettei palkinto tällä kertaa osu kohdalle... Mutta kokeilen onneani silti :). Kokeilkaa tekin!

uusi viikko

2011-01-17T19:16:00.002+01:00

Tasaiselta näyttää tuo painokäyrä. Parempi tietysti niin kuin että lisää tulisi. Saisi se toki tippuakin tuosta, mutta tähän aikaan kuukaudesta saattaa olla vähän turha toivo. Katsotaan sitten ensi viikolla.

Stressin määrään nähden edellinen viikko meni aika hyvin. Työharjoittelu loppuu kahden viikon päästä ja vaikka muut opiskelukiireet silloin ryöpsähtävät oikein kunnolla valloilleen ja päälle, luulen että stressitaso silti laskee aika paljon. Tänään olen onneksi saanut viettää lomapäivää, mutta koko viikonloppuna en saanut oikein mitään aikaiseksi, vaikka suunnitelmissa oli monenlaisia opiskelujuttuja. Eilen mm. olin lähdössä lenkille mutta kävinkin päiväunille... Siinä se päivä sitten mukavasti meni.

Vapaapäivinäkin olen yrittänyt pitää säännöllisiä ruoka-aikoja, vaikka aamiainen tuleekin syötyä suunnilleen samaan aikaan kuin lounas työpäivisin... Ainakin on ollut aikaa keitellä puuroa aamupalaksi. Uusin herkkuni on hedelmät ja marjat kookoskermalla, sitä tekisi mieli syödä koko ajan. Muutenkin olen taas löytänyt kookosmaidon, josta saa mm. kasviskeittoihin ihan uusia makumaailmoja. Olen yrittänyt nyt syödä pelkkää kasvisruokaa ja ihan hyvin on onnistunut, paitsi yksi kanasalaatti tuli viikolla kyllä syötyä. Ja kananmunia ja maitotuotteita siis syön, mutta yritän pyrkiä erityisesti eroon juuri kanasta - sitä kun ei luomunakaan tahdo saada millään. Jonain päivänä etsin kyllä luomujauhelihaa ja teen siitä jotain herkullista ja vaihtelevaa.

Tänään sain itseäni onneksi sen verran liikkeelle, että pääsin pitkästä aikaa zumbaamaan. Ja kyllä olikin tehokasta! Viimeksi saman ohjaajan tunti oli paljon rauhallisempi ja tanssillisempi, mutta nyt mentiin kyllä ihan täysillä. Pitkään jatkunut flunssa tuntui vähän kehossa lopputunnista, mutta toivotaan että vointi ei nyt tästä taas romahtaisi. Muuten on ollut jo parempi olo ja olen jumppaillut kotona melkein joka päivä. Ostin käsipainot ja jumppamaton ja olen yrittänyt jumpata erityisesti vastalihaksia ja tuota niskan ja hartoiden aluetta, kun se tuntuu menevän jumiin koko ajan eikä kuitenkaan ihan joka viikko olisi varaa hierojaankaan. Viime viikolla kävin kerran joogassa ja kerran hassussa jumpassa, joka oli jotain joogan ja tanssin väliltä. Sieltä kun pääsi vielä saunaankin hetkeksi rentoutumaan, niin oli kyllä aika hyvä ja stressitön olo pitkästä aikaa. Ehkä se tasapaino alkaa taas löytyä.

Herkkuja yritän nyt olla syömättä, mutta viikonloppuna tuli kyllä syötyä suklaata. Sitä ei vain pitäisi ostaa, niin ei tulisi syötyäkään. Muutama viinilasillinen on myös mennyt ja joitain juustonmurusia mutta vähemmän kuin pikkujoulukaudella... Tästähän on vaan tsempattavaa.

tämän vuoden lupaus...

2011-01-06T22:22:00.002+01:00

Taisikin olla ärhäkkä flunssa... Tai oikeastaan tielle tuli kaikkea muutakin, kuten kolmen kuukauden mittainen pätkä kokopäivätöitä. Gradun kirjoittaminen sekä pimeä ja kylmä vuodenaika eivät juurikaan helpottaneet oloa vaan saivat kaipaamaan lohtua entistä kovempaa - lohtua, joka tarkoittaa suomeksi suklaata ja peiton alla makailua. Vähän oikeastaan nolottaakin tulla takaisin tänne juuri nyt vuodenvaihteessa, että voi taas kerran aloittaa uuden elämän uuden vuoden alkaessa - ihan niin kuin viime vuonnakin. Onhan se vähän niinkin, vaikkei siinä olekaan koko totuus.

Kiireistä, stressistä, uupumuksesta ja kaamosväsymyksestä huolimatta en ole repsahtanut ihan kokonaan. Olen syönyt paremmin kuin ennen ja yrittänyt liikkua edes vähän, ettei tuntuma kokonaan katoaisi. Olen yrittänyt pitää itseäni hyvänä, mieluiten mahdollisimman terveellisin keinoin. Jotain ajattelutavoissa on siis vuoden aikana muuttunut, ja parempaan suuntaan. Vielä suurempi huomio on ehkä se, että tiedän, että olisin voinut paremmin jos olisi jaksanut jatkaa urheilemista ja kunnolla syömistä säntillisemmin. Monta kertaa olen kaivannut niitä, mutta on ollut helpompi nukkua vähän lisää tai hautautua viltin alle katselemaan elokuvia kun töiden jälkeen ei ole muuta jaksanut tehdä.

Tammikuun lopussa kokopäivätyöt loppuvat ainakin toistaiseksi ja vanha opiskelijaelämänrytmi tulee tilalle. Koska joudun kuitenkin käymään töissä henkeni pitimiksi ja kirjoittamaan sitä gradua ja muutenkin viimeistelemään opintoja, elämänrytmi ei tule olemaan yhtä rento kuin Ranskassa. Aion kuitenkin saada siihen mahtumaan myös rauhallisia hetkiä - ja sitte niitä juoksulenkkejä ja joogatunteja ja salaatinpuputtamista :). Olen nyt kiireessäkin yrittänyt muistaa syödä aamupalan, pitänyt kutakuinkin kiinni ruokarytmistä ja syönyt melkein kokonaan itsetehtyä, tasapainoista ja entistä kasvispainotteisempaa ruokaa. Olin seitsemän vuotta syömättä punaista lihaa, mutta aloitin sen uudelleen pari vuotta sitten. Nyt olen taas kääntymässä uudelleen kasvissyönnin puolelle ja tällä kertaa yritän jättää kanankin pois. Söisin mielelläni silloin tällöin luomulihaa, mutta sitä on niin vaikeaa saada Suomesta että useimmiten päädyn suosiolla kokonaan kasvisruokaan. Olen nyt talvella syönyt normaaliruoan lisäksi rautatabletteja, D-vitamiinia ja toisinaan pellavaöljyä lisäravinteiden saamiseksi. Olin loppuvuodesta koko ajan niin väsynyt ja alakuloinen, että jotain oli pakko kokeilla ja tosiaan olenkin nyt pirteämpi. En yleensä ole kärsinyt kaamoksesta, mutta ehkä se nyt ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen ja iänkin myötä alkaa tuntua vaikeammalta.

Sain joululahjaksi viimein sen vaa'ankin, josta olen puhunut koko vuoden... Joulupäivän aamuna sain tulokseksi 64,8kg, eli painon mukaan pahaa repsahdusta ei ole tullut. Tosin on se lukema nyt käynyt pahimmillaan 67 kilossakin mutta nyt ainakin pääsen luotettavasti seuraamaan painon kehitystä. Vyötärönympärys oli eilisen mittauksen mukaan 64cm, eli ei tässä ihan hädässä olla. Kunhan pääsen tolpilleni tämänkertaisen flunssan jäljiltä, alan oikeasti liikkua taas säännöllisemmin. Viikonloppuna kävin rauhallisella lenkillä ja tein vatsalihastreeniä, jouluna kävin muutaman kerään hiihtämässäkin. Liikunta on koko ajan mielessä, mutta se pitäisi taas saada automaattiseksi osaksi viikkoa. Inspiroiduin Tainan Elämänmuutos-kalenterista ja taidan perustaa sellaisen itsekin. Tästä lähdetään taas, kohti parempaa vuotta.

voi flunssa

2010-10-13T21:05:00.002+02:00

Nyt se syysflunssa iski, vastustuskyky ei sentään ole terhakoitunut niin paljon että siltä olisi säästytty. Minusta tuntuu, että keho nykyään tuntee kun ilmassa on liikaa paineita ja pakottaa minut ihan vaan huilaamaan sängynpohjalle muutamaksi päiväksi. Vaikka viime ajat kaikki onkin tuntunut tosi hyvältä niin onhan tässä silti ollut aikamoista haipakkaa uusien töiden ja maasta toiseen muuttamisen ja gradunkirjoituksen ja kaiken kanssa. Jaksan sen kaiken kyllä paljon paremmin ja paineettomammin nyt, kun olo on fyysisesti hyvä ja olen opetellut myös rentoutumaan ja rauhoittumaan. Näköjään hötkyilen silti joskus vähän liikaa...

Harmittaa kun tanssitunnit jää väliin enkä pääse juoksemaan tuonne ihanan kirpeään syysilmaan - pelkään, että ensiviikolla etelässäkin on jo lunta. Tänään olisin ehdottomasti tarvinnut jotain päänselvittämisurheilua, olin työhaastattelussa ja ihmissuhteitakin tuli vähän setvittyä. Hetken tuntui että pää räjähtää vaikka ihan hyvin kaikki asiat oikeastaan menivät. Juokseminen olisi silti tehnyt ihan hyvää :). Sen sijaan hengitin syvään, ostin juhlan kunniaksi kaupan ceasarsalaattia ja tein illalla vielä omena-kaurapaistosta, jota teen joka syksy mutta nyt olin melkein unohtanut (yleensä laitan mukaan tuoreita kirsikoita, mutta eihän niitä enää saa). Laitoin vuokaan kaikki pehmenneet ompot ja vähän persikkaa ja tuli kyllä herkullista! Onhan siinä aikamoinen kasa rasvaa ja sokeria, mutta ehkä se nyt sallitaan. Varsinkin kun juhla-ateria muuten oli salaattia :). Ei tehnyt edes mieli mitään sen kummoisempaa, ja jumalaisen hyvää se kyllä olikin. Seuraava projekti taitaakin olla opetella tekemään itse mokomaa salaattia.

Maanantaina ihan mieshieroja kysyi minulta, tuleeko sitä liikuntaa harrastettua ja kun vastasin, että joo, joku kolme-neljä kertaa viikossa, niin sillä loksahti melkein leuka auki ;). Eikä edes ensimmäisenä tullut mieleen, että ehkei se vaan päälle päin uskonut... Ei, se vaan oli otettu kun minä olen niin aktiivinen :).

juoksuflow

2010-10-05T20:14:00.002+02:00

Nyt se sitten tuli! Kolme viikkoa sen puolimaratonin jälkeen... Toisaalta, jos jatkan tätä rataa koko talven, olen teräkunnossa ensi kevään HCR:lla :).

Uskaltauduin sunnuntaina ensimmäistä kertaa puolikkaan jälkeen juoksemaan ja matka taittui kuin siivillä. Tänään lähdin uudelleen, kun tuntui, ettei joogatunti riittänyt päivän liikunnaksi, ja juoksi huomaamattani 40 minuuttia lähes tauoitta, enkä olisi millään malttanut palata kotiin. Ainoa, mikä puuttuu täydellisestä juoksufiiliksestä, on tähän kylmenevään säähän sopivat hanskat. Täytyy taas käydä kurkkimassa urheilukaupoissa...

Tänään oli jotenkin ankea olo koko päivän, mutta joogan ja juoksulenkin jälkeen olo muuttui vihdoin rauhalliseksi ja iloiseksi tai ainakin luottavaiseksi taas. Eilen olin kuin pistoksissa, kun en opiskeluilta ehtinyt edes juoksemaan - huudatin välillä stereoita täysillä ja lauloin ja tanssin pari biisiä, että sain veren kiertämään. Olen viime viikkoina ratkaissut monta ongelmaa urheilemalla huolet pois ja se tuntuu mahtavalta. Liikkumisesta on nyt huomaamatta tullut pakollinen osa päiviä ja viikkoja. Samalla tavoin syöminen tuntuu jotenkin tosi luontevalta, tänäänkään en ahnehtinut yhtään, vaikka töissä oli herkkuruokaa ja vielä kakkuakin jälkiruoaksi. Otin kaikkea kohtuudella ja enemmän salaattia kuin kakkua :).

On ihanaa, kun hyvän kehityksen huomaa niin monella rintamalla: kunto nousee, vyöträ kapeneen ja paino laskee ja vaatteet istuvat, ei tee mieli karkkia, verenpaine laskee ja mieli kohoaa.

hyvä olo

2010-10-02T14:11:00.002+02:00

Kävin eilen hierojalla ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen ja oli kyllä autuaallinen olo sen jälkeen. Olen vuosien varrella kuullut huhuja, että Yliopistoliikunta tarjoaa myös hierontapalveluja, mutta olen ajatellut että hieronta-aikaa on mahdotonta saada. No, ei ole. Opiskelijan aikataulut ovat tietysti joustavat, mutta YO-liikunnalla on hierontoja myös ilta-aikaan. Hintakaan ei päätä huimaa, 45 minuutin hieronnasta maksoin 26e. Olen vuosien varrella käynyt YO-liikunnan tunneilla ja kursseilla, mutten ole koskaan ottanut kunnolla selvää, miten laajat palvelut heillä on. Ihan hyvä oppia näin kahdeksantena opiskeluvuonna...

Minulla on lapsesta saakka ollut hankalat hartiat (ja selkä) ja tarvitsisin hierojan palveluja melkein säännöllisesti. Migreeni vaivaa ja tällä hetkellä kärsin kasvo- ja silmälihasten ongelmista, ja kun nuo lihakset menevät jumiin, jännitän myös leukoja ja sitten vielä hartioitakin. Hierojalla olisi ihanaa käydä vaikkei olisi mitään ongelmiakaan, mutta se ei valitettavasti ole mitään ihan ilmaista lystiä - etenkään täällä pääkaupunkiseudulla. Jossain vaiheessa kävinkin hierojalla aina kun olin kotikaupungissani.

Hierojalla pitäisi käydä mielellään kuurimaisesti, jos niskojen tai muiden paikkojen kanssa on ongelmia. Minäkin varasin nyt eilisestä rohkaistuneena kaksi uutta aikaa parille seuraavalle viikolle. Tuo 26 euroa tuntuu aika pieneltä uhraukselta hyvästä olosta ja parantuvasta työkyvystä. Mieluummin nautin sellaisesta luksuksesta kuin ostan kalliita vaatteita tai esimerkiksi roskaruokia - tuolla rahalla saisi kaiketi jotain 3 - 4 hampurilaisateriaa tai pitsaa, mutta hierojallakäynti taitaa olla monin verroin arvokkaampaa ja nautinnollisempaa.

Ainoa harmittava puoli oli se, että jouduin jättämään eilisen zumbatunnin väliin, kun hieroja kielsi treenaamasta hieronnan jälkeen. Huomasin kuitenkin, etten osannut olla kotona hetkeäkään paikallaan vaan tanssin koko ajan musiikin tahtiin "ihan rauhallisesti vain". Illalla päädyin vielä klubille tanssimaan... No, olo on edelleen hyvä, että ehken tehnyt mitään kamalan väärää.

ihana päivä

2010-09-30T18:50:00.002+02:00

Tänään pääsin taas Yliopistoliikunnalla vaa'alle ja sepä näyttikin iloisia tuloksia! Ennen tuntia painoa oli 65,2kg ja tunnin jälkeen peräti puoli kiloa alhaisempi, siis 64,7kg! Niin alhaista lukemaa en ole tänä vuonna nähnyt kertaakaan. Aivan mahtavalta tuntui, muutenkin melkein täydellisenä päivänä. Olin tuntia ennen juonut aamukahvit ja syönyt vispipuuroa ja vaa'alla kävin nyt ilman kenkiä mutta muuten jumppavaatteissa. Punnituksen jälkeen kävelin työpaikalle, missä join sitten kakkukahvit eläköityvän kollegan kanssa... En kuitenkaan ottanut kotiinviemisiksi bébé-leivoksia, vaikka minulle yritettiinkin tyrkyttää niitä koko pussillinen.

Tämän päivän funk-tunti oli vähän erikoinen mutta ainakin tehokas. Olen tottunut käymään ammattitanssijoiden tunneilla (sekä Helsingissä että Pariisissa) ja opettajat ovat aina olleet miehiä. Tänään halusin käydä testaamassa uuden opettajan tuntia, ja ohjaaja olikin arviolta neljäkymppinen nainen, jonka yo-asenne tuntui kovin päälleliimatulta. Tunti oli lopulta ihan hauska, mutta aion kyllä jatkossa käydä tutun ohjaajan tunneilla.

Eilen olin toista kertaa zumbaamassa ja tämän eri ohjaajan tunti oli aika erilainen kuin perjantaitunti. Perjantaina tempo oli aika hurja, mutta liikkeet tuntuivat helpommilta. Silloinen opettaja oli aika hiphop-henkinen ja hänen tyylinsä istui minulle hyvin. Eilinen opettaja taas oli selvästi enemmän innoissaan salsasta ja reggaetonista ja merenguesta, tunti oli aika rauhallinen mutta mukava kyllä. Eilen tehtiin jotain superhauskaa humppatyylistä tanssia yksi biisi, perjantaina taas countrya josta en ollut kovin innoissani. Ihanan monipuolisia tunteja kuitenkin, huomenna taas toivottavasti lisää. On ihanaa huomata, miten omasta hiphop-osaamisesta on apua noilla muillakin tanssitunneilla ja miten oma tekeminen ja tyyli rakentuvat pikkuhiljaa. Joka tunnilla oppii jotain uutta.

Tänään sain juuri ennen tanssitunnille lähtöä kuulla aika mullistavan uutisen ja olin hetken aikaa puolipaniikissa, kun yritin miettiä, mitä hittoa nyt oikein teen. Sitten päätin, että menen ensin tanssimaan pääni selväksi ja mietin sitten lisää. Ja se auttoi! Ihanaa.

alentunut verenpaine

2010-09-24T10:25:00.005+02:00

Ihanaa, lääkäri kertoi sen mitä olin toivonutkin: verenpaineeni oli vuosien jälkeen ensimmäistä kertaa normaali. Ihanneverenpaineen rajat ovat 120/80, jos verenpaine on alle 130/85 sen katsotaan olevan normaali. Ennen minulla on ollut erityisesti tuo alipaine koholla, pahimmillaan se on huidellut jossain satasen yllä (olisiko ollut jopa lähempänä 120:tä) kun yläpaine on muistaakseni ollut korkeimmillaan jotain 150:n luokkaa. Viime syksynä mittasin nuo paineet itse reseptinuusintaa varten ja silloinen tulos oli 120/91, josta lääkäri oli edelleen huolissaan. Usein arvot ovat matalammat, kun mittaus tehdään itse. Jos lääkäri mittaa paineet, arvot ovat usein hiukan todellisuutta korkeammat, koska ihmisten ajatellaan jännittävän lääkäriä. Tänään lääkärin mitatessa yläpaine oli vähän yli 120 ja alapaine 78, eli systolinen arvo oli normaali ja diastolinen ihanteellinen. Oli todella helpottavaa kuulla tuo, varsinkin kun ennen lääkäriin menoa jännitin eniten tuota verenpaineen mittausta.

Terveyskeskuksen vaaka näytti n. 65,5kg (en muista enää, oliko se 65,4 vai 65,6...). Kävin vaa'alla vaatteet ja ulkokengät päällä mutten ollut ehtinyt syödä mitään (join kupin kahvia ennen lähtöä) eli todellinen aamupaino oli ehkä jossain 65kg:n paikkeilla. Ei valittamista. Lääkäri ei painoa mitannut, mainitsi vain että paino on ihan normaali, vaikka se vuosi sitten tehdyssä mittauksessa oli korkeampi kuin nyt. Näkeehän sen toki, ettei ole huomattavan ylipainoinen vaikka muutama liikakilo olisikin. Hyvä aloitus päivälle ja lopetus viikolle. Ja eilen muuten herkuttelin ihanalla juustokakulla ja suklaamuffinilla, enkä edes pelännyt että ne näkyisivät tänään painossa. Kohta zumbaamaan ja viikonloppunakin olisi tarkoitus syödä hyvin.

pitkästä aikaa kuvia ja muuta kivaa

2010-09-23T10:12:00.006+02:00

Eilen pääsin pitkästä aikaa taas vaa'alle ja tällä kertaa lukema oli mukava yllätys. Korostan edelleen sitä, että näitä mun punnistustuloksia ei voi pitää mitenkään kovin luotettavina, koska pääsen vaa'alle milloin sattuu ja mihin aikaan päivästä/viikosta sattuu. Eilen kuitenkin bongasin vaa'an Yliopistoliikunnan aulassa ja pakkohan sitä oli uskaltautua kokeilemaan. Katsoin painon viiden jälkeen iltapäivällä, urheiluvaatteet (kengät mukaanlukien) päällä ja sekä ennen että jälkeen tunnin. Tunnin jälkeen vaaka näytti 65,8kg (ennen tuntia 400g enemmän) ja ainakin se oli vähemmän kuin viimeksi vaa'alle hypätessä. Huomenna olen menossa heti aamulla lääkäriin ja pääsen siellä mittaamaan painoa uudelleen, katsotaan millainen tulos sitten tulee. Odotan myös innolla, mitä verenpainemittari näyttää. Korkea verenpaine on minulla riesana ja siitä lääkärit viime syksynäkin valittivat, vaikka verenpaine oli tavallista alhaisempi. Jospa tämä pieni keventyminen ja aktivoituminen olisivat auttaneet asiaa - terveyden parantaminen kun on tärkein tavoitteeni tässä projektissa.

Tuon mukavan painotuloksen innoittamana sain tänä aamuna vihdoin mittailtua uudet "viralliset" mitatkin ja otettua vielä pitkästä aikaa uudet kroppakuvatkin. Jälleen kerran, mitat ja kuvat on otettu heti aamulla ennen aamiaista (no, puoli kuppia kahvia ehdin juoda ennen kuin muistin mittaamisen...). Jos mittaa vyötärön ja navan illalla, luvut ovat varmasti erilaiset, mutta koska olen tehnyt kaikki mittaukset suurin piirtein samoissa olosuhteissa, voi niitä ainakin pitää vertailukelpoisina edellisiin. Ja mukavahan näitä on verrata :).

Vyötärönympärys kaikkein kapeimmalta kohdalta oli tänä aamuna 63cm, johon olen erittäin tyytyväinen. Maaliskuussa vastaava tulos oli 69cm, joten ero on huomattava. Olen tällainen päärynämalli ja tottunut kapeaan vyötäröön ja leveään lantioon, siksi vyötärön leveneminen herättikin minut tehokkaimmin tähän projektiin. Kun muistelen vuosien takaisia mittauksia, vyötäröni on kapeimmillaan ollut juuri tuon 63cm eli nyt ollaan aika hyvässä tilanteessa. Navan kohdalta sain tänään 74cm, joka on 9cm vähemmän kuin maaliskuussa! Kyllä sen huomaakin, kun maha ei enää pömpötä ja turpoa koko aikaa.

Kuten sanottu, lantiorasva on minulla paljon tiukemmassa, mutta pientä vähenemistä siinäkin eli lantionympärys oli tänään 104cm. (Näköjään olen lantioluidenkin - ja jenkkakahvojen - kohtaa joskus mitannut, se oli nyt 87cm.) Reidet olivat samoissa, molemmat noin 63cm leveimmältä kohdaltaan ja pohkeet noin 38cm. Rinnanympärys oli noin 82cm ja rinnan alta 68cm. Pienenemistä melkein joka saralla, hieno juttu. Tuokin naurattaa, että ollaan taas siinä tilanteessa, että reisi ja vyötärö ovat yhtä kapeita/leveitä... Se näkyy kyllä noista kuvistakin ja oikeastaan olen sellaiseen kroppaan ihan tyytyväinenkin. Reisistä ja lantiolta saisi toki sulaa vähän rasvaa vielä, mutta kapeasta vyötäröstä pidän kyllä eniten.

Muuten viime päivinä olen päässyt takaisin Yliopistoliikunnan saloihin, eilen olin intervallibody-tunnilla, joka oli aika rankka. Tiistaina taas kävin jooga&pilates-tunnilla, joten mukavaa vaihtelevuutta ainakin noissa harjoituksissa nyt on. Viime torstaina pääsin pitkästä aikaa funk-tanssitunnille, tänään se menee valitettavasti sivu suun mutta huomenna pääsen sitten ensimmäistä kertaa zumbaamaan. YO-liikunnan zumba-tunnit ovat aivan varattuja ja suurin piirtein täytyy keskiyöllä kärkkyä, että pääsisi varaamaan paikkaansa seuraavan viikon tunnille... No, toivottavasti on sitten sen arvoista. Syömiset menee kivasti, vaikka äsken tajusinkin etten tänään ehdi ollenkaan lounaalle ja illalla olen vielä menossa syömään kakkua ystävän luokse... Työpäivät rytmittävät hyvin ruokailuja, kaapista löytyy paljon ihanaa luomua eikä herkkujakaan tee kovasti mieli. Esimerkiksi kolme päivää mietin, että olisi kiva syödä jotain suklaakarkkeja, mutten viitsinyt vaivautua niiden takia kauppaan (enkä syönyt kotona olevaa suklaapatukkaa, koska ei tehnyt mieli juuri sitä). Eilen ostin pikkupussin suklaakarkkeja, mutta illalla ne eivät sitten houkutelleetkaan vaan odottavat edelleen kaapissa.

Nyt vielä muitta jorinoitta ne kuvat:

Kuvien laatu ei ole kovin kehuttava ja asunnossa on ihan liian vähän valoa, mutta ehkä noista varjoista huolimatta jotain selvää saa. Tässä vielä linkit vanhoihin kuviin:

kesäkuu
toukokuu
huhtikuu edestä/sivulta ja takaa

kannustamisesta

2010-09-14T15:53:00.002+02:00

Se unohtui vielä edellisestä, että oli aivan mahtava tunne, kun jotkut maratonreitin varrella seisoneet katsojat jaksoivat kannustaa kaikkia juoksijoita! Muistan tämän jo viime vuodelta, mutta nyt taas olin ihan superkiitollinen kaikille, jotka taputtivat ja huusivat mukavia sanoja vaikka ei tuttuja oltukaan. Espoossakin katsojia oli aika paljon ja suurin osa heistä oli tietysti tullut kannustamaan jotain tuttua tai tuttuja, eivätkä kiinnittäneet mitään huomiota muihin juoksijoihin. Kukin tavallaan, mutta minä en ainakaan edes jaksaisi istua tuntikausia siellä radanvarrella ihan tyhjänpanttina. Katsojilta on aika pieni vaiva vaikka taputtaa ohijuoksijoille mutta itsestä se tuntui ihan mielettömältä. Oikein tuntui sellainen endorfiinipiikki ja taas jaksoi vähän paremmin. Jos itse menen joskus katsojaksi johonkin vastaavaan tapahtumaan, aion kyllä muistaa tuon tunteen ja huutaa jokaiselle. Luulisi että siitä tulee parempi fiilis kaikille.

Pitkä puolimaratontilitys...

2010-09-14T15:19:00.008+02:00

No niin, toisesta puolimaratonista on selvitty ja kaksi päivää jälkeenpäin mieli on yllättävän keveä :). Selkä- ja jalkalihakset ovat toki aika kipeät vielä, mutta muuta valittamista ei ole. Ensimmäisellä puolikkaalla toissakeväänä minulla revähti selkä aika herkullisesti, mutta nyt ei tullut mitään pahempia vammoja. Selkä tosin nytkin matkalla jumittui aika lailla, välillä piti pysähtyä ihan venyttelemään että askel taas kulki mutta siitäkin selvittiin.

Olin tosiaan vähän kipeä ennen juoksua, ensin penikat vihoittelivat muutaman viikon ja sitten iski kevyt flunssa päälle. Juoksupäivänä ei enää muita vaivoja ollut kuin vähän nuhaa eli uskalsin lähteä taipaleelle. Lievä puolikuntoisuus ja etenkin edeltävien viikkojen harjoittelun puute kyllä näkyivät vauhdissa ja voimassa, mutta pääsin silti kunnialla maaliin.

Juoksin ensimmäisen puolimaratonini toukokuussa 2009 Helsingissä (HCR) ja silloin nettoajaksi tuli 2:44:31, tällä kertaa nettoaika oli 2:43:26. Tällä kertaa tavoitteena oli alittaa tuo ensimmäinen aika ja kyllähän se alittuikin, reilulla minuutilla ;). Olin kuitenkin tuohon ihan tyytyväinen, koska luulen että täyskuntoisena tuo olisi helposti voinut mennä siihen kahden ja puolen tunnin pintaan. Eihän sekään mikään huippuaika ole, mutta minulle oikein sopiva. Puoleenväliin matka kulki jopa 2h20-ajassa, mutta sitten alkoi vauhti hidastua ja tosiaan lihakset mennä sen verran jumiin, että juoksuaika kuitenkin piteni. En tälläkään kertaa pystynyt juoksemaan koko matkaa vaan kävelin isohkon osan, mutta onneksi kävelen aika kovaa vauhtia :). Puolenvälin paikkeilla alkoi näkyä muitakin kävelijöitä ja suurin osa niistä vaan löntysti eteenpäin. Itse yritin pitää mahdollisimman kovaa vauhtia kävellessä ja sitten juosta vähän rauhallisemmin. Juostessa meinasin monesti lähteä vähän liian kovaan vauhtiin, mutta minua helpotti kun sovitin oman juoksun jonkun toisen rauhalliseen juoksurytmiin - toivottavasti en häirinnyt ketään peesauksellani...

Kuudentoista kilometrin kohdalla alkoi väsyttää ihan armottomasti ja tuntui, etten jaksa enää yhtään. Näin vielä siinä paikkeilla jonkun miehen joka oli joutunut keskeyttämään matkansa ja aika houkuttelevan näköisen huoltoauton... Kun siinä vaiheessa matkaa oli kuitenkin vain se viisi kilometriä jäljellä, päätin että minähän vaikka konttaan maaliin! Jotenkin se taivaltaminen muuttui siitä päätöksestä taas vähän helpommaksi vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin ihan kamalan pitkiltä... Yritin vähän huijata itseäni ja hoin koko ajan "enää viisi kilometria, enää viisi" ja sitten kun 17km merkki tuli vastaan, matkaa olikin jäljellä enää 4km! Siinä vaiheessa pää oli niin pyörällä, että tuo toimi ja samalla metodilla jatkoin maaliin asti.

Vaikka olin hieman huonommin valmistautunut tähän matkaan kuin viime kevään HCR:iin (pohjakunto on kyllä varmaan nyt kovempi), taival tuntui jotenkin helpommalta. Tuo Espoon reitti on ehkä vähän helpompi, siinä ei ole niin isoja nousuja kuin HCR:lla ja oikeastaan kaikki mäet ovatkin aika alkutaipaleesta. Urakka oli myös tehty juoksijoille hieman helpommaksi kuin Helsingissä: huoltopisteitä (joilla tarjottiin vettä, urheilujuomaa ja kolmella viimeisellä myös banaania tai suolakurkkua) oli viisi kun HCR:lla niitä on vain neljä. Tuo noin kolmen kilometrin väli sopi minulle paremmin, aina kun alkoi janottaa tai väsyttää, huoltopiste olikin jo ihan kulman takana. Espoossa myös juoksuaika on pidempi kuin Helsingissä; Espoossa puolimaratonin suorittamiseen on 3,5h aikaa kun HCR:lla tuloksen saa jos taittaa matkan maksimissaan kolmessa tunnissa. Luulen, että itselle tuon matkan teki vielä vähän helpommaksi se, että tiesi jo kerran selvinneensä samanlaisesta koitoksesta. Tiesi vähän mitä odottaa ja osasi suhtautua koko touhuun vähän enemmän huumorillakin.

Maalissa odottivat sitten tietysti kuvaaja ja mitali ja kaikenlaiset herkut, jotka menivät alas pikavauhtia. Maalissa odotti myös melkein tunnin nopeammin juossut isoveli. Jossain reitin varrella ajattelin epätoivoisena, että nyt se veli on varmaan jo maalissa ja mä hikoilen vielä täällä... Toisaalta oli huojentava tunne, kun tiesi että joku odottaa ja pitää huolen jos on tarve. Matkan aikana ehdin myös ajatella muutamaa bloginkirjoittajaa, kaikkia juoksutovereita, kaurapuuroa ja kotona odottavaa viinipulloa :). Juoksun jälkeen mentiin veljen kanssa munkkikahville, mutta minulta jäi lopulta munkki syömättä (tai säästin sen seuraavalle aamulle...) kun ilmeisesti urheilujuoma ja kaikki palautus- ja energiatökötit alkoivat kiertää mahassa. Onneksi tuo kuvotuksentunne tuli vasta juoksun jälkeen, en varmaan olisi selvinnyt maaliin jos paha olo olisi tullut matkalla. Söin juoksua ennen yhden proteiinipatukan ja matkalla muutamia Siripiri-karkkeja mutten muuta kummallista. Jouduin kyllä ottamaan tavallista enemmän astmalääkettä ja tietysti huoltopisteissä ja maalissa tarjotuilla juomillakin oli oma osuutensa pahaan oloon. Heikotus meni onneksi nopeasti ohi ja kotona söin hyvällä omallatunnolla sienikeittoa ja punaviiniä ja vähän suklaatakin. Isoveli painui kotiin Hesen kautta, mutta minä en voinut ajatellakaan mitään roskaruokaa. Maanantaina teki sitten mieli herkutella vähän enemmän ja tuon urakan jälkeen sallin sen kyllä helposti itselleni :).

Nyt on siis toinen puolimaraton taskussa eli melkein kuin olisin juossut maratonin ;). No, haluaisin kyllä mennä sen keväällä juoksemaan mutta en taida oikeasti olla vielä siihen valmis. Aion kyllä ilmoittautua ensi kevään HCR:iin pikimmiten, juoksukipinä ei siis kadonnut mihinkään. Keväälle voisin vaikka ottaa tavoitteeksi, että juoksen oikeasti koko matkan. Nyt vähän aikaa aion kuitenkin keskittyä muihinkin lajeihin, kun viimeiset viikot on tullut ajateltua pelkkää juoksemista.

Seuraava arvonta ja seuraavat kuulumiset...

2010-09-09T09:44:00.002+02:00

Ainakin huomaa, että käyn lukemassa muiden blogeja, vaikken itse paljon kirjoittelekaan. Tällä kertaa olisi Outilla arvonta menossa.

Oma elämä kulkee tässä, puolimaratoniin on kolme päivää aikaa ja vähän jännittää jo. Harjoittelu on jäänyt vähäisemmäksi kuin toivoin, ensin oli penikat niin tulehduksissa ettei juoksemisesta tullut mitään ja sitten iski lievä flunssa. Olen nyt yrittänyt himmailla, että flunssa ei iskisi täysillä päälle vaan pääsisin kuitenkin juoksemaan. Penikat on jo hyvässä kunnossa ja toivotaan, että muutenkin on sunnuntaina kokonainen olo. Mitään huippuaikaahan sieltä ei tule, kun "harjoittelu" on ollut tällaista. Jos nyt taas pääsisi ehjänä maaliin - iloinen olen, jos saan paremman ajan kuin viimeksi (2h45, ihan kamalan kova tavoite ei siis ole).

Olen maalla lomailemassa, joten en ole päässyt kuvaamaan olemattomia muutoksia enkä tiedä, mistä täältä mittanauhaakaan löytyisi. Pikemminkin olen vaan istunut ruokapöydässä mussuttamassa mustikkapiirakkaa ja muita herkkuja... Viime viikolla mittasin sen verran, että vyötärönympärys oli aamusta 64cm, viisi senttimetriä vähemmän kuin keväällä, joten ei tässä nyt ihan hunningolla olla. Kroppa näyttää omaan silmään lihaksikkaammalta ja muutaman kerran olen seissyt peilin edessä alusvaatteisillani ja tuuminut, että en minä nyt hullummalta näytä. Jos ei muuta niin itseluottamus on kohentunut ja sehän onkin jo iso muutos, niin kuin on tullut aiemminkin todettua. Puolen vuoden takaiseen verrattuna syön paremmin ja liikun enemmin, suunta on siis kaikkiaan oikea. Jospa sitä pyytäisi vaakaa vaikka sitten joululahjaksi niin pääsisi joskus sitä painoakin oikein seuraamaan... Ensi viikolla olen menossa naistentautilääkärille, joka viime syksynä (ja aiemminkin) motkotti aika pahasti korkeasta verenpaineesta. Katsotaan, josko sekin olisi jo alempana.

Nyt gradutekstien pariin... Hauskaa loppuviikkoa muille kuitenkin!

Tiian arvonta ja lyhyet kuulumiset

2010-08-23T20:28:00.002+02:00

Kurkatkaa tänne, Tiialla on arvonnassa Stadiumin lahjakortti!

Spurtista en tiedä, mutta ei tässä ole kovasti lipsuttukaan. Viikonloppuna söin yhden kaupan pakastepitsan, kun olin juoksulenkin jälkeen niin väsynyt etten jaksanut alkaa laittaa mitään vaativampaa. Yhden kerran viime viikolla lähdin iltamyöhällä karkkiostoksille, kun mieliteko ei antanut millään periksi. Silloinkin söin kiukulla ensin iltapalaa ja hedelmiä ja ei ne karkit sitten paljon maistuneetkaan. Vaikka tulihan ne mussutettua sitten myöhemmin. Töissä söin kahvin kanssa jäätelöä parina päivänä ja yhtenä iltana otin pari lasia punaviiniä. Muuten olen yrittänyt syödä perusruokaa ja paljon hedelmiä. Unicafe on ystävä ja aamuisin surauttelen innosta piukeana smoothieita, kun pääsin viimein käsiksi omaan sauvasekoittimeeni.

Tänään olisin mennyt uimaan, mutta uimahallipirulainen oli kiinni. Aamulla aion lenkille, pitää yrittää keskittyä juoksemiseen nyt ennen sitä puolimaratonia. Meinasin juosta jo tänään, mutta tein lauantaina n. 12 kilometrin pituisen pitkän lenkin ja se painaa vielä vähän jaloissa. Mitä sitä turhaan pakolla. Sain ostettua uudet lenkkaritkin, Asicsit jotka ovat ihanat vaikka maksoivatkin ihan mansikoita. Ovat tosi erituntuiset kuin entiset Niket, mutta ainakin penikat tuntuvat paremmilta kuin vanhoilla kengillä juostessa. Jos löytäisin jostain mun fudiskengät niin pelaamaankin kuulemma pääsisin. Seisomatyö tuntuu edelleen kivalta, vaikka kohta edessä onkin työpaikanvaihdos ja lisää tietokoneen äärellä istumista... Muuten ihan hyvä olla, vaikka mittanauhankin olen hukannut.

kahden kuukauden spurtti

2010-08-11T22:12:00.004+02:00

Istun tässä suupielet sokerissa ihanan munkkiposson jäljiltä... En kadu sitä yhtään, olen haaveillut ko. herkusta varmaan koko vuoden (tai voi olla, että söin niitä joulunakin, mutta onhan siitäkin jo aikaa). Olin muutaman päivän maalla ja synttäritkin hurahtivat ohi vähän puolihuomaamatta. Vähän tuli herkuteltua, mutta jotenkin maltillisemmin kuin yleensä landella. Vastapainoksi tuli myös lenkkeiltyä, uitua ja hyötyliikuttua, kun autoa tai julkisia ei ollut käytössä. Herkuttelusta huolimatta tuntuu, että Suomessa on paljon helpompi syödä järkevästi kuin Ranskassa. Syitä voisi pohtia tarkemminkin, mutta nyt oli tarkoitus kirjoittaa oikeastaan ihan toisest asiasta.

Puolimaratonille on nyt siis melko tasan kuukausi aikaa ja tämän ajan olen päättänyt keskittyä juoksemiseen ja sen treenamiseen. Harjoittelua ja kisakunnon hiomista varmasti auttaa, jos syö hyvin ja yrittää välttää raskaimpia herkkuja ja myös ja erityisesti alkoholia. Viimeksi olin vastaavaa koitosta ennen vähän reilun viikon ihan kuivin suin, nyt aion olla ainakin kaksi viikkoa. Ja nämä seuraavatkin viikot aion nauttia alkoholia ihan vain kohtuudella.

Tajusin tänään, että aika lailla kahden kuukauden päästä on ohjelmassa myös yläasteen luokkakokous... Onhan niitä luokkatovereita tullut tässä vuosien varrella nähtyä, mutta haluaisin silti olla häikäisevä yhdentoista vuoden "eron" jälkeen. Siispä, nyt aion pitää tiukkaa urheilu- ja syömiskuria seuraavat kaksi kuukautta. En ole edelleenkään mikään totaalikieltäytyjä, mutta pyrin palaamaan keväiseen kuriin jolla niitä tuloksia aika mukavasti tulikin. Omat haasteensa tuo kiireisempi ja epäsäännöllinen Suomi-elämä, mutta yritetään selvitä niistäkin kunnialla.

Suomessa

2010-08-06T14:00:00.002+02:00

Naurattaa kun luin tuon edellisen postauksen alusta: "en ole haihtunut mihinkään"... No en tosiaan. Olisi edes muutama kilo haihtunut.

Olen siis vihdoin palannut Suomeen ja täällä laihdutukselle ja kuntoilulle onkin aika erilaiset puitteet kuin Ranskassa. En kiistä ettenkö olisi mieluummin jäänyt sinne vaikka koko elämäksi, mutta on Suomessakin hyvät puolensa - ainakin tämän terveysprojektin kannalta. Ruoka on toki kalliimpaa ja esim. hedelmiä ja vihanneksia on vaikeampi saada (vaikka nyt onkin niiden paras aika vuodesta) mutta toisaalta täysjyvä- ja rasvattomat maitotuotteet ovat täällä niin itsestäänselviä, ettei niitä tule edes ajatelleeksi kuin vasta siellä ulkomailla. Myös erityisesti lenkkeilymaastot ovat aivan vertaansa vailla: Helsingissä pääsee viiden kilometrin päässä keskustasta suoraan metsään ja pururadoille juoksemaan - Ranskan pääkaupungissa siitä oli ihan turha haaveillakaan.

Muuten en ole ehtinyt vielä kovasti urheilemaan, mutta vanhoja juoksureittejä olen jo käynyt tunnustelemassa useampana päivänä. Ranskassa juoksin paljon samaa lenkkiä (vaikkei se kehittymisen kannalta hyvä olekaan) ja siinä huomasi heti, oliko hyvä vai huono päivä. Nyt joutuu kuulostelemaan vähän enemmän, vaikka olenkin noita samoja polkuja juoksennellut vuosi sitten ja aiemmin. On ihanaa juosta metsässä ja lampien/meren rannalla, vaikka kuuma ilma ja siitepöly haittaavatkin vähän menoa. Penikat tykkäävät pehmeämmästä juoksualustasta ja ensi viikolla olen menossa vihdoin ostamaan niitä uusia kenkiäkin. Espoon puolimaratoniin on enää reilut viisi viikkoa aikaa ja se kyllä hirvittää vähän, mutta luulen, että siitä selvitään kunnialla jos mitään loukkaantumisia ei tule. Olen varmasti paremmassa kunnossa kuin ennen viimevuotista Helsingin puolikasta ja viimeisen kuukauden aikana ehtii kyllä vielä hioa juoksukuntoa. Mitään huippuaikaa sieltä ei tule, mutta mennään nyt sillä "kunhan pääsen maalin" -asenteella niin ei tarvitse pettyä. Tavallaan on helpompaa, kun tietää selvinneensä jo yhdestä puolimaratonista - tavallaan pelottaa enemmän nyt kun tietää mikä on edessä...

Viime päivinä olen yrittänyt treenailla vähän juoksutekniikkaa, luin isoveljen tilaamasta Juoksija-lehdestä hyviä ohjeita ja jossain muuttolaatikossa lymyää myös Naisen juoksukirja, jonka ostin joskus työpaikan poistomyynnistä pilkkahintaan. Olen vasta hiljakkoin alkanut kiinnostua juoksun "teoriasta", uskon kyllä että siihen kannattaa tutustua vaikka juoksisi ihan vain huvikseenkin. Varsinkaan kun minulla ei ketään valmentajaa ole.

Muutkin lajit kiinnostaisi, mutta taidan pyhittää tämän ajan ennen Espoota pikemminkin tuolle juoksemiselle ja paneutua sitten syksyn tullen enemmän muihin juttuihin. Yritin ottaa elokuun kroppakuvia äsken, mutta niistä tuli aika huonoja ja koska varmaan suurta muutosta ei taaskaan ole, en taida niitäkään julkaista. Mitatkin otin, suurin piirtein samoissa olivat pysyneet. Voisin ottaa sellaisen tsemppikuukauden nyt muutenkin kuin juoksun kannalta, jospa kuukauden päästä jotain tuloksiakin olisi taas näkyvissä. Toisaalta elokuuhun mahtuu niin paljon festareita ja juhlia (mm. omat synttärit) ja sitä paitsi kuu on jo alkanut aika huolettomalla meiningillä, niin en tiedä miten tsemppaus lopulta onnistuu...

yhä täällä

2010-07-22T11:44:00.003+02:00

Hei! En ole haihtunut minnekään, vaikka laihdutus ei olekaan ollut päällimmäisenä mielessä viime viikkoina. Olen nauttinut viimeisistä viikoista ja päivistä Ranskassa, enkä ole ehtinyt kirjoittaa blogia. Liikkumisen ja syömisenkin kanssa on välillä ollut vähän niin ja näin...

Otin kuun vaihteessa jälleen uudet valokuvat, mutten päivittänyt niitä tänne, koska merkittävää muutosta ei ollut havaittavaissa. Ei huonompaankaan suuntaan onneksi. Mittasin muutaman ympärysmitan huvikseni, ja yllätyksekseni ne olivat kaikki pienenemään päin: vyötärö 65cm, napa 75cm ja lantio tuon saman 105cm. Nyt olo on kyllä taas jotenkin turvonneempi ja pullavampi, mutta aion päästä takaisin ruotuun kotiin palattuani. Ranskan-vuotta on jäljellä enää surullinen viikko ja sen jälkeen pääsen Suomen kevyttuotteiden ja täysjyväviljojen ääreen - jotain hyvää paluussakin siis.

Täällä kuten Suomessakin on ollut niin kamalat helteet, että urheilusta on useimpina päivinä turha haaveillakaan. Vähän pelottaa se syyskuun puolimaraton tällä treenaamisella, mutta vielä en ole heittänyt hanskoja tiskiin. Olen yrittänyt käydä juoksemassa aina kun sää sallii, mutta eräänkin kerran sain auringonpistoksen ja makasin sängyssä seuraavat 16 tuntia. Syömistä ovat rapauttaneet kaikki läksiäiset ja kesäherkut ja päätin ihan tarkoituksella antaa itselleni luvan nauttia Ranskan antimista nyt kun se on vielä mahdollista. Huomaan kuitenkin jo, miten paha olo mässäilystä tulee ja miten syön usein vain tavan vuoksi. Siksi uskon, että ruokailutottumuksia on suht helppoa muuttaa kun tulen Suomeen. Ainoa huono puoli saattaa olla kiire, tiedän jo etukäteen että elämä tulee olemaan paljon hektisempää kuin täällä ja silloin voi olla vähän niin ja näin terveellisen ruoanlaiton kanssa. En aio kuitenkaan lannistua.

Halusin olla laihtunut, kun tulen kotiin mutta se ei nyt totuetunut. Toisaalta en myöskään ole huomattavan paljon lihavampi kuin ennen lähtöä. Ja olen itseeni nytkin, pullavuudesta huolimatta, paljon tyytyväisempi kuin tammikuussa. Kyllä se tästä.

viikonloppu

2010-06-07T00:55:00.002+02:00

...on sujunut vauhdikkaissa merkeissä. Keskiviikkoisen penikkakivun jälkeen annoin juoksemisen olla vähän aikaa, eikä siihen töiltä oikein olisikaan ollut aikaa. Eilen olin sen sijaan vapaalla ja tänäänkin tein vain vaatimattoman (ja viimeisen) kolmen tunnin päivän, joten muullekin elämälle on riittänyt aikaa.

Eilen pääsin ilokseni taas tanssitunnille, vaikka se ei sujunutkaan ihan yhtä lennokkaasti kuin edelliskerralla. Salissa oli varmaan ainakin 50 astetta lämmintä (opettaja vitsailikin minulle saunasta...) enkä todellakaan pystynyt antamaan parastani siinä lämmössä. Koreografia oli taas uusi ja minä arastelin niin paljon, että opettajakin puhui taas siitä, miten pitäisi vain uskaltaa testata itseään. Tällä kertaa tanssittiinkin vain tunti, koska kuumuus vei kaikkien voimat. Ensi viikoksi sovittiin sen sijaan vähintään kolmen tunnin treenit, koska monet ryhmäläisistä haluaisivat pitää pienen tanssishown kuun lopussa. Minua ajatus vähän pelottaa, mutta aion silti harjoitella koreografioita kotona nyt, kun olen täysin vapaalla - jospa sittenkin uskaltaisin...

Illalla käytiin syömässä ihanassa baskiravintolassa, otin oikein jäkiruokaakin. Sen jälkeen lähdettiin piknikille, jossa kieltäydyin sekä oluesta että kekseistä. Herkuttelun sijaan minä ja kolme ystävääni otimme illan päätteeksi kaupunkipyörät allemme, kävimme kiertämässä riemukaaren (superpelottavaa) ja ajoimme kotiin halki aamuöisen Pariisin. Täällä on niin kuuma, että tunnin pyörälenkin jälkeen valuin aamukahdeltakin hikeä t-paidassa ja sortseissa... Rakastan pyöräilyä, mutta siitä on melkein vuosi kun viimeksi olen hypännyt pyörän selkään ja se kyllä näkyi - kaupunkipyörässä ja maastopyörässä on myös aika lailla eroa. Seurueessa oli vielä kaksi kilpapyöräilijää, joten aika haipakkaa mentiin kaikkien autojen keskellä... Ei se mitään, huomiseksi on sovittu jo uusi pyöräretki - ainoastaan pyöräily ilman kypärää arveluttaa minua nykyään aika paljon.

Tänään illalla käytiin sitten vielä pelaamassa fudista naapurinpoikien ja parin -tytönkin kanssa. Meinasin ensin feidata koko pelin, kun en ollut ehtinyt syömään kunnolla koko päivänä, mutta kun koko illallisseurue halusi pelaamaan, en voinut vastustaa. Onneksi tuli syötyä vain artisokkaa ja salaattia. Pelattiin lopulta 1,5 tuntia puolikkaalla kentällä, juostua siis tuli ihan kunnolla vaikka tänään jättäydyinkin ihan suosiolla puolustajaksi. Ei tosin ehkä olisi pitänyt: tein nimittäin kaksi maalia, mutta molemmat omaan verkkoon... Toinen maaleista oli vielä ehkä kaunein jonka olen koskaan tehnyt. No, ei se niin vakavaa ole :). On hauska huomata, että osa taidoista on vielä jäljellä, että pärjää pojillekin ja että jaksaa ihan hyvin pelata 1,5 tuntia eikä ole edes erityisen väsynyt sen jälkeen.

Liikunnoista poiketen syömiset ovat olleet vähän niin ja näin. En ole kovasti herkutellut, mutta alkoholia on tullut juotua useana iltana. Olen myöskin lipsunut säännöllisestä syömisestä, koska en jaksa käydä ruokakaupassa enkä varsinkaan laittaa ruokaa... Perjantaina tuli esim. syötyä naapureiden kokkaamaa pastaa ensin yhdeksän maissa illalla, toisen kerran aamuneljältä... Ja tänään unohdin aamupalan ja olin illalliseen asti melkein koko ajan syömättä. Kieltäydyin mm. ilmaisesta jäätelöannoksesta. Sain kollegaltani "ruokalipun" Häagen-Dazsille, mutta lahjoitin sen eteenpäin heti kun ensimmäinen mies oli hävinnyt näköpiiristäni :). Sain hyvän mielen sekä itselleni että työkaverilleni, eikä minun edes tehnyt mieli hänen kolmen jäätelöpallon, suklaakastikkeen ja kermavaahdon annostaan.

Syömiseen aion keskittyä nyt taas paremmin, kun olen kokonaan lomalainen ja esim. ruokakauppaan pitäisi ehtiä ongelmitta ja keittelyynkin olisi aikaa. Tosin viimeksi lähikaupassa käydessäni yksi kaupan työntekijöistä pyysi minua treffeille, joten ehkä siksi olen vähän vältellyt ruokaostosten tekemistä...

Nyt nukkumaan ja aamulla lenkille! (nyt on pakko mennä...)

kuvat vol. 3

2010-06-02T11:11:00.006+02:00

Terveisiä aamulenkiltä! Mahtava aloitus päivälle. Olen aina inhonnut aamulla liikkumista, mutta nyt olen opetellut käymään lenkillä jo ennen aamupalaa - tai kahvikupillisen jälkeen. Ja päivä saa ihan erilaisen alun, varsinkin jos lenkin jälkeen on aikaa juoda se kahvi rauhassa :). En ymmärrä mitä teen sitten syksyllä, kun asun taas yksin ja naapurissa ei asu ketään, joka voisi potkia lenkille aamuisin. Ehkä täytyy tutustua paremmin niihin naapureihin...

Tänään lenkki oli kyllä varsin maltillinen, n. 40 minuuttia mutta melkein puolet kävelyä. Penikat vaivaa taas, enkä oikein millään malttaisi antaa niiden levätä. Asfaltilla juokseminen vähän vanhoilla kengillä ei varmasti tee oikein hyvää, mutta kun on juoksudraivi päällä niin minkäs teet. Eilan illalla kävin juoksemassa toisen naapurin kanssa, ja silloin juostiin koko 40 minuuttia. Toissa-aamuna kävin yksin, silloin taisin helteestä huolimatta juosta vähän reilut puoli tuntia. Huomenna en juokse (sormet ristissä...) mutta lauantaille on ainakin luvassa se ihana tanssitunti ja ehkä aamulla vielä fudismatsi kämppisten kanssa. Olen taas liekeissä :).

Eilen kyllä söin vähän mitä sattuu. Tai no, söin lounaaksi juustopiirakkaa, kun kaikki hyvät ja kevyet ruoat olivat ehtineet jo loppua... Ja illallisella söin kolme lusikallista tuhatlehti-leivoksesta. Olin kuitenkin tyytyväinen itseeni, kun en ahminut enempää - eikä se kolma lusikallistakaan kaduta, oli pirun hyvä leivos :).

Lisää ilonaiheita tuli aamulla, kun otin kuun "viralliset" mitat ja uudet valokuvatkin. En kyllä osaa sanoa, onko noissa kuvissa paljonkaan eroa, mutta laitan ne nyt kuitenkin tähän alle. Mitoissa onneksi oli ihan näkyvää eroa! Melkein kaikissa mitoissa oli tapahtunut muutosta ja vielä parempaan suuntaan.

Käsivarren (30cm) ja rinnanympärys (84) olivat kutakuinkin samat, samoin kuin mitta rinnan alta (n. 70cm - liiveissä mulla on tosin aina ympärysmitta 65cm). Pohkeenympärys oli molemmissa jaloissa sentin suurempi kuin kuukausi sitten (38 -> 39cm), mutta sen kasvaminen ei haittaa, koska sehän on vaan lihasta. Reidenympärys oli ilokseni pienentynyt, vasemmassa jalassa se oli nyt 62cm ja oikeassa 63cm, kun aiemmin molemmat ovat olleet 64cm. Vyötärönympärys oli kaventunut edelleen noin sentillä, eli se oli nyt 66cm ja navan kohdalta kaksi senttiä pienempi kuin viimeksi, eli 76cm. Myös lantio oli selvästi pienentynyt, sekä leveimmältä kohdalta että luiden kohdalta oli lähtenyt kaksi senttiä - mitat nyt 105cm ja 88cm. Kiloista en tiedä, mutta olen silti aika tyytyväinen!

Tässä vielä ne kuvat ja linkit vertailukuviin:

Vertailukuvat toukokuu
Vertailukuvat huhtikuu: edestä/sivulta ja takaa

Laitoin nyt kaksi kuvaa takaa, kun tuo ensimmäinen on niin sumuinen, mutta ainoa kuva joka on otettu samassa asennossa kuin aiemmat takakuvat.

(Etu- ja sivukuvat ovat näköjään vähän eri etäisyydeltä kuin aiemmat. Ehkä yritän ottaa vertailun vuoksi vielä paremmat kuvat)

je déteste les gens sains

2010-05-30T14:13:00.003+02:00

No niin, en ole vieläkään ehtinyt olla kovin paljon aktiivisempi - blogin suhteen ainakaan. Liikkumisen kanssa on onneksi mennyt paremmin. Työpäivinä en ehdi muuta kuin herätä, matkustaa töihin, hymyillä kauniisti ja matkustaa takaisin kotiin nukkumaan... Ja vapaapäivinä en jaksa tehdä paljon mitään. Perjantai- ja keskiviikkoaamuina kävin vapaapäivien kunniaksi kyllä aamulenkeillä, mutta tänään en tohtinut mennä, kun eilen tuli juotua sen verran alkoholia. Huomennakin on onneksi vapaata, niin jospa sitä sitten jaksaisi. Eilen tuli kyllä tanssittua tuntikausia kesäsateessa, joten ei sekään päivä ihan hukkaan mennyt :).

Juokseminen on kulkenut ihanan kevyesti, helteistä huolimatta. Olen tainnut löytää sellaisen oikean rytmin, jossa askel nousee sopivan kevyesti ja juoksu rullaa. Toivottavasti se pysyy mukana niin syyskuun puolikkaasta saattaa tullakin jotain. Perjantaina hölkkäilin kolme varttia, nyt onkin tavoitteena pidentää vähän sitä peruslenkkiä, ettei aina tulisi juostua samaa puolen tunnin ympyrää...

Alkuviikosta kävin taas kämppisten kanssa pelaamassa jalkapalloa ja muistin taas, miten paljon rakastan sitä lajia. Olisi ihanaa päästä taas pelaamaan johonkin oikeaan joukkueeseen! Tällä kertaa mukana ei ollut mitään suuria fudistähtiä ja sain loistaa kymmenen vuoden takaisilla taidoillani yllättävän paljon :). Tosin peliporukassa oli yksi vähän turhan macho arabimies, joka ei oikein pitänyt siitä, että puolipukeinen blondi nappasi pallon pois... Inhotti, ettei voinut pelata ihan pelkästään huvin vuoksi, mutta siitä sisuuntuneena tein kyllä aika monta maalia :).

Syömiset on olleet ihan ok, mitä nyt alkoholia on tullut juotua jo kolmena päivänä tällä viikolla. Herkuista olen syönyt paljon juustoa ja vähän suklaata, mutta muuten olen pysynyt hyvin ruodussa. Pitkät työpäivät haittaavat ruokarytmiä enkä iltaisin töiden jälkeen oikein jaksaisi enää kokata, mutta yritän parhaani. Töissä olen syönyt melkein joka päivä kalaa ja höyrytettyjä kasviksia ja jälkkäriksi hedelmiä - ja ihmetellyt langanlaihoja ranskiksia, jotka tunkevat suuhunsa pihvejä ja frittejä ja juustokakkuja ja välipaloiksi suklaata ja kokista. Kollegani valittikin minulle, että inhoaa meitä tervehenkisiä ihmisiä...

Vaakaa en ole taas nähnytkään, mutta äsken mittailin salaa vähän ympärysmittoja ja niissä oli onneksi vain iloisia yllätyksiä. Kuun vaihdehan onkin jo melkein käsillä, joten jonain aamuna pitää taas suorittaa "virallinen" mittaus ja ottaa lisää kuvia. Nyt lähden pähkäilemään jotain lounasta ja varmaan vähän päiväkävelylle, kun pää on eiliseltä vähän tunkkainen...

täällä taas

2010-05-24T12:12:00.003+02:00

Heippa! Tässä onkin vierähtänyt hetki muiden asioiden kuin blogin parissa, mutten ole kadonnut mihinkään. Viime viikonlopun sukulaisvieraat ja tällä viikolla viimeiset tentit ovat vieneet kaiken ajan ja energian, nyt on onneksi jo melkein loma.

"Projekti" ei ole ollut kokonaan katkolla, joskin vähän säästöliekillä. Vieraiden kanssa tuli syötyä aika hyvin, jälkiruokien ja viinien kera, muttei onneksi ihan överisti. Samoin tenttikirjojen alle hautautuneena ei tehnyt kauheasti mieli ajatella syömisiään ja jonain päivänä taisin popsia yhden lohtusuklaalevyn... Yleensä tenttikausina sallin itselleni kuitenkin ihan mitä vaan, nyt pysyin enimmäkseen kurissa kuitenkin. Liikunta jäi vähän vähemmälle, ensimmäistä kertaa mun kiloklubiaikana se liikuntasuositus -1500kcal ei tullut ihan täyteen, mutta tästä on hyvä parantaa taas. Eilen tosin olin töissä, joka tarkoittaa sitä, että olin 10h jaloillani, joten kulutus oli ehkä vähän suurempi kuin normaalipäivinä. Samaa herkkua on tarjolla seuraavan kahden viikon ajan joka toinen päivä, sitten alkaa ihan oikea loma.

Juoksu on jäänyt vähemmälle, mutta siihen aion nyt alkaa panostaa, sen puolimaratoninkin takia. Täällä on vaan niin pirun kuuma, ettei paljon juokseminen innosta... Tänään aamulla olin menossa lenkille, mutta reisilihakset ovat lauantain tanssitunnista ja eilisestä seisoskelusta niin jumissa, että jäin hyvällä omallatunnolla nukkumaan vielä hetkeksi... No, ehkä menen illemmalla tai jumppaan ainakin kotona jotain.

Lauantaina pääsin tosiaan pitkästä aikaa tanssimaan hiphoppia ja se oli täydellistä! Ensin en meinannut edes mennä, ei huvittanut yhtään kun oli kuuma enkä ollut viimeksi tunnilla ja ajattelin, etten osaa taas mitään. Ja kun paikalla oli alussa vain opettaja, minä ja yksi toinen kurssilainen, niin ei kyllä innostanut yhtään enempää. Lopulta meitä taisi olla viisi, uusi koreografia oli ihana ja minä opin sen kerrankin alusta asti tosi hyvin. En edes hermostunut, kun se ope tuli neuvomaan :). Ja se kehuikin minua ihan kamalasti tällä kertaa. Uudessa koreografiassa oltiin sekä jaloilla että maassa ja se tuntuu siis edelleen reisissä ja käsilihaksissa. Kahden tunnin tanssisessio oli kuitenkin täydellinen ja harmittaa nyt jo, että tunnit loppuvat muutaman viikon päästä - varsinkin kun en ensi lauantaina taaskaan pääse paikalle töiden takia.

Nyt taidan mennä nauttimaan tuosta helteestä ihan rennosti, mutta koetan päästä liikuntaruotuun taas pian. Ruokien kanssa on vähän hankalaa, kun mulla on työpäivän aikana vaan yksi tauko ja kun päivään menee matkoineen 11 tuntia niin syömisvälit venytvät aika pitkiksi. Eilen selvisin onneksi ihan mukavasti, mitä nyt tuli korkattua olut päivän päätteeksi... Viime perjantaina, viimeisen esseenpalautuksen jälkeen, herkuttelin tällaisella unelmalla:

hups

2010-05-10T21:16:00.001+02:00

Menin sitten ilmoittautumaan sinne rantamaratonille, puolikkaan matkalle tosin vaan. Kaikenlaista se teettää, kun ei jaksaisi opiskella... Mutta eipähän oo enää ees vähän huono omatunto suklaan syömisestä.

opiskeluväsymys/juoksuinto

2010-05-10T18:54:00.005+02:00

En jaksaisi enää tippaakaan noita koulutehtäviä... Tuntuu, ettei ne edes etene mihinkään ja päivät vaan kuluu ja millekään muulle ei muka riitä aikaa, vaikken saa mitään tehtyäkään. Tänään kävin päivällä sentään juoksemassa, ja kummasti siitä tuli taas virtaa ja parempi mieli. Eilen en mennyt, vaikka kuinka teki mieli, kun ajattelin että täytyy priorisoida noita kouluasioita. Ja sitten istua möllötin tässä ja lueskelin jotain nettifoorumeita, ihan kuin siitä olisi sitten ollut enemmän hyötyä...

Tänään juoksu kulki ihanan kevyesti, vaikka olinkin yksin juoksemassa. Sain juostua sopivan rauhallista tahtia ja jalka nousi jotenkin hämmästyttävän helposti. Tätä lisää. Inhottavasti vaivaa kyllä tuo siitepöly (ja katupölykin varmaan täällä suurkaupungissa), viiden minuutin välein saa niistää ja henki salpautuu astmalääkkeistä huolimatta. Hyvä olo, parempi mieli tuli silti ja haave Espoon puolimaratonista vaan kirkastuu silmissä :).

Monet aloittelevat juoksijat tuntuvat noudattavan sellaista mallia, jossa lenkeillä aina vuorotellen juostaan ja kävellään tietty aika/matka. Tuo onkin varmasti hyvä tapa aloittaa (ja näinhän siis useimmissa juoksuohjelmissa neuvotaankin). Itselläni juoksun kirittäjänä on koko ajan toiminut musiikki ja lasken noita pätkiäkin usein sillä, kuinka monta laulua jaksan yhteen menoon juosta. On helppo pakottaa itsensä juoksemaan "vielä tämä laulu loppuun". Ja tietysti musiikista saa hyvän rytmin juoksulle, kunhan osaa vaan valita oikeantahtista musiikkia. Viime kesän puolimaratonilla tämä olikin vaikea kysymys, itse ainakin todellakin kiihdytän vauhtia jos musiikin tahti kiihtyy. Veljeni kuunteleekin muistaakseni juostessaan mieluummin puheohjelmia kuin musiikkia, silloin rytmi ei samalla tavalla vaihdu ja pääse häiritsemään juoksun vauhtia. Pitäisiköhän itsekin käydä kuuntelemaan vaikka jotain kielikylpynauhoja...

Nyt menen kai kuitenkin jatkamaan tuota ainaiselta tuntuvaa puurtamista. Tänään ostin ihan tietoisesti suklaata ihan pelkästään piristykseksi. Ihanaa huomata, että ei meinaa saada millään 50 grammaa suklaata alas enää, vaikka ennen se meni pelkkänä aamupalana...

jumppaohjeita

2010-05-08T15:22:00.003+02:00

Ai niin, olen löytänyt lisää mukavia jumppaohjeita. En pääse nyt minnekään ohjattuihin jumppiin (paitsi tanssitunneille) joten olen iloisesti unohtanut kaikki tehokkaat liikkeet lukuunottamatta muutamaa luottokaveria. Onneksi nykyään on tämä internetin ihmeellinen maailma, josta löytyy kotijumppaajalle kasapäin materiaalia.

Eilen testasin gojuttago.comin neljän viikon haasteen kotijumppaohjeet. Tosi perusliikkeitä, mutta varmasti tehokkaita. Lisäilin mukaan omiani ja jumppasin n. 40 minuuttia. Pikku hiljaa alkaa reisilihaksen, pohkeen ja hauiksenkin muoto tulla esiin. Se motivoi kivasti, vaikka matkaa vielä on.

Tänään tein juoksun jälkeen näitä Iltasanomien Juoksuaika-blogin liikkeitä. Tuttuja nekin, fudis-aikoina noita tankattiin joka treeneissä ennen ja jälkeen ja muissakin väleissä. Kyllä näillä hiljaa hyvä tulee :).

solidaarisuuslenkkeilyä

2010-05-08T15:01:00.004+02:00

Tämä viikko on kulunut niin nenä kiinni kirjoissa, että blogille tai liikunnallekaan ei oikein ole ollut aikaa. Tyhmää, koska heti kun on liikkumatta, energiaa on vähemmän eikä unikaan väsymyksestä huolimatta oikein maistu - herkut taas maistuisivat... Eilen illalla olin niin väsynyt, että jätin kirjat omaan arvoonsa ja otin pari lasia viiniä naapureiden kanssa. Tänään aamulla painuttiin heti herättyä juoksemaan auringonpaisteeseen ja sen jälkeen syötiin herkkuaamiainen. Nyt tuntuu olevan enemmän virtaa noihin tentteihinkin, vaikka ei ne nytkään niin kamalasti houkuttele...

Tässä huomaa heti sen, että tämä projekti sujuu kyllä hyvin, kun vaan on riittävästi aikaa. Pelottaa vähän, että mitä siitä sitten tulee, kun palaa Suomeen. Luulen, että ajaudun melko nopeasti vanhoihin kuvioihin, joissa siis opiskelin ja kävin parhaimmillaan kahdessa työssä ja hoidin lapsia vielä siinä sivussa. Silloin tulee tietysti juostua ympäri kaupunkia hikihatussa eikä siinä paljon ehdi syödäkään, mutta ei se pidemmän päälle ole oikein hyvä tapa elää, niin kuin on huomattu. No, täytyy yrittää juurruttaa nämä hyvät tavat nyt niin syvään, että jaksaa niitä noudattaa sitten vähän kovemmassakin kiireessä.

Sokerihiiri napsi lopulta sen suklaalevyn suihinsa kun esseenkirjoitus alkoi oikein tosissaan tympiä, mutta enempää en ole ostanut enkä aio nyt viikonlopuksi ostaakaan. Ensi viikonloppuna tulee sukulaisia kylään ja silloin tulee varmasti syötyä enemmän herkkuja. Tänään söin aamiaiseksi kuitumuroja, greippiä ja maitorahkaa tuoreilla mansikoilla. Lounaaksi keitin mannapuuroa ja raparperisoppaa ja proteiineja tankkasin kananmunasta ja raejuustosta. Ja nyt olen sopivasti täynnä ja saanut herkutella sallituissa rajoissa, tykkään tästä.

Aamu tosiaan alkoi reippaalla lenkillä naapurintytön kanssa. Oli kivaa käydä juoksemassa kaverin kanssa, ei tehnyt mieli huijata vaan juostiin ihan koko 30 minuuttia lukuunottamatta yhtä hurjaa mäkeä, jonka kiipeäminen oli kyllä kävellenkin aika rankkaa. Itse jaksan yleensä juosta paremmin kaverin kanssa, kunhan se juoksukaveri on suurin piirtein samantasoinen juoksija kuin minä - tai ainakin osaa himmailla tarpeeksi sitten kun itse simahdan. Naapurustossa asuu parikin maratoonaria ja niiden kanssa juostessa minulle tulee aina sellainen olo, että hidastan vaan toisten vauhtia. Suomessa juoksen yleensä yksin tai sitten veljeni kanssa, joka on kyllä kovemmassa kunnossa kuin minä mutta on tosi kannustava ja piiskaava eikä välitä siitä jos joutuu joskus hidastelemaan minun takiani.

Huomenna tulee muuten tasan vuosi siitä, kun juoksin sen ensimmäisen - ja toistaiseksi ainoan - puolimaratonin. Nythän se HCR on parhaillaan käynnissä ja siellä se veikka ja moni kaverikin ahkeroi. Vähän harmittaa kun en tällä kertaa päässyt mukaan, mutta toivottavasti vaikka syksyllä. Pitää vaan tota juoksukuntoa taas vähän kohottaa...

Nyt menen kuitenkin jatkamaan tuota opiskelumaratonia. Odotan innolla milloin se on ohi...

herkkukuri

2010-05-05T21:09:00.003+02:00

Ai niin, eilen ostin kaksi suklaalevyä - enkä syönyt kummastakaan palaakaan! En myöskään syönyt naapurin tarjoamia taatelikeksejä.

Tänään söin kaksi palaa maitosuklaata (tänään onkin keskiviikko), eikä ainakaan nyt täydellä mahalla tee mieli enempää vaikka yleensä esseitä kirjoittaessa ja tentteihin lukiessa tekeekin mieli syödä pelkkiä herkkuja.

Voi sitä pullahiirikin näköjään oppia.

lähtöpisteessä

2010-05-05T19:16:00.004+02:00

Opiskelu on siitä huono keksintö, kun se haittaa muuta elämää niin pahasti... Nytkin pitäisi istua kirja kourassa, mutta kirjoitan kuitenkin nyt pikaisesti. Eilen en ehtinyt urheilemaan lainkaan, kun istuin vaan koko päivän sisällä ja paahdoin noiden tenttikirjojen kanssa. Tänään olo tuntui vähän flunssaiselle, mikä varmaan johtuu vain väsymyksestä ja ehkä siitepölystä. En kuitenkaan malttanut enää istua aloillani vaan kävin hyvin rauhallisella puolen tunnin kävely-/hölkkälenkillä ja tein siihen päälle parikymmentä minuuttia lihasjuttuja. Minua on harmittanut, kun ei ole käsipainoja saatavilla, mutta tänään otin avuksi kaksi litran maitopulloa :). Eihän nuo niin kovasti paina, mutta antoivat ainakin vähän vastusta.

Tänään aamulla pääsin taas pitkästä aikaa sille vaa'alle, jolla nuo sivupalkissa näkyvät painot on saatu. Ja sehän näytti iloisesti 66,8kg, eli reilun kilon vähemmän kuin viimeksi. Kaverin vaaka on tässä näyttänyt koko ajan jotain välillä 64 - 66kg, mutta ehkä tuo tämänaamuinen tulos oli hippasen luotettavampi kun sitä vertaa noihin edellisiin. Hankin kyllä sitten kunnollisen vaa'an, kun taas kotiudun mut nyt mennään näillä. Mukavaa, että laihtuminen näkyy vaa'allakin, vaikkei se ihan 100% luotettavaa olisikaan. Hauskaa sinänsä, että nyt vaaka näytti täsmälleen samaa lukemaa kuin tammikuussa, kun aloitin tämän blogin ja ensimmäistä kertaa ko. vaakaa käytin. Siinä välillä paino ehti käydä jo huimissa lukemissa ja nyt ei varsinaisesti olla vielä edes miinuksen puolella, mutta näyttää tämä nyt ainakin olevan oikea suunta.

Säädin vähän noita Kiloklubi-asetuksia tuossa, kun tuntui että se tuputtaa mulle kamalasti ruokaa koko ajan. Aiemmin se tarjosi päivässä n. 2100ckal ja nyt n. 1700ckal, jossa on minusta aika iso ero. En oikein löydä sieltä sopivaa arkiaktiivisuustasoa; en tiedä olisinko "suhteellisen aktiivinen" vai "aktiivinen". Suhteellisen aktiivinen tekee kevyttä työtä ja liikkuu vapaa-aikana hieman, muttei juuri harrasta hyötyliikuntaa, kun taas aktiivinen liikkuu työssään, harrastaa vapaa-aikanaan säännöllisesti liikuntaa ja harrastaa hyötyliikuntaa. Minusta noissa kahdessa on aika iso ero. Minun "työni" on tällä hetkellä hyvinkin kevyttä, enimmäkseen tietokoneen ääressä tai luentosaleissa istumista ja lasten kanssa leikkimistä, mutta toisaalta harrastan kyllä hyötyliikuntaa aina kun mahdollista ja muutakin liikuntaa aika säännöllisesti. Olen siis jostain tuosta väliltä ja toki osaan ihan omatoimisesti syödäkin noiden ohjemäärien väliltä ja uskon, että se on ihan sopivasti. Jännää silti, että nuo kategoriat ovat tosiaan niin kaukana toisistaan.

No, nyt palaan ehkä noiden kirjojen pariin... Huoh.

kuvat vol. 2

2010-05-03T11:51:00.006+02:00

No niin, tänä aamuna tuli räpsittyä uudet kuvat ja otettua uudet mitatkin. Kaikki on tehty heti herättyä, ennen aamupalaa, joten suurimmat muutokset varmasti johtuu siitä, että kropassa ei ole pahemmin turvotusta. (Tämä täytyy muistaa ja tehdä seuraavatkin mittaukset/kuvaukset heti aamusta, niin tuloksista tulee paremmin vertailukelpoisia.) Läskiä siis ei ole varmastikaan lähtenyt niin paljoa kuin toivoisin, mutta toisaalta olo on ollut parempi kun nykyisillä syömisillä sitä ruvotusta ei niin kovin usein pääse syntymäänkään. Ihan mullistavia eroja kuvissa/mitoissa ei ole, mutta ne vähät ovat onneksi parempaan suuntaan. Kuukauden päästä ehkä jo enemmän...

Mittailin nyt huvin vuoksi sellaisiakin mittoja, joita tuossa sivupalkissa ei ole. Pohkeen ympärysmitaksi paksuimmasta kohdasta tuli 38cm (huom. EDIT), reisi alhaalta oli 47cm ja ylhäältä sama 64cm kuin aiemminkin. Käsivarren ympärysmitta oli jännittämättä 30cm. Lantio oli leveimmästä/korkeimmasta kohdastaan sama 107cm ja lantioluiden kohdalta 90cm. Rinnan alta 69cm ja rinnan päältä 83cm - tuo sentin ero johtuu varmaan siitä, että viimeksi mitatessa päällä on ollut toiset liivit.

Suurimmat (tai no, ainoat) erot näkyivätkin sitten tuossa vatsan kohdalla. Sehän ei minua varsinaisesti harmita, vaikka kyse sitten olisikin enimmäkseen siitä turvotuksesta. Tuo maha/vyötärö kun on minun uusin ongelmakohtani ja siitä ongelmasta haluaisin päästä eroon mahdollisimman pian! Aamumittauksen mukaan vyötärönympärys oli siis 67cm (-2cm) ja napamitta oli 78cm (-5cm). Olen noita aina välillä salaa mittaillut, ja tuo vyötärö on ollut siinä 67 - 69cm ja napa jossain 81cm:n paikkeilla, ei ikinä kuitenkaan noin vähän. Mahahan varmasti venyy päivän mittaan, mutta kyllä tuo silti ilostutti. Tarkistinkin mittaa moneen kertaan sen varalta, etten vaan vetänyt masua sisään vahingossa :).

Vaakalukemista minulla ei ole tietoa, mutta tässä nämä kuvat sitten:

Vertailukuvat

Vertailukuva

Takakuvassa näytän omasta mielestäni läskimmältä kuin viimeksi... Mutta sivukuvassa näkyy tuo vähemmän pömpöttävä vatsa (ja ihan vähän sieltä loistaa jo vanha pyykkilautakin alta:). Ja etukuvassa kuvittelin näkeväni ihan vähän vähemmän toisiinsa hankaavatr reidet, mutta se voi johtua ihan vaan asennosta. No, näillä mennään. Parempaan suuntaan ainakin.

EDIT. Huomasin Annikan blogia lukiessani, että ei mun pohkeenympärysmitta varmaankaan voi olla 30cm - eikä ollutkaan :). Pohkeenympärys leveimmästä kohdasta (lihas kevyesti jännitettynä) oli siis todellisuudessa molemmissa jaloissa 38cm. Ihmettelin jo, että miten kapeajalkaisella Annikalla vois muka olla niin isot pohkeet, kun omanikin tuottavat jo ongelmia esim. saappaita ostettaessa. Ja aktiiviurheilija-aikana valmentajani kutsui niitä mairittelevasti Bundesliga-pohkeiksi... No, eipä ne Annikan pohkeet paksut olleetkaan vaan mun :).

dieettiviidakossa

2010-05-02T22:56:00.004+02:00

Juutuin lukemaan Kiloklubin VHH-keskusteluja useammaksi tunniksi (hups, ai mitkä tenttikirjat...) tänään ja taas tuli mieleen, että nykyään on kyllä pirun vaikeaa tietää, mikä olisi oikein ja paras tapa syödä... Opin ko. ruokavaliosta uutta: en esim. tiennyt, että rasvaa pitää syödä niin kamalasti - minä niin kuin ilmeisesti monet muutkin luulin, että oleellisinta on proteiinin määrän lisääminen. En kyllä aio ruveta miksikään karppaajaksi, mutta on kiinnostavaa lukea noista erilaisista dieeteistä kun en niihin itse ole aikaisemmin juurikaan tutustunut. Olen sitä mieltä, että turhien pullien ja pastojen jättäminen pois ruokavaliosta on ihan hyvä asia, mutta itse en millään kykenisi olemaan syömättä hedelmiä. Minulle ne ovat yksi terveellisen ja monipuolisen ruokavalion kulmakivistä; en ikinä voisi uskoa ruokavalioon jossa ne kielletään. Myös tuo rasvan syöminen hirvittäisi, vaikka senkin määrästä ja laadusta tuntuu olevan monenlaista käsitystä.

Itse olen sitä mieltä, että kaikkea pitää ja voi syödä mutta kohtuudella. Huomaahan sen itsekin, mistä tulee hyvä ja mistä huono olo kun omaa kehoaan oppii vähän kuuntelemaan. Olen myös sitä mieltä, että mahdollisimman "puhdas" ruoka ja raaka-aineet ovat hyvästä. Pitkällä aikavälillä sen on myös pakko auttaa, että kuluttaa enemmän kuin syö. Ja koska kyse ei ole ihmedieetistä vaan elämäntavasta, en siksikään usko mihinkään täydelliseen kieltäytymiseen.

Olen silti monesti ennenkin ajatellut, että mistä sen oikeastaan tietää, mikä on parasta ja terveellisintä ruokaa, kun nykyään on niin monta erilaista suuntausta ja kaikille niille löytyy puolestapuhujansa ja isot kasat tutkimuksia etc.. Ja meillä on valinnanvaraa niin kauheasti! Itse yritän syödä mahdollisimman paljon luomua ja lähiruokaa, niin että ruoka olisi ainakin laadultaan hyvää. Syön hurjasti kasviksia, mutta sehän ei yksinään takaa tasapainoista eikä terveellistä ruokavaliota. Ruokapolitiikka on sekin nykyään aikamoinen taitolaji, enkä minä ainakaan tiedä, ketä lopulta eniten uskoisi.

No, tänään olen ainakin syönyt omasta mielestäni (ja hyvästä olosta päätellen) hyvin ja maistuvasti. Aamulla käveltiin sunnuntaimarkkinoille ostoksille, itse ostin kassin täyteen hedelmiä mutta kaveri hankii sieltä kalasta ja leivästä lähtien kaikki alkuviikon ruoat - ja flirttaili samalla omenatytölle :). Seuraavalla kerralla teen vähän harkitumpia ostoksia, nyt ovat kaapit valmiiksi täynnä kaikenlaista ja tulikin ostettua enimmäkseen herkkuhedelmiä. Kirsikoita ei vielä ollut tarjolla, mutta löysin ilokseni raparperia josta pääsen tekemään soppaa jo varmaan huomenna. Täältä ei saa kaupasta samanlaisia mehusoppia kuin Suomessa, ja niitä ikävöin enemmän kuin montaakaan suomalaista ruokaa. Onneksi niitä voi tehdä aika pienellä vaivalla itsekin ja äidin raparperi-mansikkakeitto onkin mun suuria kesäherkkuja. Jotain mustikkakeittoakin olisi kiva tehdä, mutta kun ei täältä mustikoitakaan tahdo oikein saada; pakasteena joskus mutta nekin ovat huimaavan hintaisia.

Tuon markkinareissun lisäksi tänään ei ole tullut liikuttua muuten, mutta onhan se tosiaan ihan hyvä yksi lepopäiväkin pitää viikossa. Tavallaan teki mieli juoksemaan ja ehkä se olisi piristänyt vähän väsynyttä mieltäkin. Huomenna sitten, toivottavasti siitä saa vähän lisäpuhtia tuohon opiskelu-urakkaankin... Huomenaamulla yritän ottaa nuo kuvat ja mitat, jos muistan ennen aamupalaa.

Ja ai niin kalorit jäi tänäänkin siihen vajaaseen 2000:een, eli viikon tavoite vähentää kaloreita edellisestä onnistui ihan mukavasti vaikkei mitään nälkäkuuria olekaan vedetty. Kalorivajetta on tämän viikon aikana tullut aika tasan -5000 kaloria liikunnalla ja syömättä jättämisellä, joten toivotaan että se vaje alkaa pian näkyä/tuntuakin.

vappuherkuttelu

2010-05-01T23:59:00.005+02:00

Kävin sitten tosiaan juoksemassa sellaisen 40 minuutin lenkin, vaikka vasen reisi onkin eilisen jumpan jäljiltä vähän kiukutellut. Asiaa ei ehkä auttanut eilinen keekoileminen vappukengillä... :). Lenkin jälkeen vedin vielä tuon aiemminkin mainitun vatsalihasjumpan kolme kertaa läpi, vaikka joka liikkeen jälkeen teki mieli luovuttaa. Koko rääkin jälkeen olin niin poikki, että joka paikka tärisi (no, astmalääkkeellä on siinä kyllä oma osansa) ja meinasi tulla itku. Pitäisi ehkä joskus pitää niitä lepopäiviäkin... Olen joka kerta kuitenkin tosi innoissani, kun jaksan tehdä ton vatsajumpan. Joskus aktiiviurheiluaikana pyykkilauta oli ihan kunnossa, mutta viime vuosina jumppatunneilla on tehnyt aina mieli pihistellä juuri vatsan kohdalla. Tuo video inspiroi ahkeroimaan kotonakin, vaikka muuten helposti luovutan parinkymmenen istumaannousun jälkeen. Pitää varmaan tutkailla, löytyisikö noilta naisilta jotain muitakin hyviä ohjeita. Äsken tein vielä 20 minuuttia venyttelyjä päälle ettei mene lihakset ihan rikki kaikesta rääkistä...

Pääsin lopulta vähän herkuttelemaankin vapun kunniaksi, kun päätin tehdä iltapalaksi perunasalaattia. Peruna ei taida ihan laihduttajan lempiruokaa olla, mutta jos pitää valita sen ja pastan välillä, niin valitsen kyllä perunan. Perunaruokia ei kyllä kovin usein tule laitettua, mutta tämä salaatti on ihanaa kesäruokaa. Eikä se niin kovin raskastakaan ole, kun en laita sekaan mitään majoneesia tms.

Kuva on otettu viime kesänä, mutta melkein samalta tuo salaatti tänään näytti. Jouduin laittamaan sekaan punaviinietikkaa, joten siitä tuli vähän lisäväriä. Eikä yrttejä ollut ihan noin paljon, mutta maku oli kuitenkin kohdallaan. Salaattia on nyt kattilallinen jääkaapissa, mutta huomenna koetan syöttää sitä vähän kämppiksillekin. Yritin tänäänkin, mutta lauantai-illan kunniaksi kaikki ovat varmaan jossain viihteellä (paitsi tämä ahkera opiskelija...).

Salaattiin laitan:
perunoita, mieluiten uusia
valkosipulia
tuoreita yrttejä, esim. ruohosipulia ja basilikaa
öljyä (tänään auringonkukka-makadamia)
viinietikkaa
limetin mehua
mausteita.

Perunasalaatin kanssa söin vihreää salaattia (mâche-salaattia - en tiedä, mikä tuo on suomeksi -, kurkkua, avokadoa, melonia ja vähän juustoa), lohta ja kananmunan. Kalan ja kananmunan olisi tietysti voinut sekoittaa tuohon perunasalaattiinkin, mutta ajattelin että se säilyy paremmin sellaisenaan. Ruokajuomana oli rasvatonta maitoa kuten aina.

Iltapalaksi herkuttelin vielä sen suklaajugurtin, vaikka oikeastaan olisin pärjännyt ilmankin. Teki mieli vähän hemmotella ja lohduttaa itseä. Jugurtista tuli aika reipas 250 kalorin pommi ja kokonaissyönti nousi vähän päälle 1900 kaloriin. Olen kuitenkin aika tyytyväinen, koska tällä viikolla kalorit ovat melkein joka päivä jääneet alle 2000 tai vähintään olleet niissä rajoissa. Paljonhan se moneen muuhun laihduttajaan verrattuna on, mutta reilusti vähemmän kuin esimerkiksi viime viikolla (ja reilusti vähemmän kuin Kiloklubi minulle suosittelee). Liikuttua on tullut enemmän ja herkuteltua vähemmän, joten suunta on oikea.

Tänäänkin teki kaupassa mieli sitä suklaalevyä, mutta maltoin mieleni. Tavallaan oli hölmöä ostaa ne jugurtit "kompromissiherkuiksi", koska nyt minun ei edes tee niitä kovin paljon mieli (toisin kuin viime viikolla) kun ajattelen vaan sitä suklaata. Jos herkuttelee, pitäisi kai syödä juuri sitä mitä tekee mieli. Suklaata on vain niin vaikeaa syödä kohtuullista määrää. Toisaalta kahdesta tuollaisesta jugurtistakin tulee aikamoinen pommi... No, tästä oppii.

Sen lisäksi, että liikunta on pysynyt tiukasti kuvioissa ja tällä viikolla kaloritkin ovat alkaneet kääntyä laskuun, olen oppinut myös syömään säännöllisemmin. Syön neljä - viisi kertaa päivässä (iltapala jää toisinaan syömättä), suht inhimillisiin aikoihin (vaikka iltaruoka tuleekin syötyä paljon myöhemmin kuin Suomessa on tapana), ja mikä tärkeintä, en napsi aterioitten välillä. Joskus jos urheilen kovasti, saatan ottaa jonkun pienen välipalan, mutta muuten en ole koko aikaa mussuttamassa jotain niin kuin ennen. Kiva huomata, että edes jokin muuttuu.

rauhallinen vappu

2010-05-01T16:40:00.002+02:00

Vappua ei onneksi juhlita täällä Ranskassa ihan yhtä railakkaasti kuin Suomessa :). Käytiin katsomassa ruotsalaisten vappukokkoa ja pidettiin tavallista perjantaihauskaa, mutta ilta meni oikeastaan paljon rauhallisemmin kuin monet aiemmat viikonloppuillat. Olen ottanut tavakseni syödä salaattia tai jotain muuta kevyttä ennen yhteisiä viikonloppuherkutteluja; oma syöpöttely pysyy paljon helpommin kurissa. Kämppikset tosin ihmettelevät, missä välissä minä oikein syön, kun tulen keittiöön aina kylläisenä... En vaan tykkää kokata pursuilevan täydessä keittiössä, vaikka yhteinen ruoanlaitto ja illallistaminen onkin hauskaa. Eilen tuo strategia toimi hyvin, söin muutaman pienen pala flamkuchenia ja jätin jälkiruokaherkut kokonaan väliin. Vähän teki mieli napsia suihin edes yksi pieni kakkupala, mutta toisaalta se tuntui niin turhalta, että jätinkin kokonaan väliin. Yhdestä pienestä palasta nyt ei olisi ollut niin kovasti haittaa, mutta harmittavan harvoin se napostelu jää vain siihen yhteen palaan... Viiniä tuli juotua jonkun verran, mutta sitäkin aika kohtuudella. Yhteensä kalorit jäi pienestä herkuttelusta huolimatta siihen 2000 pintaan, ja olin ihan tyytyväinen.

Iltapäivällä söin yhden bretagnelais-keksin, jota olin himoinnut kaksi päivää, mutta ehkä se sallitaan perjantain kunniaksi. Kaupassa käydessä teki kamalasti mieli ostaa suklaata, mutta voitinpa senkin taistelun ja suklaa jäi hyllyyn. Kompromissina ostin kaksi suklaajugurttia, mutta tänä aamuna ainakaan ei tehnytkään mieli syödä niitä. Hyvä minä.

Eilisestä keksinsyönnistä sisuuntuneena vedin nuo aiemmin postatut videojumpat kummatkin kolme kertaa läpi ja tein vielä kirsikaksi vähän punnerruksia, vaikka oikeastaan olin ajatellut pitää lepopäivän... Tein reisijumpan ensin ja sen päälle vatsalihasliikkeet tuntuivat rankemmilta kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tänään ei silti ole lihakset mitenkään erityisen kipeät. Tänään ajattelin käydä rauhallisella lauantailenkillä, muuten täytyy uhrata koko päivä noille tenttikirjoille... Eilen illalla jo melkein lupasin lähteä juoksemaan Rooman maratonin ensi keväänä, joten pakko kai se on lenkkipolulle tänäänkin jaksaa... En kyllä oikeastaan haluaisi juosta maratonia, puolikkaan voisin kyllä Roomassa vetää :). Täällä on vaan sellainen ryhmäpaine, kun vähän joka toinen kämppis tuntuu olevan jonkun sortin ultraurheilija. Lenkkiseuraa olisi tänäänkin löytynyt kahteenkin otteeseen, mutta juoksukunto on talven jäljiltä vielä sen verran pölyinen, että taidan kuitenkin mennä ihan yksin köhimään ja punastelemaan tuonne. Tänään on onneksi vähän viileämpi ilma, niin Pohjoisen tyttökään ei kuole lämpöhalvaukseen juostessa.

Nyt kuun vaihteessa pitäisi päivittää nuo mitat ja ottaa uudet kuvat, tuskin niissä kovin paljon muutosta on tapahtunut. Teen ne joku aamu, niin on mahdollisimman vähän turvonnut olemus :). Painosta en osaa vaa'attomana sanoa mitään nytkään...

tuplaurheilua

2010-04-29T17:52:00.002+02:00

Huh, tänään onkin ollut vähän super-liikuntapäivä. Kävin aamulla ensin juoksemassa 40 minuutin lenkin (ja meinasin kuolla lämpöhalvaukseen... en tiedä, miten voin treenata - tai elää - täällä kesällä, kun nytkin on jo näin helteistä) ja sit lähdin samaan hikeen vielä uimahalliin, jossa uin 300 metriä. Päälle tietysti se reipas kävely sinne uimahallille ja venyttelyt. Huomaa, että on tenttikausi menossa kun on yhtäkkiä kamalasti aikaa urheilulle. Ja nyt meinaan koko ajan nukahtaa kirja kädessä...

Väsymyksestä huolimatta tuntuu kyllä hyvältä. On sellainen olo, että vanhat voimat ovat taas löytymässä. Yllättävän paljon sitä ihminen jaksaa, jos vaan haluaa. Ainakin minulla se jaksamattomuus usein on pään sisällä eikä lihaksissa.

Eilen en ollut ihan yhtä tehokas, mitä nyt viiletin kaupungilla ja illalla tein 20 min lihasjumppaa ja 20 min venyttelyjä. Eilen ei tuntunut oikeastaan missään tuo toissailtainen vatsalihastreeni, mutta nyt kyllä tuntuu kun eilenkin vielä vedin sen sarjan läpi kerran. Tänään illalla en kyllä aio kiusata lihaksia enää (lähden vähän ulos tuulettumaan, niin en pääse pyörtämään tätä päätöstä vaikka haluaisinkin :). Viikonloppuna en taida ehtiä rehkimään ihan näin paljoa, mutta toivotaan etten nyt ihan hunningolle lipsahda vaikka vappua täälläkin aiotaan huomenna juhlia.

Eiliset syömiset meni hyvin, vaikka söin kyllä 30g suklaata. Keskiviikosta on näköjään muotoutumassa joku epävirallinen herkuttelupäivä... No, huijasin taas itseäni vähän ja ostin kaupan pienimmän suklaalevyn :). Arvoin hetken 30g:n ja 70g:n patukoiden välillä, mutta koska olisin kuitenkin syönyt sen isommankin kokonaan, niin otin turvallisesti sen pienemmän. Kokonaiskaloreiksi tuli n. 1950 - jos olisin jättänyt tuon suklaan syömättä niin taas oltaisiin jääty sinne 1800. Ihanasti kannustaa toi kiloklubiin merkkailu. Illalla kieltäydyin myös sekä viinilasillisesta että tarjotuista suklaakarkeista ja olin kyllä itsestäni aika ylpeä. Ei tehnyt edes pahaa katsoa, kun toinen mussutti niitä kädet ja naama tahmeina. Olin myös ylpeä, kun en ostanut sieltä ruokatavaratalosta mitään muuta herkkuja, kuin sen yhden pienen suklaalevyn; tarjontaa kyllä oli ihan riittämiin...

Nyt pitänee palata noiden oppikirjojen pariin taas, että tosiaan ehtii sinne uloskin. Voi olla, että tänään tulee otettua joku lasillinen, mutta nythän onkin jo melkein viikonloppu... Eiks niin?

draivi päällä

2010-04-28T00:31:00.004+02:00

Olen päivän mittaan lueskellut kahtakin blogia, joiden kirjoittajat koettavat elää 200 - 500 kalorilla päivässä. Hullua. Jotenkin en pysty lopettamaan, mutta melkein menee kylmiä väreitä selkäpiitä pitkin noita juttuja lukiessa.

Itse tuli tänään syötyä n. 1700 kaloria, mikä on ihan ok. Olen kyllä varma, että kiloklubi antaa mangosta ihan liikaa kaloreita :). Popsin niitä yhden päivässä kun ovat täällä niin hyviä. Nälkä ei ole tänään ollut missään vaiheessa, keho kyllä varmaan tottuu vähemmille kaloreille aika helpolla (kunhan ei mennä sinne kahdensadan pintaan) ja syönhän minä nyt kuitenkin aika reilusti.

Urheiltua on tullut oikein reippaasti ja siitä olen iloinen. Kävin siellä uimassa, lenkille en tänään ehtinyt mutta sen sijaan tein kolmisen varttia lihasjumppaa kotona ja vielä 20 minuuttia venyttelyjä. Mulla on salaisena paheena katsoa salkkareita nettitv:stä, sen aikana ehtii juuri sopivasti venytellä paikat vetreiksi :). Uin tänään 500 metriä, huijasin vähän itseni siihen... Tajusin, että viimeksi kun muka uin 520 metriä, olin arvioinut metrit väärin ja uitu matka oli siis todellisuudessa jonkun verran lyhyempi. Tänään kuitenkin tolkutin itselleni, että uithan sä viimeksikin 500 metriä, kyllä sä nytkin jaksat! Ja niin jaksoin.

Löysin jostain blogista linkit näihin Tone It Up -jumppavideoihin ja pakkohan ne oli heti testata. Tein noi vatsaliikkeet kolme kertaa läpi ja toisen sarjan kerran (lukuunottamatta sitä portaissajuoksua, kun en kehdannut mennä keskellä yötä tonne asuntolan portaisiin juoksemaan...). Kivoja liikkeitä, katsotaan oonko huomenna samaa mieltä.

vähemmän kaloreita

2010-04-26T23:14:00.002+02:00

No niin. Tänään tuli syödyksi n. 1800 kcal, joka ei ole ihan kamalan vähän mutta vähemmän kuin yleensä päivässä syön. Kiloklubin mukaan peruskulutukseni energia on melkein 2400 kcal, joten vajetta tulee selvästi - varsinkin kun laskee liikunnat mukaan. Tänään en ole tosin muuta tehnyt kuin kävellyt, kohta teen venyttelyt ja ehkä muutamat lihaskuntoliikkeet. Tänään tuli myös syötyä hyvin sopivasti kaikkia ruoka-aineryhmiä, vaikkakin söin omasta mielestäni vähän liikaa kananmunaa. No, pallot on joka tapauksessa vihreällä. Välillä on ollut vähän nälkä, muttei mitenkään merkittävästi. Mässäilyviikonlopun jälkeen keholla varmasti kestää tottua pienempään kalorimäärään, vaikkei tuo tänäänkään mikään minimaalinen ollut. En kuitenkaan aio (vieläkään) ruveta miksikään 1000 kcal:n nälkäkurjeksi, ja vaikka aikoisinkin, niin ei reilusta 2000 kalorista ihan suoraan yhdessä päivässä siihen varmasti pääsisikään. Tuollainen 1600 - 1800 kcal voisi olla minulle ihan sopiva, katsotaan nyt miltä se alkaa tuntua.

Liikkumiset on tosiaan jääneet tänään aika vähälle. Vähän olisi tehnyt mieli juoksemaan, mutta olen ollut sen verran laiska ja väsynyt, että lopulta päätin pitää tänään lepopäivän. Olenpahan saanut mukavasti opiskeltua, joten ei päivä ole ihan hukkaan mennyt. Huomenna koitan ehtiä taas uimaan ja ehkä lenkillekin, jos ei ol liian vetämätön olo tai kiireinen päivä. Nyt taidan painua tästä venyttelyjen kautta nukkumaan, niin jaksan sitten huomenna nousta tekemään kaiken mitä suunnittelen...

...ja loppuviikon löysäily

2010-04-26T12:36:00.002+02:00

Huh. Viikonloppu meni kyllä tosiaan ihan harakoille. Oltiin kaksi päivää maakuntamatkailemassa ja pitihän sitä nauttia paikallisista antimista; siideristä ja voilla leivotuista kekseistä ja täytetyistä letuista ja simpukoista ja... Kalorit olivat ihan pilvissä, mutta toisaalta nautin melkein joka suupalasta. Kotona olisin pystynyt pysymään helposti aisoissa, mutta matkalla hyvien ystävien seurassa en edes halunnut alkaa nipottaa. Tärkeintä on se, että nyt uuden viikon alkaessa palaan heti takaisin ruotuun enkä jatka moista ruokajuhlaa kotona. Eilen illalla kokattiin jo yhdessä puhdistava ja terveellinen illallinen ja tällä viikolla yritän syödä mahdollisimman hyvin ja vähän vähemmänkin.

Nähtävyyksiä kierrellessä tuli onneksi käveltyäkin aika lailla, joten ihan miinukselle viikonloppu ei mennyt. Ja parin päivän pyrähdys pikkukaupunkeihin ja pois arjesta teki tosi hyvää, vaikkei minun arkeni opiskeluja lukuunottamatta täällä niin kovin raskasta olekaan. Täällä on jo niin lämmintä, että uimarannat olivat täynnä pelkissä bikineissä loikoilevia ranskattaria ja se vielä lisäsi laihdutusmotivaatiota.

Eilen kotimatkalla eväskeksit alkoivat jo ällöttää ja se tuntui hyvältä. Teki mieli salaattia ja terveellisiä ruokia. Minusta on ihanaa huomata, miten hyvä olo itselle tulee kun syö terveellisesti ja päinvastoin. Hyvästä ruoasta on kyllä ihanaa nauttia välillä vähän huolettomamminkin, mutta sille turvonneelle ja ähkyiselle ololle voin kyllä sanoa hyvästit ihan ilomielin.

Tällä viikolla keventelen siis ruoista ja yritän liikkuakin kunnolla, nyt kun se flunssa ei enää vaivaa. Mennyt kuukausi on ollut hyvää aikaa totutella uusiin tapoihin ja asenteisiin - nyt haluaisin ihan oikeasti alkaa laihtuakin!

alkuviikon tsemppi

2010-04-23T00:01:00.004+02:00

Täällä ollaan. Ja kuten lupasin, niin viikko on tosiaan mennyt kevyissä merkeissä - tai ainakin kevyemmissä kuin viikonloppu. Flunssa on onneksi hellittänyt ja olen päässyt vähän liikkumaankin, vaikka opintojen kanssa pitää juuri nyt aika kiirettä... Tiistaina kävin taas uimassa (ja huomenna haluaisin mennä uudestaan, olen jäänyt vähän koukkuun :), tällä kertaa tuli uitua muistaakseni 375 metriä. Tuntui vielä vähän tuo flunssa kehossa, joten en viitsinyt rehkiä. Ja lisäksi uimahalli oli jälleen kerran täynnä äkäisiä ranskalaisia... Tänään kävin jo hölkkäämässä sellaisen puolen tunnin lenkinkin, sitä olikin ollut ikävä. Lähdin vähän liian kovalla vauhdilla, kun piti näyttää söpöille naapurinpojille mallia :). Juokseminen tuntui kyllä silti hyvältä, vaikka astmakohtausvaaran takia piti välillä vähän höllätä tahtia ja kävellä.

Huomenna tosiaan tekisi kovasti mieli uimaan taas, vaikka siinä meneekin enemmän aikaa kuin juoksemisessa. Lauantaiaamuna aikaisin lähdetään pienelle maakuntamatkalle, joten viikonloppuna en ehdi kummemmin urheilla - enkä opiskella. Siksi pitäisikin huomenna vähän priorisoida opintojen eduksi...

Syömiset on menneet aika mukavasti, vaikka kaloreja mulla tulee kyllä koko ajan aika paljon - 2000 ihan helposti. En todellakaan ole mikään nälkäkurkilaihduttaja... Tavoitteena on vähentää määrää jonkin verran, mutta ensin haluaisin oppia syömään tasapainoisesti. Kasvisten syömisessä mulla ei ole mitään ongelmia, tänäänkin niitä on tullut syötyä melkein 1,5 kiloa. Vaikeinta sen sijaan on saada tarpeeksi proteiinia. En ole nykyään enää ihan sataprosenttinen kasvissyöjä, mutta eläinkunnan tuotteita tulee silti syötyä aika vähän ja muista ruoka-aineista proteiinia onkin haastavampi saada. Myös kuitujen kanssa on välillä ongelmia, mutta suuri kasvisten määrä auttaa useimmiten siihen ongelmaan. En syö täällä leipää oikeastaan ollenkaan, kun en ole mikään patonginystävä ja ruisleipää taas on vaikeaa saada... Välillä syön näkkäriä tai tuliaisina saatuja hapankorppuja ja jonkin verran tietysti muroja/mysliä/puuroa, joista niistäkin saa kuituja kyllä. Aikaisemmin vaikeinta oli herkkujen syöminen - tai pikemminkin niiden syömättä jättäminen... Tällä viikolla vain eilen Kiloklubin herkkupallo on ollut keltaisella (siis ei edes punaisella!). Eilen olin käymässä töiden takia naapurikaupungissa ja odotellessa annoin itselleni luvan herkutella. Ostin pienen rasiallisen herkkusuklaata ja mussutin tietysti kaikki kerralla... Tänään söin iltapalaksi pikkuisen jäätelöä ja kuohuviiniä yhden kaverin kunniaksi, mutta vihreällä silti pysyttiin!

Jatkossa tosiaan yritän pudottaa kokonaiskalorimäärää pienemmäksi ja muuten pysyä tässä tasapainossa. Muutama päivä sitten yritin taas käydä vaateostoksilla, mutta pukukopin peilikuva masentaa edelleen. Ostin kuitenkin kaksi lohtuvaatetta: t-paidan, joka on massun kohdalta sopivan löysä niin että mahan saa piiloon ja ihanat sortsit, joista jouduin kyllä ottamaan kamalan ison koon... Mutta hyvältä ne näyttävät ja juuri sellaista buustausta nyt tarvitsinkin. Odotan innolla, jos laihtuminen jonain päivänä alkaisi näkyä vaatteissakin. Painosta minulla ei ole mitään käsitystä, kun ei tosiaan sitä vaakaakaan ole. Työpaikan vaaka on viime viikkoina näyttänyt sen 67,9kg, tosin en tiedä kuinka oikein sekään näyttää. Muutama päivä sitten kävin kaverin vaa'alla ja se taas näytti lähemmäs 65kg. Se kuulostaa toki paremmalta, mutten nyt yhtään tiedä mihin luottaa. No toivotaan, että senteissä/vaatteissa/peilissä alkaisi pian näkyä muutoksia. Olo ainakin on parempi, ja se on jo hyvä alku.

p.s. Ja ai niin, tervetuloa molemmat lukijat :)

onneksi viikonloppu on ohi...

2010-04-19T00:11:00.004+02:00

Viime päivät on menneet sen verran epälaihdutusmaisissa tunnelmissa, etten ole jaksanut paljon kirjotella tänne. Olen syönyt ihan mitä sattuu ja kuinka paljon sattuu. Liikuttua on onneksi tullut ihan reilusti, mutta huomisesta alkaen pitää kyllä taas tsempata.

Olen ollut koko loppuviikon vähän flunssainen, enkä ole voinut kovin rajua liikuntaa harrastaa. Sen takia eilinen tanssituntikin jäi väliin, vaikka lopulta päädyinkin pelaamaan lentistä melkein kaksi tuntia ja illalla vielä diskoon tanssimaan... Käveltyä on tullut ihan hurjasti, täällä on melkein hellesäät ja tekee paljon mieluummin lähteä ulos vaeltelemaan kuin istua koulukirjojen ääressä... Ensi viikolla toivottavasti olen jo uinti-/juoksukunnossa, on jo vähän ikävä sellaista tarkoituksellista liikuntaa.

Viikonloput ovat minulle kyllä selkeästi vaaranpaikkoja. Silloin kaikilla on aikaa hengailla ja ennen kaikkea syödä ja juoda määrättömän paljon. Hyvä puoli on se, että porukassa tulee koko ajan myös tehtyä jotain, mutta syömisiään olisi aika paljon helpompi tarkkailla, jos ei koko ajan olisi sellaista ryhmäpainetta päällä... No, siinä on yksi opeteltava asia. Koetan aloittaa jo heti huomenna. Tänään kävin nälissäni ja laiskuuttani syömässä ihan oikeaa roskaruokaa, vaikka siitä tulee minulle aina ihan kamalan paha olo. Huomenna on hyvä aloittaa taas kevyempi linja - hampurilaisia ei ainakaan vähään aikaan tee mieli...

motivaatiofarkut

2010-04-15T00:21:00.005+02:00

Puheen ollen niistä farkuista, jotka eivät mahdu päälle...

Oli pakko ottaa lisää kuvia, jos se peba sitten nousiskin vähän helpommin siitä penkistä - ja ehkä vielä joskus mahtuis näihin:

Toi sivukuva on kyllä ihan kauhea... Teki aika paljon mieli vetää vatsaa sisään, mutta onpahan nyt autenttinen - ja motivoivampi - kuva. Noi farkut on joskus ihan oikeasti mahtuneet päälle ja istuneetkin ihan kauniisti, että ehkä tässä toivoa vielä on...

huono päivä

2010-04-14T23:47:00.002+02:00

Tänään ei tosiaan ole ollut ihan paras laihdutus- tai mikään muukaan päivä. Olen vähän vilustunut enkä siksi viitsinyt urheilla tänään lainkaan, vaikka olisinkin halunnut lähteä juoksemaan. Ajattelin, että ehkä on kuitenkin parempi huilata yksi päivä kuin tulla kunnolla kipeäksi ja joutua huilaamaan kolme viikkoa... Juoksin kyllä ympäri kaupunkia ja kiertelin vaatekaupoilla, mutta siitäkin tuli lopulta paha mieli. Olen vähän huono ostamaan vaatteita ja tässä koossa se ei ole ainakaan yhtään hauskempaa. Inhoan sovittaa vaatteita, jotka eivät ole minun oikeaa kokoani ja inhoan katsoa itseäni pukukoppien peileistä räikeissä valoissa. Sitä paitsi minun pitäisi ostaa uudet farkut (tällä hetkellä kaapissa on kahdet, joista toiset ovat niin rikki ettei niitä kehtaa enää käyttää ja toiset eivät mahdu päälle...) ja farkkujen ostaminen on mielestäni ihan kamalin vaateostosasia, mitä on olemassa.

Tänä aamuna pääsin myös vaa'alle ja se ryökäle kehtasi näyttää taas tasan samaa painoa kuin viime viikolla. Melkein jo kävin ostamassa oman vaa'an kotiin, mutta ainoa jonka löysin oli niin kallis etten raaskinut sijoittaa siihen muutaman kuukauden takia. Minulla ei ole kyllä ikinä ollut omaa vaakaa kotona, mutten todennäköisesti viitsisi sitä täältä asti raahata mukaani. Jos löydän edullisen vaa'an, ostan pois että saisin edes jotain luotettavuutta tuohon painon mittaamiseen. Voi tietty olla, että edulliset vaa'at eivät ole kovin tarkkoja, mutta sitten voisin ainakin mitata painon aina samaan aikaan ja ihan kotona. Tarvitsisin edes jotain näyttöä siitä, että tästä kaikesta on jotain hyötyäkin.

Olin kotiin päästyäni niin ryytynyt kaikesta, että marssin suoraan herkkukaapille ja popsin suuhuni kaikki seitsemän pääsiäislahjaksi saatua konvehtia... Tuli vähän morkkis ja aika paljon paha olo. Tuollaisesta vahinkoherkuttelusta tulee minulle paljon huonompi omatunto kuin jos herkuttelen tietoisesti. Esim. jos menen johonkin juhliin, en yleensä jaksa liikaa huolehtia siitä mitä syön. Mutta kun yksin hotkii salaa suklaata ihan ilman mitään syytä, se tuntuu paljon pahemmalta repsahdukselta.

Suklaasta huolimatta päivän kaloriannos ei onneksi noussut ihan kamalan korkealle vaan pyörii siinä kiloklubin suosituksen pinnassa. Kiloklubin suosituksethan ovat kyllä aika reiluja ja olenkin miettinyt, että pitäisikö sitä päiväkulutusta hilata pikkuisen alemmaksi. En missään tapauksessa halua alkaa millekään 1000 kalorin dieetille; en ikinä pystyisi sellaiseen retkahtamatta, en usko että se on kenellekään hyväksi enkä myöskään että siitä on apua pitkällä aikavälillä. Voisi tuosta päiväannoksesta silti pari sataa kaloria varmaan vähentää, niin lähtisi paremmin käyntiin tämä homma. Se tuntuu vaan olevan kamalan vaikeaa, minusta kun tuntuu että syön paljon enemmän nyt kun yritän syödä säännöllisesti sen viisi kertaa päivässä...

Päätin tänään silti olla suklaaretkahduksesta ja pysyvästä painosta huolimatta armollinen itseäni kohtaan; kipeänä kai pitääkin olla. En aio kuitenkaan lannistua, vaan jatkaa sisulla. En tahdo olla tällainen joten ei tässä muukaan auta. Pidän itseni liikunta- ja ruokakurissa, vaikka tuloksia ei tulisikaan ihan viikossa. Muuten nautin elämästä ja hemmottelen itseäni muilla tavoin kuin herkuilla. Eilen ostin kaapin täyteen kaikkia ihania hemmotteluasioita, mm. porkkanarasvaa, banaanishampoota ja suklaasuihkugeeliä. Miksi sitä ruokaa oikeastaan tarvitsee syödäkään, kun sen voi mättää ihollekin :).

liikuntaväsymys

2010-04-13T19:13:00.003+02:00

Olen istunut tässä koneella varmaan pari tuntia ja lueskellut inspiraatioblogeja ja ties mitä... Aamu alkoi mukavasti tunnin kävelylenkillä ja uimahallilla. Altaassa oli yhtä aikaa käynnissä vesijumppa ja muutenkin kamalasti ihmisiä, mutta uiminen oli silti aika ihanaa. Viimeksi sain kramppailulta hädin tuskin 300m uitua, tänään uin 520 metriä. Olin aika tyytyväinen :). En kylläkään niihin urpoihin, jotka siellä altaassa tötöilivät ihan miten sattuu. Viimeksi hallilla oli kamalasti lapsia jotka hyppivät sinne tänne, mutta he olivat kyllä tuhat kertaa kohteliaampia kuin nämä aikuiset hylkeet... No, mutisin vähän harmisanoja suomeksi ja jatkoin uimista, niin tuli parempi mieli. Koko iltapäivän on sitten ollut vähän liiankin raukea olo, tenttikirjat odottavat edelleen avaamistaan... Nälkäkin iski ja söin illallisen jo paria tuntia aiemmin kuin normaalisti. Pitää varmaan käydä aikaisin nukkumaan niin ei tule hurjia mielitekoja... Onneksi on aikainen herätyskin.

Eilen kävin juoksemassa puolen tunnin lenkin, eikä tällä kertaa sattunut mihinkään! Reidet olivat vähän hellänä tanssista ja jalkapallosta, mutta muuten oli helpon tuntuista juosta. Ihanaa kun juoksuote alkaa taas löytyä. Ja uidessa viimeistään kaikki lihaksetkin vertyivät mukavasti, nyt ei oikeastaan mistään enää kiristele.

Eilen meni kyllä syömiset ihan pelastusarmeijalle, kun illalla oli ystäväni synttärikestit. Tuli syötyä mm. pastaa, patonkia ja juustoa, salmiakkia, suklaata, pikkuleipiä, salamia... Ja mansikoita ja samppanjaa. No, ystäväni sanoikin "ei se juhla vaan se arki". Kalorit nousivat aika hurjiksi, niin välillä pitää vähän irrotella. Hyvässä seurassa on kiva herkutella, mutta oli kyllä aika turvonnut olo kun kävelin kotiin. Jospa loppuviikon yrittäisi ottaa vähän kevyemmin, tuonne viikonloppuun nyt ainakin.

Huomenna on taas työ- eli vaakapäivä, jännittää vähän mitä se nyt näyttää...

fudissunnuntai

2010-04-11T17:44:00.004+02:00

Ulkona oli lopulta niin kylmä, että paljon piknikkiä ei jaksettu pitää. Sen sijaan otettiin lämmintä jalkapalloilemalla, enkä olisi tullut paremmalle tuulelle edes suklaansyönnistä :). Tällä kertaa kaikki muut tytöt jäivät juomaan viiniä, mutta koska jalkapallo on aina ollut ykköslajini, itse lähdin poikien kanssa palloilemaan enemmän kuin mielelläni.

Lopetin aktiivipelaamisen kohta kymmenen vuotta sitten, mutta onneksi sitkeään juuttuneet taidot eivät ihan noin vain häviä. Oli ihana tehdä kerrankin jotain, minkä oikeasti osaa. Tanssitunneilla olen aina vähän sormi suussa ja lentiskään ei ollut ihan minun lajini, mutta pallon potkiminen taas nimenomaan on. Muistin kaikki vanhat rinta- ja reisikuoletuskikat ja puskutkin onnistuivat vanhaan malliin. Sain myös pojilta paljon kiitosta - sekä palloilutaidoista että kärrinpyöristä :). Huomenna on varmaan taas kaikki kummalliset paikat kipeänä mutta en valita.

Tässä vielä viikon itsestäänselvä palloiluidoli:

P.s. otin piknik-evääksi sipsipussin, mutta onnistuin syöttämään sen tehokkaasti naapurinpojille. Itse otin vain yhden maistiaisen. Ei tehnyt edes mieli enempää ja nyt on kyllä hyvä olo!

hyvä boogie

2010-04-11T13:17:00.002+02:00

Eilinen tanssitunti oli ihana! Krapula haihtui saman tien kun musiikki alkoi soida, ja vaikken vieläkään osaa kaikkea niin smoothisti kuin haluaisin olin silti paljon timanttisempi kuin viime viikolla. Olin toki treenannut vähän kotonakin, mutta teki hyvää nähdä toistamiseen miten kaikki liikkeet ihan oikeasti kuuluu tehdä. Nyt ne alkavat olla jo lihasmuistissakin. Opettajakin huomasi edistyksen, mikä tietysti innosti lisää. Se tuli kyllä edelleen näyttämään minulle kädestä pitäen, miten vaikeimmatkin kohdat tehdään ja välillä se turhautti, kun tuli sellainen olo että on ihan hoopo. Toisaalta se on kivakin, että opettajalla on aikaa ja halua ihan oikeasti opettaa niitä hoopoimpiakin. Enkä tällä kertaa ollut todellakaan ainoa, joka ei tajunnut. Tunnin lopuksi opettaja laittoi meidät tanssimaan kolmen ryhmissä muiden edessä - minä tosin en suostunut. Ihan niin vapautunut ja itsevarma en sentään vielä ole. Olisin kuitenkin ihan hyvin voinut olla, koska en tosiaankaan olisi ollut huonoin - kaikilla muilla vain oli rohkeampi asenne kuin minulla. Sen kun vielä oppisi...

Syömiset meni aamupalaherkuttelusta huolimatta hyvin eilen eikä alkoholiakaan tullut juotua kuin kaksi annosta. Tänäkin aamuna sorruin pariin suklaapalaan mutta sitten sain yllättäen vähän lisämotivaatiota tähän projektiin. Minulla kun ei ole vaakaa kotona, niin en voi tarkkailla painoa kovinkaan varmasti sen avulla. Mutta tänään en voinut vastustaa mittanauhakiusausta ja meinasin kiljua riemusta, kun vyötärönympärys oli peräti kaksi senttiä pienempi kuin viime mittauskerralla - vain puolitoista viikkoa sitten! Osansa on varmasti turvotuksella jne, mutta oli se silti mukava yllätys. Toivottavasti sama tahti jatkuu, kesäkuussa odottaa nimittäin toivottavasti rantaloma Espanjassa.

Tänään on vuorossa taas puistopiknik, toivottavasti tulee reippailtua niin kuin viimeksi. Toki sinne pitää ottaa herkulliset eväätkin...

lisäinspiraatiota

2010-04-10T14:39:00.002+02:00

Ai niin. Tänään kommuunikeittiöön tuli sattumalta lounasseuraksi uusi ihana australialaispoika - lenkkivaatteissa. Niitä lihaksia katsellessa teki tosiaan itsekin mieli lähteä juoksemaan. Silmänruoka ei onneksi lihotakaan :).

lasit täyteen

2010-04-10T14:19:00.002+02:00

Huh huh. Viikonloput ovat nyt vähän turhan rankkoja. Tällä viikolla kylässä on entinen kämppis, joka on tunnettu siitä, miten diskreetisti se osaa täyttää tyhjät viinilasit... Eilen oli myös yhdet synttärit/läksiäiset ja vielä koko alkuilta sellaista muuten vaan -hengailua, että "huomaamatta" alkoholiannokset nousivat taas ihan pilviin. Mietin juuri eilen, että mun juomatavat on täällä muuttuneet selvästi keskieurooppalaisemmiksi: saatan helposti juoda lasin viiniä ruoan kanssa, mutten lähde tarkoituksella juhlimaan tai ainakaan humaltumaan. Mutta kun istuu kahdeksan tuntia aloillaan ja aina joku tuo uuden viini- tai olutpullon mukanaan, niin ei siinä helposti kuivin suin joudu olemaan... Syömisten puolesta ei eilen tullut mitään katastrofeja, söin muutaman palan sitä suklaata ja pienen palan synttärikakkua. Oman salaatti-illallisen lisäksi sain maistaa saksalaista, pitsan tapaista flamkuchenia, mutta sekin oli kotitekoista ja kasvistäytteisenä suht kevyttä. Illan juhlissa pystyin hyvin pidättäytymään napostelusta, vaikka siihen yleensä tulee ylittämätön mieliteko muutaman viinilasillisen jälkeen.

Tämän aamun aloitinkin sitten kahvilla ja suklaavohvelilla... Alkoholin juomisella on sekin ikävä vaikutus, että krapulassa ei tee mieli syödä kunnolla vaan napsia pelkkiä herkkuja. Laitoin lounaaksi lohta ja salaattia, ettei menisi ihan harakoille tämä päivä. Yritän syödä illallakin kunnolla, mutta jonkun verran alkoholia tulee tänäänkin varmaan juoduksi. Sitä pitäisi kyllä nauttia vähän kohtuullisemmin, mutta porukassa tulee jotenkin juotua ihan vaivihkaa. Täällä ei mielestäni ole samanlaista ryhmäpainetta kuin Suomessa, vaikka koko ajan onkin joku kaatamassa lisää viiniä lasiin. Jotenkin muutaman (tai useammankin) lasillisen juominen vain on niin luonnollista, että siihen sortuu ilman painettakin. Minulle tuo alkoholikysymys on aina ollut vähän "ongelmallinen", siksi pidän tästä keskieurooppalaisesta kulttuurista, jossa alkoholi ei ole tabu tai synti samalla tavalla kuin Suomessa vaan tosiaankin esimerkiksi yhteisen illallisen ns. luonnollinen osa. Se ei kyllä missään tapauksessa pidä paikkaansa, että suomalaiset joisivat enemmän kuin muun Euroopan nuoret, mutta juomakulttuuri on erilainen. Itse olin aiemmin melkein kolme vuotta kokonaan absolutisti, mutta nykyään käytän kyllä alkoholia aika normaalisti. Laihduttajalle se ei vaan ole kovin hyvästä...

Pienestä krapulasta huolimatta aion kuitenkin jaksaa tänään sinne tanssitunnille. Tiedän, että krapulassa ei saisi urheilla, mutta aion ottaa tunnin rauhallisesti - en raaski jättää sitä väliinkään. Vaikka voi olla, että tänään on vielä vaikeampi ymmärtää ja taipua niihin särkyneisiin jalkoihin ja muihin... En kuitenkaan halua löhötä kotonakaan koko päivää. Ulkona on niin ihana ilma, että lähtisin lenkille jos olisin täydessä terässä. Tämän illan jälkeen skarppaan kyllä taas sen viininkin kanssa!

suunnitelmat uusiksi

2010-04-09T18:40:00.002+02:00

No, en sitten päässyt sinne uimahalliin eilen. Lähdin onneksi sen sijaan hölkkälenkille, ettei olisi mennyt koko päivä ihan pelastusarmeijalle. Onnistuin tosin lenkillä niksauttamaan niskani (!) jotenkin niin voimakkaasti, että se on vieläkin jumissa... Muistuu mieleen se vanha klisee, että urheilija ei tervettä päivää näe. En edes halua ajatella, minkä paikan loukkaan seuraavaksi. Onnellista oli se, että penikkalihaksiin ei juurikaan sattunut. Illalla olisin halunnut lähteä pelaamaan jalkapalloa naapurinpoikien kanssa, mutten tuon kipeän niskan kanssa uskaltanut. Toivottavasti ensi kerralla olen paremmassa pelikunnossa.

Eilinen illallinenkaan ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut... Meinasin laittaa salaattia ja lohta, mutta keittiössä törmäsin kämppiksiin, jotka olivat lähdössä syömään kaupungin parasta kebabia. Noh, tokihan se piti lähteä kokeilemaan... Yritin kuitenkin syödä kebabin mahdollisimman kevyesti, eli en tilannut lainkaan ranskalaisia ja jätin leivänkin syömättä ja söin vain lihat ja salaatit. Ei se silti kovin kevyt illallinen ollut. Toisaalta kalorit jäi silti normaalia alemmas, kun en kebab-turvotukseltani jaksanut syödä enää koko iltana mitään muuta. Kasvikset jäivät eilen vähän vähälle syömiselle, mutta tänään palataan taas normaalille salaattilinjalle. Ostin kyllä perjantain (ja kolmen luennon ja työhaastattelun) kunniaksi pienen levyn bio-suklaata (ihan kuin se olisi terveellisempää, koska se on luomua... :) joten ei tämäkään päivä ihan kevyellä linjalla mene. Tänään en ehdi kunnolla urheilemaan, mutta ajattelin treenailla tässä kotosalla vähän niitä hiphop-kuvioita, jospa huomenna tanssitunnilla olisin ihan hippusen vähemmän surkea kuin viime viikolla.

laskusuunnassa

2010-04-08T00:44:00.002+02:00

Huoh, eipä tässä mitään huimaa vauhtia edetä... Paino oli kuitenkin viimein lähtenyt alaspäin, joten ei valittaakaan voi. Muistin sitä paitsi mennä vaa'alle vasta lounaan jälkeen, joten voin ainakin kuvitella, että heti aamusta se olisi voinut olla vieläkin alhaisempi. Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti. Pienikin muutos vaakalukemissa motivoi silti kummasti. Toivottavasti laskua tulee pian enemmänkin, niin vaa'alla kuin muillakin mittareilla.

Tänään en ehtinyt urheilemaan, jos tavallista työmatkapaahtamista ei lasketa. Nyt tuntuu jotenkin levottomalta vielä tähän aikaan yöstäkin, kun energiaa ei ole saanut purkaa mihinkään. Päin vastoin olen istunut koko iltapäivän sisällä kirjoittelemassa työhakemuksia... Ja sitten illan keittiönpöydän ääressä naapureiden kanssa. Huomenna aion mennä uimaan. Annoin itselleni luvan jättää aamukahdeksan luento välistä, jotta ehdin hoitaa muita asioita. Jos saan itseni liikkeelle hyvissä ajoin, ehdin mukavasti käydä uimassa ennen iltapäivän luentoa - toivottavasti suunnitelma toteutuu vaikka olenkin aikamoinen aamutorkku...

Syömiset olisivat olleet tänään todella hyvin balanssissa, mutta sitten naapurit tarjoilivat minulle toisen illallisen ja vielä jälkiruokaviiniä ja -pikkuleipiä joten tulihan siinä niitä kaloreita taas... Yhteisasumisessa on myös nämä vaaransa. Entinen kämppis tuli muutaman päivän vierailulle, enkä viitsinyt olla tylsä ja kieltäytyä herkuista ja viinistä kokonaan. Pysyin kuitenkin aika hyvin kohtuudessa, vaikka illallisen määrä silti varmaan kaksinkertaistuikin. Syömiselle on kyllä niin helppo löytää tekosyitä... Mutta lounaalla ja välipalalla vastustin mieliteoista ja mahdollisuuksista huolimatta kaikkia herkkuja niin tarmokkaasti, etten voi olla täysin pettynyt tähän päivään.

Nyt taidan yrittää käydä nukkumaan. Siinä onkin seuraavan elämämuutoksen aihe: olla valvomatta pikkutunneille joka ikinen yö...

ihanat, kipeät lihakset

2010-04-06T23:54:00.004+02:00

Olen koko päivän fiilistellyt sitä, miten hyvältä kipeät lihakset tuntuvat. Silloin tietää ainakin tehneensä jotain. Ja kun urheilee jotenkin tavallisuudesta poikkeavasti - kuten vaikka pelaa rantalentistä puistossa - löytää kropastaan ihan uusia lihaksiakin. Tänään kipeänä ovat olleet luonnollisesti käsilihakset, mutta myös selkä ja jopa pakarat. Erikoisesti jumittuneet ja kipeytyneet lihakset kyllä kiusasivat vähän lenkillä, kun en muistanut venytellä ennen lähtöä... Lentissessio on silti tuottanut mielihyvää vielä tänäänkin, joten se oli todellakin kannatettavaa pienestä alkukankeudesta ja pelosta huolimatta.

Lenkillä tosiaan penikkalihakset vihoittelivat edelleen ja loppumatkasta kävelemiseenkin piti keskittyä. Tällä kertaa en sentään irvistellyt ja alkumatkasta sain juostua ihan hyvin. Sain Suomen-tuliaisina aitoa Ice poweria, aion hoitaa sillä, tulehduskipulääkkeillä, magnesiumilla ja venyttelyllä sekä penikat että tanssitunnilla kipeytyneen reisilihaksen kuntoon. Tulee ihan vanha ja raihnainen olo, kun joka paikkaa kolottaa, mutta kyllä se palautuminen tosiaan taitaa olla hitaampaa nyt kuin kymmenen vuotta sitten aktiiviurheilijana... Pidän kuitenkin siitä, miten urheilun myötää oppii taas tuntemaan ja kuuntelemaan omaa kroppaansa. Tajuaa, miksi mikäkin kohta on kipeä ja miten sitä saa parhaiten venyteltyä ja rentoutettua. Tänään lenkillä huomasi selvästi, miten venyttelemätön alaselkä ja pikkuisen tulehtunut penikkalihas reagoivat toisiinsa niin, että jalkojen liikuttamiseen piti oikein keskittyä. Ihan hyvä herätä uudelleen tähän aktiiviliikkumiseen nyt eikä 10:n tai 20 vuoden kuluttua.

Syötyä tuli tänään ihan mukavasti, vaikka lounaan jälkiruoaksi herkuttelinkin yhden suklaavohvelin. Istuskelin puistossa tenttikirjan ja kahvikupin kanssa auringonpaisteessa; pieni herkkuhetki vain jotenkin kuului asiaan. Sain myöhästyneeksi pääsiäislahjaksi vähän suklaatakin, mutta ne sulloin visusti talteen seuraavaa herkkupäivää odottamaan. Iltaruoalla söin pastaa, mutta se on minun keittiössäni hyvin harvinaista. Paitsi nyt syön kyllä samaa pastaa huomennakin, kun en koskaan osaa kokata yhden hengen ateriaa... Kämppis vinkkasi myös, mistä täällä saa ostettua täysjyväpastaa, joten sitä ostan sitten seuraavaksi.

Kalorit pysyivät hyvin Kiloklubin suositusrajoissa (toisin kuin esim. eilen), vaikka en ihan ymmärräkään, mihin tuo suositus perustuu. Mielestäni Kiloklubin suosittelema kalorimäärä on aika iso, vaikka saan sen kyllä itse hyvin helposti kasaan... En toisaalta voisi kuvitella eläväni esim. tuhannella kalorilla päivässä, varsinkaan kun tavoitteenani ei ole äkkilaihtuminen vaan elämäntapamuutos. Olen näissä kaloriasioissa niin noviisi, etten ihan tiedä, mikä olisi minulle oikein määrä. Yksi poikakämppiksistäni valitti juuri tänään, että hänen on vaikeaa syödä yli 2000 kcal päivässä - minä lupasin antaa hänelle osan omistani...

Huomenna pääsen taas vaa'alle, tosin vasta iltapäivällä. Katsotaan, onko mitään muutosta tapahtunut...

voi pääsiäinen

2010-04-05T19:10:00.003+02:00

Huoh. Rankkoja nämä juhlapyhät. Suklaata ja muita herkkuja on onneksi tullut maisteltua aika maltillisesti - vaikka helposti repsahtaa, kun ottaa ensimmäisen - mutta sen sijaan viiniä olen litkinyt ihan liikaa (punaista ja valkoista ja roséta ja samppanjaakin... ja sitten vähän olutta ja yksi mojito. huoh todellakin). Lauantaina aamuyöstä päädyttiin kämppisten kanssa jotenkin pelaamaan juomapokeria ja siinä pelin tuoksinassa annokset kohosi kyllä aika korkeiksi. Opiskelija-asuntolassa on vaarallista asua, kun jossain päin taloa on aina bileet eikä tarvitse edes lähteä pois kotoa - omaan huoneeseen pääsee lopulta vaikka konttaamalla. Eilen otin muutaman skumppalasin vielä, mutta tänään olen kyllä pitänyt taas nollalinjan. Eipä ole kyllä tehnyt mielikään alkoholia, ei edes ruoan kanssa.

Eilen ei sitten krapulassa tullut juuri urheiltuakaan, mutta onneksi on vieraita kaupungissa niin tuli tehtyä edes pitkä turisti-kävelylenkki. Tänään pidettiin naapureiden kanssa piknikkiä läheisessä puistossa (eväänä täysjyväleipää ja hedelmiä - ja vähän juustoa ja kämppikseltä pihistettyä suklaata) ja pelailtiin beach volleytä ainakin tunti. Tuollainen on kyllä parasta liikuntaa; hyvässä seurassa ja ihan pelkästään hauskanpidon takia. Nyt on kyllä käsivarret kipeät ja huomenna varmaan vielä enemmän... Mutta oli silti tosi mukavaa pelailla. En ole ikinä ollut kovin hyvä missään muissa pallopeleissä kuin jalkapallossa, ja pitkään välttelin tuollaista leikkimielistäkin pelailua - varmaan liikuntatuntitraumojen takia. Nyt kaikki pelaajat olivat kuitenkin tosi kannustavia ja muutaman harhalyönnin jälkeen peliin pääsi kivasti mukaan. Toivottavasti tulee piknikattua useamminkin.

Ensi viikolla pitää kyllä tsempata tuon suklaansyönnin kanssa. Se jää niin helposti päälle, kun yhtenä päivänä aloittaa... Onneksi alkaa taas arki eikä ehdi koko aikaa hengailla puistoissa ja baareissa :). Taidan tehdä illalliseksi salaattia niin alkaa keventäminen taas saman tien. Huomenna sitten juoksemaan taas, nyt on jo ihan ikäväkin. Löysin Outin blogista linkin Kuntoplussan reittisuunnitteluohjelmaan ja kun sieltä löytyy ulkomaankartatkin, niin pääsen taas aloittamaan vähän suunnitelmallisemman juoksemisen. Jatkuisi vaan tämä ihana auringonpaiste niin tuollahan juoksisi ihan mielellään.

tanssihuumaa

2010-04-03T19:08:00.002+02:00

Ihana tanssitunti takana ja pääsiäisrauha edessä. Olen kyllä ihan uskomattoman säälittävä tuossa tanssimisessa, välillä tuntuu että kaikki muut osaavat kaiken kuin luonnostaan ja minä hakkaan päätä seinään helpoimpienkin liikkeiden kanssa. Tunnin vetäjä on kyllä uskomattoman kärsivällinen ja kannustava, ei tuomitse jos joku ei osaa vaan opettaa vaikka kädestä pitäen. Tänään en meinannut tajuta oikein mitään ja lopulta en ymmärtänyt edes kielen perusteella kaikkea mitä opettaja sanoi... Maikka kuitenkin rohkaisi yrittämään sitkeästi ja treenamaan kotona ensi viikkoa varten, kyllä minäkin varmasti oppisini. Olen tottunut niin toisenlaiseen liikuntaan, että tanssiliikkeisiin taipuminen tuntuu minusta välillä ihan mahdottomalta ja kuviot vaatisivat paljon harjoittelua hioutuakseen edes jotenkuten sulaviksi. Olen huomannut, että minulle sopii ehdottomasti sellainen tyyli, että treenataan samaa ohjelmaa useampi viikko peräkkäin. Kun aivot ja kroppa saavat aikaa ajatella liikkeitä ja sopeutua niihin, tanssi luonnistuu paljon paremmin. Silloin kun ohjelmaa vaihdetaan joka viikko, tipun aina kärryiltä vaikka periaatteessa monesti käytetään samoja liikkeitä vain pienillä variaatioilla. No, hiphop-tanssi on joka tapauksessa hauskaa ja välillä tekee hyvää heittäytyä tekemään jotain sellaista, mitä ei osaa pätkääkään.

Eilen uskaltauduin myös lenkille, vaikka penikat kipuilevat edelleen jos joutuu pinkomaan liikaa. Puoliksi kävelin, puoliksi hölkkäsin rauhallisen puolen tunnin lenkin ja juoksentelu tuntui ihan hyvältä, vaikka sekä penikat että pohkeet olivat vielä vähän kireällä. Minun on hyvin vaikeaa liikkua kohtuudella - kun kerran lähden liikkeelle niin haluaisin rehkiä ihan kunnolla. Kipeillä jäsenillä ei sen sijaan kannata reuhtoa liikaa, joten puolen tunnin varovainen aloituslenkki oli varmasti ihan sopiva. Loppuviikonloppu taitaa mennä lähinnä kaupungilla kiertelyn merkeissä, mutta tuleehan siinä toki sitä hyötyliikuntaa. Ensi viikolla vieraiden lähdettyä ehtii taas liikkua suunnitellumminkin.

Herkuttelin loput suklaakonvehdit eilen ja tänään, mutta muuten ruokailu on pysynyt hyvin aisoissa. Eilen tuli kyllä siemailtua useampi lasi viiniä ja sama jatkuu varmaan tänään, mutta viikolla täytyy sitten taas tsempata. Kiloklubin ruokalaskuri vahvisti sen, minkä oikeastaan tiesinkin: ruokailuni painottuu ihan liikaa iltaan ja aamulla energiataso jää liian alhaiseksi. En ole koskaan oppinut syömään kunnon aamupalaa ja normaaliruokarytmissäni saatan helposti skipata myös lounaan. Sitten alan syömään joskus neljän - viiden aikaan illalla ja syönkin koko loppuillan. Unirytmini on myös sellainen, että valvon myöhään ja herään myöhään. Illallista syön vasta joskus kahdeksan - yhdeksän maissa ja monesti vielä iltapalaa joskus myöhemmin. Aamulla ja lounaalla tykkään syödä kevyempää ruokaa, joka ei suositusten mukaan ole ehkä ihan paras tapa. No, pitää miettiä miten noita tottumuksia saisi muokattua vähän parempaan suuntaan.

Nyt menen venyttelemään tanssi-kipeitä lihaksia ja sitten kehittelemään illallissuunnitelmia. Jos olisin kotona, äiti kantaisi pöydän täyteen pääsiäisherkkuja mutta täällä ei kukaan onneksi ole tarjoilemassa suklaata tai jälkiruokia - sitä viiniä kylläkin...

kiloklubi ja herkuttelu

2010-04-02T12:37:00.004+02:00

Löysin Kiloklubin. Olen aina ihmetellyt niitä, jotka osaavat laskea kaloreita jokaisesta syömästään ruoasta. Itse saatan vilkaista tuoteselosteesta rasvan tai sokerin määrää, mutta siinä kaikki. Vielä vähemmän osaisin arvioida sitä, miten paljon ja tehokkaasti mikäkin liikuntaa kuluttaa. Kiloklubin ruokaosio on sen verran monimutkainen, että veikkaan ettei minulla riitä kärsivällisyyttä sen täyttämiseen kovinkaan pitkää aikaa. On kuitenkin kiinnostavaa tutkailla omaa syömistään oikein lukujen valossa - se myös kannustaa syömään paremmin. Oma ravintotuntemukseni on varsin heikko, joten tuollainen helpohko apuväline on minulle juuri sopiva. Liikkumisosiota on mielestäni helpompi käyttää, joskaan en ensin tajunnut, että sinne kuuluu merkitä myös esim. kaikki kävely... Minulle vaikka kauppaan tai portaita ylös kävely on niin juurtunut tapa, etten osaa ajatella sitä erillisenä liikuntasuorituksena.

Eilen en ehtinyt urheilemaan "oikeasti" mutta juoksentelin kyllä koko päivän kaupungilla (ja illalla venyttelin urheilusta ja juoksentelusta kipeitä jäseniä... huomaa ettei enää ole ihan teini-ikäinen). Kävin myös suklaakauppaostoksilla: ostin kahdeksan konvehdin pussin, eilen söin kolme ja tänään aamulla kahvin kanssa yhden. Olisin hyvin voinut jättää senkin väliin, mutta kun jostain tuli mieleen ajatus, että suklaa voisi maistua kahvin kanssa, en päässyt siitä enää millään eroon. Minun on helpoin olla syömättä herkkuja silloin, jos niitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Jos kaapissa on jotain hyvää, tulee helposti ajateltua "miksi ei" ja pisteltyä makeiset suihin. Siksi onkin helpointa vain kävellä sen makeishyllyn ohi kaupassa ja tuoda kotiin vain terveellistä ruokaa - silloin tulee syötyäkin hyvin.

On jotenkin hassua, miten helposti tottuu olemaan ilman herkkuja. Minä olen aina, ihan pienestä asti ollut varsinainen herkkusuu ja olen syönyt esim. suklaata ihan surutta vaikka joka päivä. En ole koskaan ollut lakko-ihminen, mutta joskus ennenkin on ollut tällaisia herkuttomia kausia. En kannata nollatoleranssia mutta kun on muutaman päivän herkuitta, ei niitä oikeastaan enää niin kaipaakaan. Minulla kyse on monesti vain siitä, että herkkuja tulee syötyä huvin ja tavan vuoksi, ei pelkän mielihalun. Silloin ne voi tavallaan ihan yhtä hyvin jättää ostamatta(/syömättä)kin. Ei se varsinkaan alussa ole noin helppoa, mutta nyt herkuttomuus - tai minun kohdallani pikemminkin se, että syö herkkuja vain vähän ja harvoin - tuntuu yllättävän mutkattomalta.

Eilen join kyllä myös lasin viiniä ja söin kylkiäisenä tarjottuja pähkinöitä ja oliiveja - vain ja juuri siitä syystä, että niitä oli pöydässä. Olisin varsin hyvin pärjännyt pelkällä viinillä, mutta eihän niitä naposteltavia voinut hukkaankaan heittää... Viini-suklaa-pähkinät-yhdistelmä ei kuulosta kovin hyvältä dieettivälipalalta, mutta en haluakaan kieltää itseltäni kaikkia nautintoja. Tiedän, ettei voisi kuitenkaan elää loppuelämääni ilman niitä, mutta voin sentään opetella nauttimaan kohtuudella ja juuri niin tein eilen. Itseään on hyvä hemmotellakin välillä, koska silloin itsestään on helpompi tykätä. Lasi viiniä hyvässä seurassa, käynti museossa ja hiusten värjäys tekevät kaikki hyvää - paljon hemmottelua voi tehdä ilman ruokaakin, mutta ei siitäkään saa kokonaan kieltäytyä.

Viikonloppuna tulee varmaan syötyä jonkin verran ravintoloissa, mikä vähän kauhistuttaa koska ranskalaiset ravintolaruoat eivät koskaan ole ihan keveimmästä päästä... No, hemmottelu ja rentous kunniaan pääsiäisen kunniaksi - ja ensi viikolla lisää urheilua. Huomenna on tosin 1,5 tunnin tanssitunti; sen jälkeen sopii vähän syödäkin.

uidaanpas

2010-03-31T15:55:00.005+02:00

Tänään aamulla pääsin taas vaa'alle. Lukema oli tismalleen sama kuin viikko sitten, 68,5kg. Viime viikolla tosin kävin vaa'alla joskus neljän jälkeen iltapäivällä, tänään puoli yhdeksän maissa aamulla. On hankalaa, kun vaa'alle pääsee milloin sattuu ja niin satunnaisiin aikoihin - tuloksista on turha vetää liian suuria johtopäätöksiä. Toki luku olisi saanut olla pienempi, mutten aio lannistua. Kyllä se siitä vielä alaspäin lähtee.

Illalla reippailin pienen, noin kymmenen liikkeen lihasjumpan. Ryhdyn kotijumppaamiseen aika ajoin, jaksan jonkun aikaa ja lopetan vaivihkaa. Nyt kun en pääse jumppatunneille, on pakko yrittää piestä itseään jumppaamaan edes vähän kotosalla. Tosin pitää jatkossa yrittää tehdä se vähän aiemmin kuin juuri ennen nukkumaanmenoaikaa. Tänään pääsin vihdoin sinne uimahalliinkin. Sain uitua 300m, kunnes molemmat pohkeet alkoivat krampata niin kovaa, että päätin lähteä kotiin. Edellisestä uimakerrasta on ainakin vuosi aikaa, joten sallin itselleni pehmoisen alun. Täällä kun uimahalleissa ei ole saunojakaan jonne pääsisi lämmittelemään kipeitä jäseniään. Nyt kuitenkin tiedän, miten uimahallissa täällä toimitaan ja ensi kerralla on jo helpompi mennä - niin toivon.

Olin ajatellut, että voisin pääsiäisen kunniaksi vähän herkutella huomenna. Oikeastaan ei kai pitäisi, kun ei tuo painokaan tunnu millään painuvan alaspäin. Eilen pyörittelin kaupassa suklaakonvehtirasiaa kädessäni, mutta 16 isoa konvehtia tuntui ihan liian paljolta. En olisi kuitenkaan malttanut lopettaa kesken... Ehkä menen huomenna jonnekin oikeaan suklaakauppaan ja ostan pari luksuskonvehtia. Perjantaista eteenpäin reilun viikon ajan minulla onkin kylässä useampia vieraita, joten liikkumiselle jää vähän turhan vähän aikaa. Pitää sitten valita kevyen ruoan ravintoloita ainakin.

ei uida sitten

2010-03-30T23:10:00.004+02:00

Ihan kuin joku ei haluaisi minun laihtuvan. Tai ainakaan urheilevan. Olin tänään menossa naapuriin uimahalliin - sepä olikin ranskalaiseen tapaan lakossa... Huomenna uusi yritys. Yritän jaksaa tehdä pienen lihasjumpan vielä ennen nukkumaanmenoa ettei jää ihan löysäilyksi tämäkään päivä, vaikka aamulla onkin aikainen herätys.

Tänään laitoin aamiaiseksi rehellistä kaurapuuroa, toivon niin että jaksaisin keittää puuroa useamminkin. Olen maailman huonoin aamupalan syöjä, juon pelkästään kahvia ja parhaina päivinä skippaan vielä lounaankin ja alan syödä vasta neljän-viiden aikaan iltapäivällä. Sitten syönkin koko illan... Yritän ehtiä syömään aamuisin edes muroja tai jukurttia tai jotain ja muistaa ottaa evääksi hedelmiä, mutta aina en jaksa olla niinkään suunnitelmallinen. Pahimpia ruokavirheitäni onkin se, että syön niin kamalan epäsäännöllisesti. Syön myös aika isoja annoksia - tänäänkin söin vähän liikaa koska en raaskinut heittää ruokaa roskiin. Eilen paistetut uunikasvikset eivät olisi enää säilyneet huomiseen ja vaikken olisi tarvinnut yhtään lisää ruokaa, oli viimeinenkin annos syötävä ettei se olisi päätynyt roskikseen.

Laihduttajan ruokavaliota on myös vaikeaa rakentaa ilman eläinkunnan tuotteita. Olin seitsemän vuotta kasvissyöjä; aloitin lihansyönnin pari vuotta sitten uudelleen koska veriarvoni tippuivat niin huonoiksi. En kuitenkaan haluaisi syödä lihaa vaan elää pikemminkin kasvissyöjänä, mutta saadakseen kasvisruokavalioon tarpeeksi proteiinia tulee aikamoinen velho, ahkera kokki ja mielellään vielä rikaskin. Syön paljon kalaa ja kananmunia, mutta siipikarjaa ja nisäkkäitä syön hyvin pitkin hampain. Pitää syödä luomua ja tasapainotella, ehkä tähänkin löytyy mieltä tyydyttävä ratkaisu.

Tässä vielä "sensuroitu" kuva takaapäin. Näiden kuvien katseleminen ei kyllä ole mitenkään helppoa, mutta herättelee sopivasti; siksi tämäkin vielä. Toisaalta tajusin kyllä kuvista, että pidän kovasti tuosta pyöreästä takapuolesta. Saisihan tuokin toki vähän kapeampi olla (varsinkin kun nyt tästä takakulmasta katsoo) mutta erityisesti sivuprofiili miellytti minua kuvissa varsin paljon. Ihanaa löytyy kropastaan myös sellaisia kohtia joista pitää - varsinkin kun ei ole koskaan ollut niihin kovin tyytyväinen. Noista selkämakkaroista en sen sijaan pidä yhtään!

p.s. Eilen tein pohjelihasliikkeitä pukukoppijonossa. Muut jonottavat nostelivat vähän kulmakarvojaan, kun heiluin ylös alas mutta katsoin vain tiukasti eteenpäin ja ajattelin yhtä tiukaksi muuttuvia pakara- ja jalkalihaksia :).

kuvia

2010-03-29T15:54:00.006+02:00

Blogia aloittaessani päätin, etten laita kuviani tänne vaan otan niitä vain omaksi "ilokseni" ja motivaattorikseni. Kun se ei tuntunut riittävän, laitetaan ne nyt sitten tännekin. En tosiaan omista tällö hetkellä kokovartalopeiliä, enkä oikeastaan näe itseäni muuta kuin valokuvista tai joskus harvoin pukukopin peilissä. Tekee hyvää katsoa itseään; tällainen en ainakaan haluaisi olla. Peilittä ja nopean painonnousun myötä oma kehonkuvani ei ole ihan kohdallaan - jospa se tästä paremmin paikantuisi. Ja toivottavasti kuvatkin paranevat pian... Kuvien taustalla on epämääräistä kotisotkua, jota en tohkeissani huomannut siivota. Kuvat on siis otettu tänään 29.3.2010.

Selkäpuoleltakin kuvia on, mutta niitä en tunnistussyistä malta tänne laittaa. On sitä kuitenkin silläkin puolella työsarkaa...

Kuten näkyy, olen aika tiimalasin(/päärynän) muotoinen luonnostani, joten minulla ei tule koskaan olemaan kapeaa lantiota vaikka laihtuisin kuinka paljon. Pitkän aikaa lantioni ja reiteni olivat murheenkryynini, mutta nykyään suurin ongelmakohta ja inhotuksen kohteeni on vyötärö ja tuo kasvanut maha. Olen tottunut olemaan litteämahainen, minulla on aina ollut kapea vyötärö ja sain pitkään elellä ilman niitä jenkkakahvojakin. Nyt tilanne on valitettavasti toinen - mutta ei kauaa! Ei näitä katsellessa voi muuta kuin motivoitua. Nyt lähdenkin tästä uimalakin ostoon.

penikkavaivaa

2010-03-29T15:12:00.002+02:00

Päätin aloittaa viikon reippaalla juoksulenkillä, mutta päädyinkin nilkuttamaan kotiin muutaman hassun kilometrin jälkeen. Penikat jumahtivat niin kipeiksi, että lopulta kävelykin oli yhtä tuskaa. Sama kävi viime lenkilläkin (torstaina?) joten nyt on syytä pitää taukoa juoksemisesta ja hoitaa penikkalihaksia ihan ajatuksella. Turhauttavaa, mutta tulehtuneilla jaloilla ei kyllä kannata juosta. Ja kyllä sekin turhauttaa, kun lähtee innoissaan lenkille ja kohta joutuu kääntymään itkua pidätellen kotiin.

En ihan tarkkaan tiedä, mistä penikat nyt ovat ärtyneet. Tarvitsisin uudet juoksukengät, vanhat ovat hieman aikansa eläneet eivätkä muutenkaan ihan parhaimman malliset minun jalkaani. Kenkiä ostaessani minulle tehtiin urheilukaupassa kaikenlaisia testejä, joiden perusteella myyjä suositteli kyseisiä kenkiä. Minulla kuitenkin kipeytyy niissä jalkapohjan lihakset kovasti, joten kengät eivät varmaankaan ole ihan oikeanlaiset. Luulen, että jalan asentokin voi muuttua, kun juoksutuntuma löytyy ja siksi kengät voivat kokemattomissa jaloissa tuntua erilaisilta kuin sitten kun juoksukilometrejä alkaa tosissaan kertyä.

Olen myös parina menneenä viikkona kipitellyt jo keväisissä korkokengissä; siitä penikkalihakset ovat ennenkin ärtyneet. Käytän enimmäkseen matalapohjaisia kenkiä ja kun jalka joutuu korkokengässä tavallisesta poikkeavaan asentoon, lihaksetkin rasittuvat eri tavalla. Viime vappuna, juuri ennen ensimmäistä puolimaratoniani, kävi niin ja pelkäsin jo, että koko juoksu jää välistä. Olin laittanut vapputansseihin melkein kymmenen sentin korkokengät jalkaan ja tanssinut koko yön ja vielä kävellyt kotiin. Kaksi päivää sen jälkeen lähdin lenkille ja kilometrin päästä en pystynyt enää edes kävelemään kun lihakset olivat niin jumissa. Seuraavan viikon jännitin kauhulla, parantuvatko lihakset puolimaratoniin mennessä, mutta lopulta levon, tulehduskipulääkkeiden ja jäägeelin avulla olin onneksi lopulta juoksukunnossa. Samaa reseptiä taidan kokeilla nytkin, vaikkei edessä odotakaan mitään suurempaa suoritusta. Viime keväänä kyllä säikähdin tuota tulehdusta aika pahasti, kun en muista että minulla olisi koskaan aktiiviurheiluaikanakaan ollut mitään vastaavaa vaivaa. Kai siinä voi iälläkin tosin olla vaikutusta…

Juoksemisesta on viimeisen reilun vuoden aikana tullut minun lempiliikuntamuotoni, mutta nyt täytyy keksiä jotain tilalle hetkeksi (ja mielellään juoksun rinnalle vakituisemminkin), ettei hyvä treenaustsemppi mene hukkaan. Pyöräilisin mielelläni, mutta minulla ei ole pyörää täällä Ranskassa ja kaupunkipyörällä ei saa varsinaista hikiliikuntaa aikaiseksi. Huomenna olen ajatellut rohkaistua ja mennä uimahalliin täällä ensimmäistä kertaa. En ole mikään kovin hyvä uimari mutta pidän uimisesta. Nyt kyllä kauhistuttaa pukeutua uimapukuun ja mennä kaiken kansan nähtäväksi… Ei kai tässä kuitenkaan muu auta kuin rohkaista mielensä.

p.s. En lopulta syönyt sitä eilistä suklaapullaa vaan se meni parempiin suihin. Söin kuitenkin iltapalalla tarjottua tiramisua... Mutta kohtuudella. Tällä viikolla en aio herkutella, ainakaan ennen viikonloppua.

e-pillerit ja viikonloppuherkkuja

2010-03-28T15:48:00.002+02:00

Ällöttää vähän. Söin aamiaiseksi croissantin, ja se pullataikinan maku ja rasvainen kalvo jäivät kielelleni pitkäksi aikaa. En osannut kieltäytyä, kun kotoa ei löytynyt mitään ruokaa ja naapurinpoika tarjosi croissantia ja suklaaleipää. En edes pidä croissanteista - harmittaa etten syönyt vain sitä suklaapullaa, joka nyt tuijottaa minua tumoitsevasti enkä ehkä saa sitä alas koko päivänä. Siitä olisin ainakin nauttinut vähän.

En minä itseäni halua suomia, tavallaan tuntuu hyvältä että ällöttää niin paljon. Niin kuin kehokin tajuaisi, ettei sellainen rasvamöykky tee hyvää. Tekee mieli kaurapuuroa tai jotain. Eilen illalla olin suomalaisjuhlissa, joissa tarjoiltiin karjalanpiirakoita ja marianneja. En voinut vastustaa, kun olin haaveillut niistä jostain syystä koko viikon. Yleensä en kaipaa suomalaista ruokaa, mutta tällä kertaa mielihalut kävivät liian koviksi. Söin vähän Fazerin suklaatakin, muutaman sipsin ja boolia. Niistä en koe samalla lailla huonoa omaatuntoa; Suomi-ruokien naposteleminen hyvässä seurassa oli hauskaa ja siihen oli tavallaan hyvä syy.

Alkoholinkäyttöä en muutenkaan jaksa laskea kovin tarkasti - ehkä pitäisi. En juo mitenkään erityisen paljon, mutta Ranskassa erityisesti viiniä juodaan niin paljon vapautuneemmin kuin Suomessa, ettei sitä tule oikeastaan edes laskettua alkoholiksi. Viini taitaa toki olla paras vaihtoehto, jos alkoholia haluaa juoda, mutta sitä on helppo latkia huomaamattaan lasikaupalla. Yritän olla juomatta alkoholia viikolla ja jättää coctailit ja oluen pois, mutta en kyllä ole asian suhteen mitenkään kovin tiukkapipoinen.

Alkoholissa on se huono puoli, että sitä juotuaan ei oikein voi urheilla, edes seuraavana päivänä. Eilen olin tanssitunnilla, vaikka edellisenä iltana olikin juhlittu läksiäisiä. Siellä harjoiteltiin kuitenkin enemmän tekniikkaa matalalla sykkeellä. Juoksemaan en krapulassa sen sijaan lähde. Yritän tehdällä illalla vähän lihasjumppaa ja muuten ottaa tämän päivän herkuista ja alkoholista toipumiseen. Huomenna sitten!

Valitin äidille siitä, miten vain lihon ja lihon ja se tarjosi vastaukseksi e-pillereiden sivuvaikutuksia. Muuten varmaan ihan pätevä selitys, mutta olen syönyt samanmerkkisiä pillereitä jatkuvasti jo viitisen vuotta - en usko että ne nyt yhtäkkiä alkaisivat lihottaa muutamassa kuukaudessa. Äiti kertoi vielä tarinan tuttavastaan, jota pillerit olivat alkaneet lihottaa vasta ensimmäisen raskauden jälkeen. Huomautin, että lasten myötä naisten hormonitasot ehkä muuttuvat aika radikaalisti. Tilanne ei siis ole ihan sama kuin minulla. Ehdin myös kertoa, etten todellakaan ole raskaana, ennen kuin sitä edes kysyttiin. Tavallaan ihan suloista, että äiti kuitenkin yritti.

Koska minun on niin vaikea päästä vaa'alle, uskaltauduin mittaamaan uudelleen tärkeitä paikkoja mittanauhalla. Olin kauhuissani silloinkin, kun tammikuussa tein ensimmäisiä mittauksia. Nyt sekä vyötärön- että lantionympärys oli vielä kaksi senttimetriä suurempi kuin silloin: vyötärö 69cm ja lantio 107. Rinnanympärys oli pysynyt samassa 84cm:ssä, mutta ei se siis ole ihme kun kaikki t-paidatkin tuntuvat kiristäviltä päällä. Vyötärönympärykseni on kuitenkin 10cm suurempi kuin parhaina aikoina.

Ehkä tarjoan tuon suklaapullan jollekin seuraavalle.

älä lannistu

2010-03-24T23:19:00.002+01:00

No, ei tuo 68,5kg niin kovin paljon paremmalta tunnu kuin 69kg, mutta ei se ainakaan ole enemmän. Ja tänään mittasin painon vasta iltapäivällä; viime viikolla taas ihan aamusta. Ei noita siis täysin voi verratakaan. Minulla kun ei ole vaakaa kotona (ja mittanauhakin on hautatunut jonnekin kaapinpohjalle...) vaan käyn vaa'alla silloin kun tilaisuus tulee, yleensä töissä. Satunnaisuudesta johtuen numerot eivät kerro koko totuutta, mutta kyllähän kolme lisäkiloa jo ovat jotain.

Tänään juttelin painoasiasta vanhan ystäväni kanssa. Ystäväni on aina ollut kapealanteinen, mutta pömppömahainen. Minä taas olin nuorena se, jolla oli leveä lantio ja voimakkaat reidet mutta pieni maha. Hän sanoikin: "sulla on aina ollut litteä maha, on varmaan shokki huomata kun se muuttuu". Todellakin! Ja kun se muuttuu "ilman syytä". Minulla kun ei ole lapsiakaan, maha ei siis ole vauvamaha vaan ihan itsekseen siihen tupsahtanut. Tuskailin tänään jo äidilleni puhelimessa sitä, miten vain lihon ja lihon eikä mikään auta. Edelleen tiedän kyllä, että olen syönyt huolimattomasti, mutta niin minä olen tehnyt koko ikäni. Paino varmasti nousee helpommin kun ikää tulee lisää, mutta ei kai sen nyt muutamassa kuukaudessa näin kamalasti pitäisi nousta.

Olisin halunnut mennä lenkille tänäänkin, mutta lopulta pääsin töistä kotiin vasta yhdeksän aikaan illalla, vatsa kurnien ja unihiekkaa silmissä. Ajattelin syödä vähän salaattia ja jättää lenkin suosiolla huomiselle, mutta naapurit tarjosivatkin hevosenlihapihvejä ja ihanaa aito-italialaista pastaa. Pasta kermoineen ja kinkkuineen ei varmasti ollut kevein mahdollinen iltapala, mutta ainakin siitä tuli hyvä mieli. Kai sekin on tärkeää.

69!

2010-03-24T00:08:00.003+01:00

Tästä ei koskaan taida tulla kenenkään inspiraatioblogi. Jos löytäisin innostusta jostain edes itselleni...

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa vaa'alla. Meinasin käydä itkemään. Vaaka näytii 69kg. En ole ikinä, ikinä painanut niin paljon. Siitä ei ole kovinkaan kauaa, kun suurin painoni ikinä oli ollut 63kg. Vuoden alussa se oli 66kg, miten se voi nyt yhtäkkiä olla vielä kolme kiloa suurempi?

Kuten sanottua, helmikuu meni vähän harakoille. En syönyt terveellisesti, mutta en kyllä sen epäterveellisemmin kuin ennenkään. Mistä ne kolme ylimääräistä kiloa niiden kaikkien muiden ylimääräisten päälle vielä tulivat? Jos uskoisin painoindeksiä, voisin painaa 20 kiloa vähemmän ja olla silti normaalipainoinen. Kuinka ihmeessä tässä kävi näin?

Huomaan, että paino alkaa vaikuttaa mielialaani. En tunne itseäni enää viehättäväksi. Kasvot ovat pyöristyneet ja vatsan päällä on joku omituinen rengas, jota en tunne omakseni. Jotenkin se ei katoa, vaikka kuinka vetäisin vatsaa sisään. Vaatteet ovat liian pieniä ja kehonkuvani on vinksallaan. Ajattelen, että ihmiset pitäisivät minusta enemmän jos olisin laihempi, vaikka se onkin kiero ajatus.

Jos uusista kiloista ei muuta hyvää seuraakaan, niin ainakin into laihtua nousi taas. Olen tehnyt vatsalihaksia ja vähän punnerruksiakin. Käynyt juoksemassa, viime viikolla kaksi tai kolme kertaa ja tänäänkin jo. Lauantaina olin ensin tanssitunnilla ja kävin sen jälkeen vielä lenkillä. Ranskassa on onneksi jo niin lämmintä, että voi juosta sortseissa ja aurinko houkuttelee pukemaan kevyempiä vaatteita - mikä taas houkuttelee näyttämään paremmalta.

Tänään juokseminen sujui hyvin, lenkin jälkeen tuli oikea hyvän olon puuska. Hartiat tulevat kipeiksi kun en osaa pitää käsiä oikein, mutta siihen tottuu kun pääsee taas vauhtiin.

Sanon edelleen, en jaksa tätä enää. Kyllä minusta vielä tulee yhtä taskukokoinen kuin kuuluukin.

tammikuu meni ihan hyvin

2010-02-26T00:09:00.004+01:00

Ei tee mieli kirjoittaa tänne. Ei tee mieli olla pettymys. Ei tee kyllä mieli laihduttaakaan.

Tammikuu meni ihan hyvin. Kävelin, juoksin, kävin tanssimassa. En syönyt karkkia. En leipää enkä pastaa. En juonut viiniäkään paljon. Syyttivät ilottomaksi; en välittänyt.

Helmikuussa tuli sydänsuru ja sitten keävtflunssa. Olen syönyt mitä huvittaa, voinut pahoin, syönyt lisää. Tanssitunneilla olin kerran krapulassa, kerran surullisena, kerran poissa kuumeen takia ja nyt on kahden viikon tauko. Juoksemisesta puhumattakaan.

Ensin tuntui, ettei sillä ole mitään väliä, miten syö. Paino pysyy kuitenkin. Viimeiset pari päivää olen kuitenkin tuijotellut peilistä rumia, turvonneita poskiani. Inhonnut mahaa, joka ei laske vaikka kuinka ihmettelisi. Jota ei saa vedettyä enää sisään edes tahdonvoimalla. Jos painaa kymmenen kiloa enemmän kuin tarvitsisi, kai sen painon jonnekin täytyy varastoitua.

En halua olla tämä.

todellinen paino

2010-01-19T23:34:00.003+01:00

En tiedä, onko hölmöä kirjata ylös painoja, kun sitä ei kuitenkaan pääse mittaamaan erityisen puolueettomasti. Tänään mittasin jälleen painoa, ja sain tulokseksi melkein kilon enemmän kuin perjantaina. Silloin nousin vaa'alle kuitenkin aamulla, tänään vasta alkuillasta syömisten ja juomisten jälkeen jo. Olihan se edelleen vähemmän kuin ensimmäisellä punnituskerralla, mutta silti. No, jospa saisinkin sen ihan oikeasti putoamaan niin, että erot olisivat kiloissa, eivät vain sadoissa grammoissa. Ehkä se sitten heittelystä ja epätarkkuudesta huolimatta lämmittää...

baby steps

2010-01-18T23:01:00.001+01:00

Tuntuu, että tekee mieli kirjoittaa tänne vain silloin, kun on purnattavaa ja kun pudotusurakka ärsyttää. Ja tuntuu hölmöltä, että muka nyt on jo purnattavaa ja ärsyttävyyksiä, vaikka ”urakka” on kestänyt vasta vajaat kolme viikkoa; vaikka sen ei ole tarkoitus olla mikään urakka vaan pysyvä elämäntapamuutos ja vaikken ole tähän mennessä nähnyt mitään erityistä vaivaa painon pudottamisen tai elämäntavan muutoksen eteen.

Sitä paitsi, kuten kilot näyttävät, ei pitäisi olla mitään valittamista. Yhdeksässä päivässä paino oli tippunut 1,6kg, mikä ei ole huono tulos – varsinkaan ilman suuria ponnisteluja. Tulosta ei sinänsä voine pitää kovin luotettavana, koska alkupaino on mitattu illalla ja perjantaina taas kävin vaa’alla heti aamusta. Parempi kuitenkin näin kuin jos vaaka olisi näyttänyt entistäkin suurempaa lukemaa.

Löysin mittanauhankin ja mittailin huvikseni tärkeitä paikkoja. Kapea vyötärö on aina ollut lempipaikkojani vartalossani; lantio taas on aina ollut leveä vyötärön vastapainoksi. Sehän ei sinänsä ole mikään huono asia, kapeavyötäröinen ja leveälanteinen nainen kai on jonkin määritelmän mukaan ihanteellisen mallinen; vastikään luin jostain tutkimuksesta, jossa naisten viehättävyyttä oli perusteltu lantio-vyötärö-suhteella. Pidän itsekin naisellisesta mallistani, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi kauttaaltani olla hieman pienempi…

Tämänkertainen mittaus kertoi vyötärönympärykseksi 67cm, mikä ei ole huolestuttavan paljon, mutta enemmän kuin mihin olen tottunut. Lantion mitaksi taas tuli 105cm, eli eroa on melkein 40cm. Se on minulle ihan tyypillistä, parhaimmillaan mitat ovat olleet n. 80–60–vajaa 100. Rinnanympärys näytti nyt olevan 84cm, rintaliivien päältä siis.

Mittasin ensimmäistä kertaa elämässäni myös reiden ja käsivarren ympärysmitat. En tosin tarkkaan muista, mistä kohdalta, joten vaikka mitat toivottavasti tulevaisuudessa vähän pienenevätkin, vertailu ei ole kovin puolueetonta. Hauiksen kohdilta käsivarren ympärysmitaksi tuli n. 30cm. Käsivarteni näyttävät varsin voimakkailta ja olen niihin ihan tyytyväinen, en kaihda hihattomia paitoja tai muitakaan vaatteita niiden takia. Korkeintaan ne saisivat olla hieman kiinteämmät. Ennen olin hyvinkin vahva punnertaja, mutta nykyään kyynärpääni eivät kestä oikein mitään käsilihastreeniä ja siksi käsivarretkaan eivät enää ole ihan niin timmit kuin toivoisin. Enemmän huvitusta herätti reidenympärysmitta, joka oli huimat 62cm – siis vain viisi senttiä kapeampi kuin vyötärönympärys. Pelasin nuorempana monta vuotta jalkapalloa ja se näkyy jalkalihaksissani. Juokseminen on edelleen vahvistanut nimenomaan jalkojen lihaksia, ja nykyään oikeastaan olen ylpeä lihaksikkaista reisistäni. On niissä toki rasvaakin ja sen toivoisin jatkossa kiinteytyvän.

Olen vähän lipsunut herkuttelun puolelle enemmänkin, lähinnä olen syönyt suklaata enemmän kuin oikeasti oli tarkoitus. Leipää en ole syönyt palaakaan ja enimmäkseen olen kokannut kotona keittoja ja salaatteja. Viikonlopun kunniaksi tein kuitenkin lohipastaa ja herkuttelin ystäväni luona leivoksilla, eli millään nollatoleranssilinjalla en tosiaankaan ole. Hyvä asia on se, etten ole ostanut lainkaan herkkuja paria juustopakettia lukuun ottamatta. Ja juustojakin olen syönyt vain salaatin seassa enkä sellaisenaan herkuttelun vuoksi. Viiniä on tullut juotua muutama lasillinen, mutta sitäkin enemmän kohtuudella kuin syksyn aikana.

Tanssitunneilla olen käynyt kahtena edellisenä lauantaina ja opettaja on pitänyt uuden vuoden kunniaksi varsinaisia rääkkitunteja. Toiset jumppatunnit eivät ole vielä alkaneet, mutta niiden sijaan olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä – tai pikemminkin päättänyt kävellä paikasta toiseen – ja käynyt juoksemassa. Ei tämä siis niin katastrofaaliselta oikeasti näytä, kuin kuvittelen. Pienin askelin.

joululahjakonvehdit...

2010-01-12T18:09:00.002+01:00

Tänään olen syönyt jo viisi suklaakonvehtia (ja koska olen menossa illalliselle ystäväni luo, pelkään, että tänään tulee herkuteltua vielä lisää). Vaikka jätin aamiais-croissantin väliin (ystäväni söi kolme) ja vaikka söin terveellisen lounaan (itse tehtyä pinaattikeittoa ja salaattia), viiden suklaapalan syöminen tuntuu silti paljon enemmän repsahdukselta kuin viime kirjoituksessa mainitut ranskalaiset kanankoipineen. Ehkä siksi, että voisin hyvin elää vaikka koko elämäni ilman kanankoipia ja vetisiä ranskalaisia, mutta suklaasta en tahtoisi millään luopua.

Söin suklaata, koska väsytti. Koska pitäisi väsymyksestä huolimatta jaksaa opiskella. Koska ihmissuhteet vaivaavat päätä ja siksi olen vähän alakuloisella tuulella. En pidä itseäni tunnesyöjänä, mutta tunnistan nämä tunteet sellaisiksi, joilla olen aina oikeuttanut herkuttelua ja itseni hemmottelua.

Söin suklaata, koska en ehtinyt lähteä lenkille. Haaveilin siitä eilisestä saakka, mutta tulin siihen tulokseen, että aika loppuisi kesken. Illalla on sovittu meno (joka tosin lopulta siirtyi myöhemmäksi) ja söin lounaan myöhään, enkä muka olisi ehtinyt sulatella lounastani, juosta ja käydä suihkussa ennen lähtöä. Sen sijaan olen nukkunut katkonaisia päiväunia, istunut tietokoneella – ja syönyt suklaata. Huoh.

kiireessä on lupa herkutella?

2010-01-12T01:57:00.000+01:00

Eilen illalla söin illalliseksi kanankoiven ja ranskalaisia, mikä ei tuntunut kovin hyvältä. Se ei oikeastaan tuntunut repsahdukselta; ei minulla vielä ole sellaista rutiinia, mistä voisin repsahtaa. Muttei minun tehnyt mieli syödä niitä, minun ei tehnyt edes mieli koskea siihen ruokaan, saati laittaa sitä suuhuni. Osan heitinkin roskiin – osittain siksi, etten jaksanut syödä, osittain siksi, että opiskelijakahvila meni kiinni ja meidät heitettiin pihalle, enkä minä ollut niin viisas, että olisin osannut ottaa annoksenloput mukaani – vaikka inhoankin ruoan haaskaamista.

Ranskalaisissa opiskelija- ja kouluruokaloissa ruoka ei todellakaan ole yhtä terveellistä kuin Suomessa. Yliopiston kahvilassa ainoat lounasvaihtoehdot ovat patonki tai ranskalaiset, asuntolallani on viikonloppuisin tarjolla joko kanankoipea ranskalaisten kanssa tai juustohampurilainen ranskalaisten kanssa. Lapset opetetaan leikkikoulusta lähtien syömään ranskalaisia lounaaksi ja jälkiruokaa joka aterian päätteeksi.

Olin kuitenkin kieltäytynyt ystäväni lounaskutsusta jo kahteen kertaan viikonlopun aikana vedoten siihen, että opiskelijaruokalan ruoka on liian epäterveellistä. Aloin jo kuulostaa tylsältä, narisevalta ja tylyltäkin, kun lähetin ystäväni syömään yksin rasvapommejaan. Vielä kun hän vitsaili minulle rasvanpoltosta, kun halusin mennä alakertaan portaita pitkin enkä hissillä, päätin ettei minusta tule sellaista naista, joka ei voi nauttia elämästä lainkaan ja tekee vielä muidenkin olon tukalaksi puhumalla terveistä elämäntavoista taukoamatta. En kuitenkaan halua olla enää se nainenkaan, joka vaientaa niistä kurkku suorana huutavan sisäisen äänensä.

Opiskelijaruokalassa syöminen oli kyllä perusteltua sikäli, että se säästi aikaa kun ei tarvinnut itse alkaa kokata – ja samalla seurustella tuntikausia kämppisten kanssa. On ihanaa syödä yhdessä, mutta jos on kiire, se ei ole kovin toimiva strategia. Kiireellä olen tosin usein ennenkin perustellut huonoja ruokavalintojani ja myös herkutteluani. Ennen annoin itselleni luvan herkutteluun aina, jos minun piti lukea isoon tenttiin tai koulutyöt muuten veivät suuren osan vapaa-ajastani, josta en voinut nauttia muuten kuin syömällä hyvää (ja usein epäterveellistä) ruokaa. Huono puoli siinä on, että herkuttelu jää usein päälle pidemmäksikin aikaa. Eikä itsensä palkitseminen ruoalla ole hyvä asia. Eivätkä sokeriset ja rasvaiset herkut oikeastaan auta jaksamaan tai keskittymään yhtään paremmin.

Palautin tänään yhden ison esseen ja aloin heti iltapäivällä kirjoittaa seuraavaa. Nukuin viime yönä nelisen tuntia ja nytkin valvon tässä tujun kofeiiniannoksen voimalla. Opiskelijaelämä on välillä rankkaa, mutta nyt voin ainakin onnitella itseäni siitä, että eilisen roskaruoka-annoksen ja liian kahvin lisäksi en ole silti sortunut muihin herkkuihin. Söin kyllä viikonloppuna muutaman palan suklaata, mutta se on mielestäni juhlatilaisuudessa ja hyvässä seurassa ihan sallittua – enhän halunnutkaan kieltää itseltäni kaikkea.

Tästä se lähtee.

laihduttamisen pakko

2010-01-10T01:07:00.000+01:00

Yksi asia, jota pelkään painonpudotuksessa on se, että siitä katoaa hauskuus. Että elämästä tulee ilotonta kamppailua, etten osaa enää nauttia ruoasta, että liikunnasta tulee pakonomaista. Että ainoat ilonaiheet ovat alaspäin värähtävä vaa’an viisari, kadonneet sentit tai maha, joka ei enää röllötä niin pahasti edes peilikuvan tytöllä.

Pelkästään ruoasta ja ahmimisesta saatu ilo ei varmaan sekään ole aidointa tai ainakaan terveintä iloa, mutta haluaisin silti osata nauttia illallishetkistä ystävien kanssa ilman, että mietin koko ajan miten paljon hiilihydraatteja yhdessä laitetussa pastassa on tai voinko ottaa jälkiruoaksi tarjotun suklaakonvehdin vastaan hyvällä omallatunnolla. Ja jos tuijottaa vain omaan napaansa, se vie kaiken huomion kauniilta silmiltä ja iloiselta hymyltä. Ja koska kyseessä ei ole pikadieetti vaan koko elämän laajuinen muutos, pelkään, että jos laihduttamisesta tulee ilotonta ja nautinnoista kiellettyjä, koko elämästä tulee sellaista.

Haluan elää terveemmin, mutten halua olla ilonpilaaja – en minun enkä muiden. Haluan nauttia juoksemisesta ja tanssitunneista, en mennä sinne väkisin. Kevyet ja terveelliset ruoat voivat ehdottomasti olla maukkaita ja nautittavia, mutten halua syödä niitä siksi, että ne ovat kevyitä vaan siksi, että nautin niistä.

Kokonaisen konvehtirasian ahmiminen ei oikeastaan tuota iloa ja nautintoa vaan pikemminkin pahan ja syyllisen olon. En silti halua kieltää itseltäni kahvin kanssa ja hyvässä seurassa nautittua herkkupalaa vain siksi, että se on kielletty ja rasvainen ja tappava. Haluan päästä eroon muutamista kiloista ja senteistä, en hyvästä elämästä.

Huomaan nyt jo huolehtivani turhista asioista. Voi olla, että se johtuu vain siitä, et nyt urakan aluksi on pakkokin miettiä tarkkaan, mikä ruokavaliossa ja elämäntavoissa on hyvää ja missä olisi parantamisen varaa. Ehkä se pakon tunne menee ohi. Mutta jos ei mene, luulen, että siitä tulee suurin kompastuskiveni tiellä kohti solakampaa olemusta. Pystyn kyllä olemaan ilman pastaa ja suklaatakin, mutten halua että elämästä tulee pelkkää painon ja kiellettyjen asioiden kanssa kamppailua.

alku

2010-01-08T13:08:00.000+01:00

Olen 26-vuotias opiskelijatyttö, ja tein saman uudenvuodenlupauksen kuin luultavasti kaikki länsimaiset 13–63-vuotiaat naiset – jälleen kerran. Olen 158 cm pitkä ja edellisen vaa’alla käynnin mukaan painan 66,8 kg. Se ei ole ihan kauheasti, mutta se on kuitenkin liikaa ja kymmenen kiloa enemmän kuin ihannepainoni. Tällä hetkellä painoindeksini on 26,8, joka osoittaa minun olevan lievästi ylipainoinen. Jos painaisin 57 kiloa (joka siis on kaikkien aikojen ihannepainoni), painoindeksini olisi 22,8. En ole kovin painoindeksiuskovainen, se kun ei kerro totuutta ihmisen ruumiinrakenteesta. Painoindeksin mukaan voisin painaa alle 50 kg ja olisin edelleen normaalipainoinen, mutta en usko että olisin siinä vaiheessa enää kovinkaan kauniin tai terveen näköinen. Täytyy silti sanoa, että oli pysäyttävää, kun ensimmäisen kerran tajusin indeksin kivunneen yli normaalipainosta.

Ihannepainoni on jostain syystä aina ollut 57 kg. Olen painanut 57 kg varmaan viimeksi yläasteella, lukioaikoina olin tosin parhaimmillaan alle 60-kiloinen. Niihin aikoihin painoni nousi myös ensimmäisen kerran 63 kiloon, joka tuntui hurjalta. Painoni pysytteli vuosia 60 kilon tietämissä, kunnes se iän ja elintapojen myötä alkoi kivuta ylöspäin. Viimeisen vuoden aikana olen lihonut melkein viisi kiloa ja painan nyt enemmän kuin koskaan. Voivottelin painon nousua koko vuoden; nyt on aika tehdä asialle jotain.

Harrastin nuorempana aktiivisesti urheilua. Pelasin jalkapalloa 18-vuotiaaksi saakka ja huolimatta siitä, kuinka paljon vaaka kulloinkin näytti, olin tuohon aikaan aina solakka ja kiinteä. Olen aina ollut naisellisen muotoinen leveine lantioineni, mutten koskaan tajunnut, kun kaverini valittivat jenkkakahvoista ja pömppömahoista. Minä sain omani vasta opiskeluaikoina.

Parikymppisenä asuin vuoden ulkomailla ja tuon vuoden aikana minulle kasvoi ensi kerran maha. Ihan pieni ja suloinen, mutten koskaan päässyt siitä eroon ja enää se ei olekaan yhtään niin suloinen… Opiskeluaikoina totuin syömään huonosti ensin siksi, ettei minulla ollut varaa terveelliseen ruokaan (enkä alkuaikoina osannut juurikaan laittaa ruokaa) ja sitten siksi, että töiden ja opintojen takia olin aina niin kiireinen ja väsynyt, etten jaksanut miettiä sitä, mitä suuhuni laitoin. En myöskään ehtinyt/viitsinyt enää urheilla samalla lailla kuin nuorena, vaikka kuvittelinkin aina olevani edelleen liikunnallinen ja hyväkuntoinen.

Isäni kuoli sydänkohtaukseen muutama vuosi sitten ja yhtäkkiä rupesin itsekin pelkäämään sairastumista. Verenpaineeni oli pitkään koholla (taitaa olla edelleenkin jonkin verran) ja aloin miettiä, miten voisin parantaa oloani elämäntapojani muuttamalla. Veljeni oli innostunut liikunnasta ja oikein syömisestä jo muutama vuosi aiemmin ja viime keväänä haastoimme toisemme juoksemaan puolimaratonin. Olen aina inhonnut juoksemista, mutta niin vain treenasin kolme kuukautta ja toukokuun alussa juoksin kiukulla koko 21 kilometriä. En päässyt maaliin huippuaikaan, mutta pääsin kuitenkin. Innostuin myös juoksemisesta ja urheilusta muutenkin uudelleen.

Syksyllä muutin opintojeni takia ulkomaille. Vaihto-oppilasvuoden oli tarkoitus olla minulle eräänlainen loma, jonka aikana saisin rauhoittua ja tehdä itseäni kiinnostavia asioita. Laihtuminen ja terveellisten elämäntapojen opettelu tuntui sopivan sen kanssa hyvin yhteen, toisin kuin ranskalaiset vaaleat leivät, halvat viinit ja muut herkut. Herkuttelusta huolimatta ehdin syksyn aikana jo omaksua joitakin hyviä uusia tapoja. Olin aina halunnut aloittaa tanssitunnit, ja täällä vihdoin rohkaisin mieleni ja aloin käydä tanssimassa lauantaisin. Lisäksi käyn perjantaisin fitnes-jumpassa ja koska naapureissani on monta muutakin innokasta juoksijaa, aloin taas käydä säännöllisesti lenkeillä.

Yksi huonoista ruokatavoistani on aina ollut epäsäännöllinen syöminen, mutta Ranskassa siihenkin pulmaan on vihdoin alkanut tulla tolkkua. Asun isossa asuntolassa ja syksyn aikana muodostui tavaksi syödä aina illallista yhdessä, suurin piirtein samaan aikaan joka ilta. Iltasyöminen siis säännöllistyi, mutta todellinen akilleenkantapääni onkin aamiainen. En ole koskaan, ikinä, oppinut syömään kunnon aamiaista. Muistan kun ala-asteaikoina äiti väkisin tunki jotain naminamia suuhuni aamuisin, että saisin edes jotain mahaani ennen kouluun rientämistä. Kun opin juomaan kahvia, korvasin aamiaisen sillä ja niin olen selvinnyt yli kymmenen vuotta. Joskus saatan tosin ottaa kaveriksi muutaman palan suklaata… Helposti käy myös niin, että jos lähden heti aamusta johonkin, saatan iloisesti sivuuttaa lounaankin ja alkaa syödä vasta iltapäivällä neljän korvilla. Illaksi jääkin sitten paljon syötävää. Päivällä kiljuvaa nälkää tuppaan liian usein hiljentämään suklaalla tai muilla vastaavilla herkuilla.

Herkut ovat muutenkin musta kohta ruokavaliossani. Olen aina syönyt kohtuullisen terveellistä ja nykyään hyvin monipuolistakin ruokaa, paljon kasviksia ja vähän rasvaa jne.. Mutta sen lisäksi olen syönyt niin paljon ylimääräistä, että sillä energiamäärällä elättäisi vaivatta toisenkin minun kokoiseni naisen. Suklaa ja juustot ovat pahimmat intohimoni, mutta monet muutkin herkut kyllä maistuvat.

Tavoitteenani on siis opetella pääsemään herkuista eroon, tai opetella syömään niitä kohtuullisesti. En kannata nollatoleranssia missään asioissa, en tässäkään. Se, että syö suklaalevyn päivässä, on kuitenkin kaukana nollasta… Haluaisin myös oppia liikkumaan vieläkin säännöllisemmin ja enemmän. Olin aiemmin kirjakaupassa töissä, ja kun oli kahdeksan tuntia päivässä jaloillaan, juoksi ympäri liikettä ja kanteli siinä sivussa painavia kirjakasoja, arkiliikuntaa tuli ihan huomaamatta. Nyt tammikuussa olen huijannut itseni liikkumaan enemmän niin, etten ostanut kuukausimatkalippua vaan pelkkiä yksittäislippuja, ja koska olen myös päättänyt olla ekonomisempi kuin viime vuonna, innostun helpommin kävelemään paikasta toiseen junien ja metrojen käyttämisen sijaan. Säännöllisen syömisen opetteleminen kuuluu toki myös tavoitteisiini.

En usko ihmedieetteihin enkä todellakaan halua laihtua nälkäkurjeksi. Haluan paremman olon, haluan, että voin katsoa peiliin ilolla ja että mahdun vanhoihin vaatteisiini ja oikeaan vaatekokooni. En omista vaakaa, mutta olen päättänyt punnita itseni silloin, kun vaaka tulee eteen. Keskiviikkoiltana punnitsin itseni hoitolapseni luona, ja silloin sain lukeman 66,8 kg. Minulle riittää, jos se jonkun viikon päästä näyttää vähemmän. En omista kokovartalopeiliäkään, siksi kehonkuvani ei olekaan ihan ajan tasalla. Otin itseäni varten kuvia lähtötilanteesta, mutten aio julkaista niitä täällä. Sokeerasivat tarpeeksi jo omalta koneelta katsottuina. Mittanauhan aion hankkia, kunhan ehdin. Se on aina ollut paras ystäväni painontarkkailussa.

Nyt lähden kävelemään jumppatunnille.